Tämä sivu on arkistoitu.

5.4.2022 jälkeen julkaistut tiedot löydät uudistetulta sivustolta.

Siirry uudelle tilastosivulle

Julkaistu: 27.8.2009

Kuluttajien taloudelliset mielialat vakaat

Kuluttajien luottamus talouteen on pysynyt kesän yli ennallaan. Kuluttajien luottamusindikaattori oli elokuussa 8,2, kun se heinä- ja kesäkuussa oli 8,4 ja toukokuussa 7,2. Tätä ennen luottamus oli miinuksella lokakuusta maaliskuuhun. Elokuussa kuluttajien luottamus oli suunnilleen sama kuin vuotta aiemmin, mutta edelleen heikompi kuin pitkällä ajalla keskimäärin. Tiedot perustuvat Tilastokeskuksen kuluttajabarometriin, jota varten haastateltiin 3. - 19. elokuuta 1 505 Suomessa asuvaa henkilöä.

Kuluttajien luottamusindikaattorin neljästä osatekijästä näkemykset säästämismahdollisuuksista paranivat elokuussa edelliskuuhun verrattuna. Muut osatekijät pysyivät ennallaan tai heikkenivät hieman. Kuluttajilla riitti edelleen jonkin verran optimismia oman ja varsinkin Suomen talouden suhteen. Sen sijaan arviot sekä yleisestä että omasta työttömyydestä olivat synkät. Kuluttajat pitivät elokuussa ajankohtaa otollisena kestotavaroiden hankkimiselle ja lainanotolle.

Kuluttajien näkemykset taloudesta elokuussa 2009, saldolukuja*

  Keskiarvo
10/95-
Maksimi
10/95-
Minimi
10/95-
Elokuu
 2008
Heinäkuu
2009
Elokuu
2009
Näkymä**
Kuluttajien luottamusindikaattori 12,9 21,8 -6,5 8,7 8,4 8,2 -
Indikaattorin osatekijät:              
Oma taloudellinen tilanne
12 kk:n kuluttua verrattuna nykyiseen
9,1 14,1 2,3 3,2 7,1 6,2 -
Kotitalouden säästämismahdollisuudet
seuraavan 12 kk:n aikana
36,2 52,0 10,9 50,5 43,4 47,3 +
Suomen taloudellinen tilanne
12 kk:n kuluttua verrattuna nykyiseen
4,0 21,7 -27,1 -16,0 11,7 10,8 +
Työttömyys Suomessa
12 kk:n kuluttua verrattuna nykyiseen
2,4 27,6 -51,1 -2,9 -28,6 -31,5 - -
Muut:              
Inflaatio
12 kk:n kuluttua, prosenttia
2,1 4,6 0,7 3,9 1,6 1,5  
Oma työttömyyden uhka
haastatteluhetkellä
1,5 7,6 -18,8 3,0 -15,0 -14,6 - -
Kotitalouden rahatilanne
haastatteluhetkellä
26,7 35,1 14,7 31,9 32,4 34,3 +
Ajankohdan otollisuus
kestotavaroiden ostamiselle
20,3 41,8 -14,2 -1,9 41,8 34,2 +
Ajankohdan otollisuus
säästämiselle
10,8 36,8 -19,6 29,0 8,9 11,0 +/-
Ajankohdan otollisuus
lainanotolle
18,0 42,0 -47,1 -27,7 19,8 19,7 +/-
* Kysymyksen saldoluku saadaan vähentämällä vastausvaihtoehtoja painottaen myönteisten vastausten prosenttiosuudesta kielteisten vastausten prosenttiosuus. Kuluttajien luottamusindikaattori on sen osatekijöiden saldolukujen keskiarvo. Saldoluvut ja luottamusindikaattori voivat vaihdella -100:n ja 100:n välillä - mitä korkeampi lukema, sitä valoisampi näkemys taloudesta.
** ++ Näkymä hyvin valoisa, + Näkymä valoisa, +/- Näkymä neutraali, - Näkymä huono, - - Näkymä hyvin huono. Saldoluvun poikkeamaa keskiarvosta verrattu keskihajontaan.

Elokuussa 45 prosenttia kuluttajista uskoi, että Suomen taloustilanne paranee seuraavan vuoden aikana. Kuluttajista 21 prosenttia puolestaan arvioi maamme talouden huononevan. Vastaavat osuudet olivat vuosi sitten 15 ja 43 prosenttia. Oman taloutensa kohentumiseen luotti elokuussa 23 prosenttia kuluttajista ja 12 prosenttia pelkäsi taloutensa huononevan vuoden kuluessa.

Kuluttajista vain 13 prosenttia odotti elokuussa, että työttömyys vähenee seuraavan vuoden aikana, ja 66 prosenttia arvioi työttömyyden lisääntyvän. Vastaavat osuudet olivat vuosi sitten 28 ja 32 prosenttia.

Elokuussa vain 7 prosenttia työllisistä uskoi työttömyyden uhan viime kuukausina vähentyneen omalla kohdallaan ja 30 prosenttia arvioi uhan kasvaneen. Vastaavat osuudet olivat vuosi sitten 14 ja 13 prosenttia. Elokuussa 41 prosenttia työllisistä arvioi uhan pysyneen ennallaan ja 21 prosenttia koki, ettei heillä ole lainkaan vaaraa joutua työttömäksi.

Kuluttajat ennustivat elokuussa, että kuluttajahinnat nousevat 1,5 prosenttia seuraavien 12 kuukauden aikana. Vastaava lukema oli viime vuoden elokuussa 3,9 prosenttia. Inflaatio-odotuksen pitkän ajan keskiarvo on 2,1 prosenttia.

Elokuussa 58 prosenttia kuluttajista piti ajankohtaa hyvänä säästämiselle. Vuosi sitten näin ajatteli 73 prosenttia kuluttajista. Kotitalouksista 67 prosentilla oli jäänyt rahaa säästöön ja 79 prosenttia uskoi pystyvänsä säästämään seuraavan vuoden aikana.

Lainan ottamisen arvioi elokuussa kannattavaksi 63 prosenttia kuluttajista. Vastaava osuus oli viime vuoden elokuussa 26 prosenttia ja alimmillaan lokakuussa vain 13 prosenttia. Elokuussa 13 prosenttia kotitalouksista suunnitteli ottavansa lainaa vuoden sisällä.

Kuluttajista 57 prosenttia piti elokuussa kestotavaroiden ostamista kannattavana. Tätä mieltä oli vuosi sitten 34 prosenttia ja vähimmillään lokakuussa 30 prosenttia kuluttajista. Kulutusaikeet olivat elokuussa enimmäkseen maltillisia, mutta monet kotitaloudet suunnittelivat esimerkiksi asunnon sisustamista ja korjaamista seuraavan kuuden kuukauden aikana. Vuoden sisällä 16 prosenttia kotitalouksista aikoi joko melko tai hyvin varmasti ostaa auton ja 7 prosenttia asunnon. Vastaavat osuudet olivat viime vuoden elokuussa 16 ja 8 prosenttia.

Kuluttajabarometrin elokuun haastatteluissa selvitettiin myös erilaisten laitteiden omistusta kotitalouksissa. Laitetiedot ovat nähtävissä myöhemmin tutkimuksen internet-sivuilla.

Kuluttajien luottamusindikaattori 10/1995-8/2009

Kuluttajien mikro- ja makroindikaattorit 10/1995-8/2009*

* Mikroindikaattori on keskiarvo kolmesta saldoluvusta: oma talous ja talouden säästämismahdollisuudet 12 kk:n kuluttua sekä
talouden rahatilanne haastatteluhetkellä.
Makroindikaattori on keskiarvo kahdesta saldoluvusta: Suomen talous ja työttömyys 12 kk:n kuluttua.

Kuluttajien luottamusindikaattorin poikkeama maan keskiarvosta EU-maissa, heinäkuu 2009*

* Laskettu kausitasoitetuista sarjoista. Keskiarvo: 10/1995-. Irlannin tieto puuttuu
Lähde: European Commission, DG ECFIN, Business and Consumer Survey Results, July 2009
http://ec.europa.eu/economy_finance/db_indicators/db_indicators8650_en.htm

Lähde: Kuluttajabarometri 2009, elokuu. Tilastokeskus

Lisätietoja: Pertti Kangassalo (09) 1734 3598, kuluttaja.barometri@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Ari Tyrkkö

Kuluttajien luottamus 2009, elokuu (pdf 198,9 kB)

Taulukot

Tietokantataulukot

Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.

Liitetaulukot

Kuviot

Päivitetty 27.8.2009

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Kuluttajien luottamus [verkkojulkaisu].
ISSN=2669-8862. elokuu 2009. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 16.4.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/kbar/2009/08/kbar_2009_08_2009-08-27_tie_001.html