Tämä sivu on arkistoitu.

5.4.2022 jälkeen julkaistut tiedot löydät uudistetulta sivustolta.

Siirry uudelle tilastosivulle

Julkaistu: 21.9.2012

Energian kokonaiskulutus laski 5 prosenttia tammi-kesäkuussa

Energian kokonaiskulutus oli Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan yhteensä noin 705 PJ vuoden 2012 tammi-kesäkuussa, mikä oli 5 prosenttia vähemmän kuin vastaavana aikana vuotta aiemmin. Uusiutuvan energian osuus energian kokonaiskulutuksesta kasvoi fossiilisten polttoaineiden kulutuksen pienentyessä ja vastaavasti vesi- ja tuulivoiman sekä puupolttoaineiden kulutuksen kasvusta johtuen. Sähkön kokonaiskulutus oli 43,5 TWh, joka oli 2,4 prosenttia pienempi verrattuna vuotta aiempaan. Sähkön kulutuksen pienentyminen johtui teollisuuden sähkönkulutuksen vähenemisestä lähes 7 prosentilla. Energian tuotannon ja käytön hiilidioksidipäästöt laskivat lähes viidenneksen.

Energian kokonaiskulutus, PJ

Energian kokonaiskulutus, PJ
Puupolttoaineilla katettiin lähes neljäsosa Suomen kokonaisenergian kulutuksesta. Puupolttoaineiden kokonaiskulutus on noussut tammi-kesäkuussa lähes 5 prosenttia vuotta aiempaan verrattuna. Yksittäisistä energialähteistä hiilen kulutus väheni määrällisesti eniten (noin 35 PJ) 35 prosentilla ja toiseksi eniten väheni maakaasun kulutus (noin 21 PJ) 25 prosentilla. Turpeen kulutus laski 20 prosenttia. Vesivoiman kulutus kasvoi 9 PJ eli lähes 43 prosenttia, joka johtui keskimääräistä paremmista vesivarannoista.

Sähkön kokonaiskulutus pieneni 2,4 prosenttia, joka johtui metsäteollisuuden sähkön kulutuksen laskusta lähes 10 prosentilla ja kemianteollisuuden kulutuksen laskusta lähes 5 prosentilla. Sähkön kotimainen tuotanto laski 12 prosenttia ja sähkön ja lämmön yhteistuotanto 17 prosenttia. Sähkön ja lämmön yhteistuotanto pienentyi teollisuuden yhteistuotantolaitoksissa 16 prosenttia ja kaukolämpölaitoksissa 19 prosenttia. Lauhdevoiman tuotanto väheni 64 prosenttia, mikä johtui kotimaisen sähköntuotannon korvaamisesta erityisesti Pohjoismaisella tuontisähköllä. Sähkön nettotuonti Suomeen kasvoi 78 prosenttia, mikä johtui sähkön tuonnin kasvusta Ruotsista. Ensimmäistä kertaa sähkön tuonti Venäjältä pienentyi lähes 60 prosenttia edellisvuoden vastaavaan aikaan verrattuna. Sähkön nettotuonti oli 8,6 TWh vuoden ensimmäisellä vuosipuoliskolla. Suomessa kulutetusta sähköstä lähes 20 prosenttia katettiin tuontisähköllä.

Suomeen tuotiin erilaisia energiatuotteita 6,5 miljardin euron arvosta tammi-kesäkuussa, joka oli prosentin verran vähemmän kuin vuotta aiemmin vastaavana aikana. Vastaavasti Suomesta vietiin energiatuotteita 3,1 miljardin euron arvosta, joka oli 16 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin vastaavana aikana. Energiatuotteiden suurimmat muutokset tuonnin ja viennin arvoissa tapahtuivat kivihiilessä ja keskitisleissä sekä sähkössä. Kivihiilivarastot olivat kesäkuussa noin 32 TWh eli yli 30 prosenttia suuremmat kuin vuotta aiemmin. Vastaavasti turvevarastot olivat noin 7,9 TWh eli lähes neljänneksen pienemmät kesäkuun lopussa. Turvevarastot jäävät merkittävästi viimevuotista pienemmäksi mm. vaikeasta tuotantovuodesta johtuen.

Energian kokonaiskulutus energialähteittäin (TJ) ja CO2-päästöt (Mt)

Energialähde I-II/2012* Vuosimuutos-%* Osuus % energian
kokonaiskulutuksesta*
Öljy 156 864 -5 22
Hiili 1) 65 497 -35 9
Maakaasu 61 091 -25 9
Ydinenergia 2) 120 821 1 17
Sähkön nettotuonti 3) 30 858 78 4
Vesi- ja tuulivoima 3) 29 654 41 4
Turve 45 891 -20 7
Puupolttoaineet 171 049 5 24
Muut 23 270 12 3
ENERGIAN KOKONAISKULUTUS 704 994 -5 100
Ulkomaanliikenne 15 176 -13 .
Energiasektorin CO2-päästöt 25 -19 .
1) Hiili: sisältää kivihiilen, koksin sekä masuuni- ja koksikaasun.
2) Sähköntuotannon yhteismitallistaminen polttoaineiden kanssa: Ydinvoima: 10,91 TJ/GWh (kokonaishyötysuhde 33 %)
3) Sähköntuotannon yhteismitallistaminen polttoaineiden kanssa: Vesi- ja tuulivoima sekä sähkön nettotuonti: 3,6 TJ/GWh (100 %)
4) *Ennakollinen tieto

Lähde: Energian hankinta ja kulutus. Tilastokeskus

Lisätietoja: Pentti Wanhatalo 09 1734 2685, energia@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Leena Storgårds

Julkaisu pdf-muodossa (282,8 kt)

Taulukot

Tietokantataulukot

Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.

Kuviot
Laatuselosteet

Päivitetty 21.9.2012

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Energian hankinta ja kulutus [verkkojulkaisu].
ISSN=1799-795X. 2. vuosineljännes 2012. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 28.3.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/ehk/2012/02/ehk_2012_02_2012-09-21_tie_001_fi.html