Tämä sivu on arkistoitu.

5.4.2022 jälkeen julkaistut tiedot löydät uudistetulta sivustolta.

Siirry uudelle tilastosivulle

Julkaistu: 29.10.2018

Kuluttajien luottamus heikkeni – omaan talouteen uskotaan vakaasti

Kuluttajien luottamus talouteen on muuttunut varovaisimmaksi kahteen vuoteen. Kuluttajien luottamusindikaattori oli lokakuussa 16,8, kun se syyskuussa oli 20,2 ja elokuussa 21,5. Viime vuoden lokakuussa luottamusindikaattori sai arvon 23,1 ja lokakuussa 2016 lukeman 15,8. Indikaattorin pitkän ajan keskiarvo on 12,6. Tiedot perustuvat Tilastokeskuksen kuluttajabarometriin, jota varten haastateltiin 1.–19. lokakuuta 1 148 Suomessa asuvaa henkilöä.

Kuluttajien luottamusindikaattori

Kuluttajien luottamusindikaattori

Luottamusindikaattorin neljästä osatekijästä kuluttajien odotukset Suomen taloudesta ja yleisestä työttömyydestä heikkenivät lokakuussa selvästi syyskuuhun verrattuna. Arvio työttömyyskehityksestä oli kuitenkin edelleen valoisa, kun taas kuva Suomen taloudesta näytti jo melko pessimistiseltä. Odotukset kuluttajan omasta taloudesta ja säästämismahdollisuuksista pysyivät lokakuussa suunnilleen ennallaan ja hyvinä.

Usko Suomen talouteen ja työttömyyden vähenemiseen heikkeni lokakuussa myös viime vuoden vastaavaan aikaan nähden. Näkemykset omasta taloudesta ja säästämismahdollisuuksista pysyivät vuodessakin likimain ennallaan.

Kuluttajien odotukset omasta ja Suomen taloudesta vuoden kuluttua

Kuluttajien odotukset omasta ja Suomen taloudesta vuoden kuluttua

Kotitaloutensa rahatilanteen kuluttajat arvioivat lokakuussa erittäin hyväksi. Ajankohtaa pidettiin hyvin otollisena säästämiselle ja hyvänä myös kestotavaroiden ostamiselle mutta ei enää lainanotolle. Työlliset kuluttajat kokivat lokakuussa, että työttömyyden uhka on omalla kohdalla yhä jonkin verran vähentynyt viime aikoina.

Kuluttajien luottamus suuralueilla ja väestöryhmissä

Lokakuussa luottamus talouteen oli vahvinta Pohjois-Suomessa ja pääkaupunkiseudulla (luottamusindikaattori 20,2 ja 19,4). Väestöryhmistä ylemmät toimihenkilöt olivat selvästi optimistisimpia (29,2). Kielteisimmin talouskehitystä arvioivat eläkeläiset (6,5) ja työttömät (13,2).

EU-tulokset

Kaikkien EU-maiden (kausitasoitetut) barometritulokset julkaistaan kuukausittain Euroopan komission sivuilla: lehdistötiedotteet .

Käsitteitä

Kysymyksen saldoluku saadaan vähentämällä vastausvaihtoehtoja painottaen myönteisten vastausten prosenttiosuudesta kielteisten vastausten prosenttiosuus (ks. laatuseloste ). Kuluttajien luottamusindikaattori on sen osatekijöiden saldolukujen keskiarvo. Osatekijät ovat: oma talous, Suomen talous, yleinen työttömyys ja kotitalouden säästämismahdollisuudet (kaikki koskien seur. 12 kuukautta). Saldoluvut ja luottamusindikaattori voivat vaihdella -100:n ja +100:n välillä – mitä korkeampi (positiivinen) lukema, sitä valoisampi näkemys taloudesta.


Lähde: Kuluttajabarometri 2018, lokakuu. Tilastokeskus

Lisätietoja: Pertti Kangassalo 029 551 3598, Tuomas Parikka 029 551 3276, kuluttaja.barometri@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Jari Tarkoma

Julkaisu pdf-muodossa (452,5 kt)

Katsaukset
Taulukot

Tietokantataulukot

Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.

Liitetaulukot

Kuviot
Laatuselosteet

Päivitetty 29.10.2018

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Kuluttajien luottamus [verkkojulkaisu].
ISSN=2669-8862. lokakuu 2018. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 28.3.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/kbar/2018/10/kbar_2018_10_2018-10-29_tie_001_fi.html