Tämä sivu on arkistoitu.

5.4.2022 jälkeen julkaistut tiedot löydät uudistetulta sivustolta.

Siirry uudelle tilastosivulle

Laatuseloste: Aikuiskoulutustutkimus 2006

1. Tilastotietojen relevanssi

Aikuiskoulutustutkimus on otostutkimus, jonka avulla selvitetään aikuisväestön osallistumista aikuiskoulutukseen, saadun koulutuksen kestoa, sisältöä ja koulutuksen rahoitusta. Lisäksi tietoa on tuotettu aikuisten itseopiskelusta, koulutushalukkuudesta ja -tarpeesta, osallistumisen ehdoista, aikuiskoulutusta koskevista käsityksistä sekä tietotekniikkataidoista ja vieraiden kielten osaamisesta.

Tilastokeskus on toteuttanut yhteistyössä opetusministeriön kanssa viisi aikuiskoulutukseen osallistumista kartoittavaa tutkimusta. Ensimmäisen aikuiskoulutustutkimuksen tiedot kerättiin vuonna 1980. Vuodesta 1990 lähtien tutkimus on tehty noin viiden vuoden välein vuosina 1990, 1995, 2000 ja 2006. Vuoden 2006 aikuiskoulutustutkimus on Suomen osa EU:n aikuiskoulutustutkimusta, jota koordinoi Euroopan unionin tilastovirasto (Eurostat). Vuoden 2006 aikuiskoulutustutkimus on toteutettu Tilastokeskuksen, opetusministeriön ja Euroopan tilastoviraston yhteisrahoituksena.

Aikuiskoulutustutkimus antaa valtakunnallisesti kattavan kuvan suomalaisen aikuisväestön opiskelusta. Tutkimuksen tärkeimmät indikaattorit (aikuiskoulutuksen osallistumisaste ja osallistuneiden määrä sekä saadun koulutuksen volyymi) ovat vertailukelpoisia aikaisempiin aikuiskoulutustutkimuksiin nähden. Yli parissakymmenessä Euroopan maassa vuosina 2005-2007 toteutettu EU-aikuiskoulutustutkimus (Adult Education Survey, EU-AES) mahdollistaa keskeisten indikaattorien kansainvälisen vertailun.

Aikuiskoulutuksella tarkoitetaan ohjattujen oppimistilaisuuksien järjestämistä aikuisille. Aikuiskoulutustutkimuksessa aikuiskoulutus on rajattu koulutusta antavan organisaation (oppilaitoksen, koulutusyrityksen tms. koulutuksen järjestäjän) perusteella. Saadun koulutuksen on oltava kestoltaan vähintään kuusi oppituntia. Aikuiskoulutukseen osallistumista selvitettiin tarkemmin haastattelua edeltävien 12 kuukauden viiteajanjaksolta.

Muut aikuiskoulutustutkimuksen keskeiset käsitteet ja määritelmät on esitetty tilaston kotisivuilla (www.tilastokeskus.fi/til/aku).

Tutkimuksen tuloksia käytetään valtakunnallisella tasolla muun muassa aikuiskoulutuksen kehittämisen, suunnittelun ja päätöksenteon pohjana sekä tieteellisissä tutkimuksissa. Aineiston käyttäjille, alan asiantuntijoille ja tutkijoille järjestetään seminaari, jonka tulokset otetaan huomioon aikuiskoulutustutkimusta kehitettäessä. EU-aikuiskoulutustutkimuksen tiedonkeruulomakkeen kehittäminen tapahtuu Eurostatissa yhteistyössä EU-maiden asiantuntijoiden kanssa.

2. Tilastotutkimuksen menetelmäkuvaus

Aikuiskoulutustutkimus on otantatutkimus ja tiedonkeruumenetelmänä on tietokoneavusteinen käyntihaastattelu (CAPI). Aikuiskoulutustutkimuksen otoksen pohjana on väestörekisterikopio, josta rajataan pois laitosväestö. Otantamenetelmänä on ositettu otanta. Suomen 18-64-vuotiasta väestöä kuvaava otoskehikko on ensin ositettu iän mukaan kolmeen ositteeseen ja lopullinen otos on poimittu käyttäen kussakin ositteessa systemaattista otantaa.

Tutkimuksen perusjoukkona on Suomessa pysyvästi asuvat 18-64-vuotiaat. Vuonna 2006 tutkimuksen otos oli 6 800 henkilöä, selvästi suurempi kuin aikaisempina tutkimusvuosina.

Otoksen ylipeittoon lasketaan kuuluvaksi viimeisen rekisteripäivityksen jälkeen kuolleet, koko tutkimuksen referenssiajan aikana ulkomailla olleet ja laitosväestö. Vuoden 2006 aikuiskoulutustutkimuksen ylipeitto käsitti 55 henkilöä, yhteensä noin prosentin otoksesta.

Alipeiton muodostavat ne 18-64-vuotiaat, jotka ovat muuttaneet Suomeen rekisterin viimeisen päivittämisen jälkeen. Koska otoksen poiminnan ja tiedonkeruun välinen aika on suhteellisen lyhyt, ei alipeitto vaikuta olennaisesti otoksen ja sitä kautta tutkimuksen laatuun.

Tiedot kerättiin tietokoneavusteisina käyntihaastatteluina (CAPI). Tilastokeskuksen koulutetut haastattelijat tekivät haastattelut maalis-elokuun aikana 2006. Kaikki otokseen kuuluneet henkilöt saivat ennen haastattelua tutkimusta käsittelevän kirjeen ja esitteen sekä Tilastokeskuksen taskutilaston. Haastattelun keskimääräinen kesto oli noin 55 minuuttia.

Tutkimustuloksia (estimaatteja) laskettaessa käytetään painokertoimia, jotta tulokset saadaan vastaamaan koko 18-64-vuotiasta Suomessa asuvaa väestöä. Painokertoimet lasketaan kalibrointi-menetelmällä. Tämä sekä vähentää kadosta aiheutuvaa harhaa että tehostaa estimointia.

3. Tietojen oikeellisuus ja tarkkuus

Otostutkimuksilla saatujen tietojen luotettavuuteen vaikuttavat mittausvirheet, vastauskato sekä otannasta aiheutuva satunnaisvaihtelu. Mittausvirheitä voi syntyä siitä, että kysymyksiä voidaan ymmärtää ja tulkita eri tavoin tai että vastaajat jättävät kertomatta jotain. Mittausvirheitä pyritään vähentämään haastattelijakoulutuksen sekä lomakkeen testauksen avulla.

Tutkimuksen kato jaetaan yksikkö- ja erä- eli osittaiskatoon. Yksikkökato tarkoittaa, että otoshenkilöltä ei saada lainkaan haastattelua esimerkiksi kieltäytymisen tai tavoittamattomuuden takia. Yksikkökatoa voidaan korjata painokertoimien avulla. Eräkadolla taas tarkoitetaan kysymyskohtaista katoa. Tällöin haastattelu on saatu, mutta joissakin kysymyksissä esiintyy puutteita esimerkiksi haastattelun keskeytymisen tai vastaushaluttomuuden vuoksi.

Aikuiskoulutustutkimus 2006:n vastausosuus oli 65 prosenttia. Yksikkökadon jatkuva kasvu eri tutkimuskertojen välillä on sekä aikuiskoulutustutkimuksen että yleensäkin survey-tutkimusten suuri haaste. Aikuiskoulutustutkimuksessa vastausosuus on laskenut selvästi viimeksi kuluneiden kymmenen vuoden aikana: kun se vuonna 1995 oli 82 prosenttia niin vuosina 2000 ja 2006 vastausosuudet olivat enää 74 ja 65 prosenttia.

Vuonna 2006 naiset osallistuivat tutkimukseen hiukan useammin kuin miehet. Samoin korkea-asteen koulutuksen saaneiden ja maaseutumaisissa kunnissa asuvien osallistumisaktiivisuus oli muita väestöryhmiä suurempaa. (Taulukko 1.)

Taulukko 1. Aikuiskoulutustutkimus 2006:n vastausosuus, kato ja otoksen koko eräiden taustamuuttujien mukaan (18-64-vuotiaat)

  Vastausosuus, % Kato, % Otos, n
Sukupuoli
Mies 63 37 3 416
Nainen 66 34 3 329
Ikä
18-24-vuotiaat 63 37 399
25-34-vuotiaat 64 36 2 077
35-44-vuotiaat 65 35 1 359
45-54-vuotiaat 66 34 1 484
55-64-vuotiaat 66 34 1 426
Koulutusaste
Perusaste 56 44 1 520
Keskiaste 65 35 3 029
Korkea-aste 71 29 2 196
Kuntaryhmä
Kaupunkimainen 61 39 4 406
Taajaan asuttu 68 32 1 088
Maaseutumainen 77 23 1 251
Asuinlääni
Etelä-Suomen lääni 59 41 2 855
Länsi-Suomen lääni 1) 66 34 2 386
Itä-Suomen lääni 76 24 699
Oulun lääni 71 29 576
Lapin lääni 66 34 229
Yhteensä 65 35 6 745

1) Ml. Ahvenanmaa

Vastauskadon kasvusta huolimatta voidaan kokonaisuutena todeta haastateltujen vastaavan perusjoukkoa hyvin. Pienet vinoumat tasoittuvat painokertoimien avulla. Tarkempi katoanalyysi löytyy tutkimuksen perusraportista, joka ilmestyy kesäkuussa 2008.

Osittaiskato kuvaa haastattelulomakkeen toimivuutta ja laatua. Suuri "Ei osaa sanoa" -vastausten osuus tietyn kysymyksen kohdalla kertoo joko kysymyksen vaikeaselkoisuudesta tai vastaajan vastaushaluttomuudesta. Aikuiskoulutustutkimuksen osittaiskato on verrattain pientä, kysymyskohtainen "EOS" -vastausten määrä on yleensä alle kaksi prosenttia. Osittaiskato nousee yli viiden prosentin vain muutamassa kysymyksessä. Osittaiskato ei aiheuta ongelmia tulosten luotettavuudelle.

Otannasta aiheutuvalla satunnaisvaihtelulla tarkoitetaan sitä, että eri otoksista lasketut luvut poikkeavat jonkin verran toisistaan. Tätä satunnaisvaihtelua arvioidaan keskivirheellä. Keskivirhe ilmaisee sen, kuinka tiiviisti havainnot ovat keskittyneet otoskeskiarvon ympärille. Otoskoko ja muuttujien arvojen vaihtelu vaikuttavat keskivirheen suuruuteen. Keskivirheen avulla muuttujan estimaatille voidaan laskea luottamusväli, joka ilmaisee muuttujan arvon sijoittumisen tietyllä todennäköisyydellä kyseiselle välille.

(1-a )*100 %:n luottamusvälillä tarkoitetaan suljettua väliä, jolla parametrin oikea arvo on todennäköisyydellä (1-a )*100. 95 prosentin luottamusväliä vastaava taarvo on 1,96.

Aikuiskoulutustutkimuksen keskeisille estimaateille lasketut keskivirheet ja luottamusvälit on esitetty sukupuolen mukaan taulukossa 2.

Taulukko 2. Eri aikuiskoulutusmuotojen osallistumisasteiden estimaatit, keskivirheet ja 95 %:n luottamusvälit sukupuolen mukaan (Aikuiskoulutustutkimus 2006)

  n Osallistumisaste
(%)
Keskivirhe Luottamusväli
(%)
Aikuiskoulutus  
Miehet 2 164 45,4 1,07 ± 2,1
Naiset 2 206 57,9 1,05 ± 2,1
Koko väestö (18-64-vuotiaat) 4 370 51,6 0,76 ± 1,5
 
Työhön tai ammattiin liittyvä aikuiskoulutus  
Miehet 1 763 45,4 1,19 ± 2,3
Naiset 1 637 57,0 1,22 ± 2,4
Työvoima (18-64-vuotiaat) 3 400 50,9 0,86 ± 1,7
 
Henkilöstökoulutus  
Miehet 1 350 53,0 1,36 ± 2,7
Naiset 1 330 61,4 1,33 ± 2,6
Palkansaajat (18-64-vuotiaat) 2 680 57,1 0,96 ± 1,9
 
Muu kuin työhön tai ammattiin liittyvä aikuiskoulutus  
Miehet 2 020 11,9 0,72 ± 1,4
Naiset 2 039 23,4 0,94 ± 1,8
Koko väestö (18-64-vuotias väestö, pl. opiskelijat ja varusmiehet) 4 059 17,6 0,60 ± 1,2

4. Julkaistujen tietojen ajantasaisuus ja oikea-aikaisuus

Aikuiskoulutustutkimus tehdään noin viiden vuoden välein. Ensimmäinen aikuiskoulutustutkimus tehtiin vuonna 1980 ja tämän jälkeen se on tehty vuosina 1990, 1995, 2000 ja 2006. Seuraava aikuiskoulutustutkimus tehdään vuonna 2011.

Vuonna 2006 aikuiskoulutustutkimuksen haastattelut tehtiin maalis-elokuun aikana. Aikuiskoulutukseen osallistumista selvitettiin haastattelua edeltävien 12 kuukauden ajalta.

Aikuiskoulutustutkimuksen ennakkotiedot julkaistaan tutkimusvuotta seuraavana vuotena. Lopulliset tiedot julkaistaan perusraportissa tutkimusvuotta seuraavan tai sitä seuraavan vuoden aikana.

5. Tietojen saatavuus ja läpinäkyvyys/selkeys

Aikuiskoulutustutkimus 2006:n painettu perusraportti (Osallistuminen aikuiskoulutukseen 2006) julkaistaan kesäkuussa 2008.

Tämän lisäksi tutkimuksen tuloksia julkaistaan tilaston kotisivuilla (www.tilastokeskus.fi/til/aku). Samasta osoitteesta ovat saatavilla myös tilaston kuvaus, aikaisemmat laatu- ja menetelmäselosteet sekä käytetyt luokitukset.

Tietoa käytetyistä käsitteistä löytyy Tilastokeskuksen käsitetietokannasta ja tutkimuksen perusraportista. Käytetyt luokitukset löytyvät Tilastokeskuksen Internet-sivuilta, painetuista luokituskäsikirjoista ja tutkimuksen perusraportista.

Aikuiskoulutustutkimuksen tutkimusaineisto on käytettävissä tutkimustarkoituksiin käyttölupaa ja tutkimussuunnitelmaa vastaan. Opetusministeriön kanssa tehdyn sopimuksen mukaisesti yliopisto- ja korkeakoulututkijat saavat aineiston käyttöönsä veloituksetta. Toimintaohjeet aineiston käyttöluvan hakemiseksi löytyvät Tilastokeskuksen Internet-sivuilta (www.tilastokeskus.fi/tup/otosaineistot).

6. Tilastojen vertailukelpoisuus

Suomalaisten aikuiskoulutukseen osallistumisesta on saatavilla tietoa vuosilta 1980, 1990, 1995, 2000 ja 2006. Osallistumista kuvaavista indikaattoreista vertailukelpoisia vuoteen 1980 ovat osallistuminen aikuiskoulutukseen, osallistuminen työhön tai ammattiin liittyvään aikuiskoulutukseen sekä osallistuminen muuhun kuin työhön tai ammattiin liittyvään (yleissivistävään tai harrastustavoitteeseen) aikuiskoulutukseen. Osallistumisesta henkilöstökoulutukseen on aikasarjatietoja saatavilla vuodesta 1990 lähtien, samoin aikuiskoulutuksen ja sen eri muotojen volyymistä (koulutuspäivät). Vuoden 2006 tutkimuksessa jouduttiin Eurooppalaisen aikuiskoulutustutkimuksen lomakkeen integroimisen vuoksi luopumaan itseopiskelun ja koulutuksen esteiden aikasarjoista.

Vuoden 2006 aikuiskoulutustutkimuksen koulutuksen sisällön luokitus perustuu Eurostatin ISCED97:n pohjalta kehitettyyn luokitukseen (Fields of education and training, 1999) ja se poikkeaa jonkin verran vuoden 2000 Aikuiskoulutustutkimuksen koulutuksen sisällön luokituksesta.

Aikuiskoulutustutkimuksessa käytetyt luokitukset ovat: ikä, sukupuoli, koulutusaste (ISCED 1997), sosioekonomisen aseman luokitus 1989, lääni, maakunta, kuntaryhmä, ammattiluokitus 2001 (ISCO-88) sekä toimialaluokitus 2002.

7. Selkeys ja eheys/yhtenäisyys

Tilastokeskuksen oppilaitostilastot tuottavat vuosittain tietoa muun muassa oppilaitosten aikuisopiskelijoiden määrästä, suoritettujen tutkintojen määrästä, koulutuksen taloudesta sekä ainevalinnoista. Oppilaitostilastojen tuottamat tiedot ovat rekisteripohjaisia, kun taas aikuiskoulutustutkimus on otantatutkimus. Kun ollaan kiinnostuneita eri koulutusorganisaatioiden antamasta koulutuksen määrästä ja koulutukseen osallistuneiden määrästä, suositellaan käytettävän Tilastokeskuksen oppilaitostilastojen tietoja. Aikuiskoulutustutkimus antaa tietoja muun muassa aikuiskoulutukseen osallistumisesta (osuudet, määrät), saadun koulutuksen sisällöistä ja kestoista sekä aikuiskoulutusta koskevista asenteista.

Kansallisen Aikuiskoulutustutkimus 2006:n ja Suomea koskevan EU-AES-tutkimuksen (Adult Education Survey) tulokset poikkeavat jonkin verran toisistaan. Vaikka kansainvälisen AES-tutkimuksen Suomea koskevat tiedot perustuvat Aikuiskoulutustutkimus 2006:een, ovat aineistot joiltakin osin poikkeavia. Yhtenä keskeisenä erona on se, että EU-AES-aineisto perustuu 25-64-vuotiaisiin, mutta Suomen kansallisessa aikuiskoulutustutkimuksessa ovat mukana myös 18-24-vuotiaat.

Toinen ero koskee saadun koulutuksen jatkokysymyksiä ja niistä tehtyjä indikaattoreita. Kansallisessa aineistossa jatkokysymykset (muun muassa saadun koulutuksen sisältö, koulutuksen pituus ja sen rahoitus) on kysytty kaikista vastaajan käymistä kursseista, mutta Eurostatille tuotetussa kansainvälisesti vertailukelpoisessa aineistossa jatkokysymykset on kysytty vain vastaajan käymästä kolmesta satunnaisesti valitusta kurssista.

Aineistojen eroavaisuuksiin ollaan päädytty, jotta voidaan samanaikaisesti turvata sekä kansalliset tietotarpeet ja kansallisten aikasarjojen jatkuvuus että aikuiskoulutustutkimuksen kansainvälinen vertailukelpoisuus.

Kansainvälisen aikuiskoulutustutkimuksen (EU-AES) tuloksia tullaan julkaisemaan vuodesta 2008 lähtien muun muassa Euroopan tilastoviraston kotisivuilla (epp.eurostat.ec.europa.eu).


Päivitetty 6.2.2008

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Aikuiskoulutukseen osallistuminen [verkkojulkaisu].
ISSN=2489-6918. 2006, Laatuseloste: Aikuiskoulutustutkimus 2006 . Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 29.3.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/aku/2006/aku_2006_2008-02-06_laa_001.html