Tämä sivu on arkistoitu.

5.4.2022 jälkeen julkaistut tiedot löydät uudistetulta sivustolta.

Siirry uudelle tilastosivulle

Julkaistu: 15.6.2007

Oppilaiden määrä kasvoi kokoaikaisessa mutta väheni osa-aikaisessa erityisopetuksessa

Syksyllä 2006 kokoaikaiseen erityisopetukseen oli siirretty 44 700 peruskoulun oppilasta, kahdeksan prosenttia peruskoululaisista. Vaikka peruskoululaisten määrä väheni prosentilla, erityisopetukseen siirrettyjen määrä kasvoi edellisvuodesta yli neljällä prosentilla. Kasvu on jatkunut yli kymmenen vuoden ajan. Sen sijaan osa-aikaiseen erityisopetukseen osallistuneiden oppilaiden määrä väheni hieman monen vuoden kasvun jälkeen. Lukuvuonna 2005-2006 osa-aikaisessa erityisopetuksessa oli 128 000 peruskoululaista, prosentin verran vähemmän kuin vuotta aiemmin. Osa-aikaisten erityisoppilaiden osuus kaikista peruskoululaisista pysyi kuitenkin 22 prosentissa, samana kuin vuotta aiemmin. Tiedot ilmenevät Tilastokeskuksen koulutustilastoista.

Erityisopetukseen siirretyistä oppilaista lähes puolet oli integroitu kokonaan tai osittain yleisopetuksen ryhmiin ja hieman yli puolet sai opetusta peruskoulujen erityisryhmissä ja erityiskouluissa syksyllä 2006. Erityisopetus järjestetään yhä useammin yleisopetuksen yhteydessä. Sen sijaan erityiskoulujen oppilasmäärä on vähentynyt jatkuvasti 2000-luvulla. Erityisopetuksen järjestämispaikka vaihtelee selvästi alueittain. Esimerkiksi Pohjanmaan ja Lapin maakunnissa erityisryhmissä opiskeli alle joka kolmas erityisopetukseen siirretyistä, kun taas Ahvenanmaalla ja Kymenlaaksossa yli kaksi kolmasosaa opiskeli erityisryhmissä (katso taulukko "Erityisopetukseen siirretyt peruskoulun oppilaat erityisopetuksen järjestämispaikan mukaan maakunnittain 2006, %").

Syksyllä 2005 ammatillisen koulutuksen opiskelijoista 13 900 eli 6 prosenttia oli erityisopiskelijoita. Heistä joka toinen opiskeli tekniikan ja liikenteen alalla ja joka viides matkailu-, ravitsemis- ja talousalalla. Ammatillisen erityisopetuksen tiedot vuodelta 2006 valmistuvat joulukuussa 2007.

Erityisopetukseen siirrettyjen ja osa-aikaista erityisopetusta saavien peruskoululaisten osuus kaikista peruskoululaisista 1995-2006, % 1)

1) Osa-aikaisesta erityisopetuksesta on saatavissa vertailukelpoista tietoa vuosilta 2001-2005 (esimerkiksi vuosi 2005 viittaa lukuvuoteen 2005-2006). Erityisopetukseen siirrettyjen ja osa-aikaista erityisopetusta saavien määrää ei voi laskea yhteen, koska osa erityisopetukseen siirretyistä saa myös osa-aikaista erityisopetusta.

Lähde: Koulutustilastot. Tilastokeskus

Lisätietoja: Riikka Rautanen, (09) 1734 2375 koulutus.tilastot@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Jari Tarkoma

Taulukot

Tietokantataulukot

Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.

Liitetaulukot


Päivitetty 15.6.2007

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Oppimisen tuki [verkkojulkaisu].
ISSN=1799-1595. 2006. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 28.3.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/erop/2006/erop_2006_2007-06-15_tie_001.html