Tämä sivu on arkistoitu.

5.4.2022 jälkeen julkaistut tiedot löydät uudistetulta sivustolta.

Siirry uudelle tilastosivulle

Julkaistu: 21.6.2017

Adoptioiden määrä väheni vuonna 2016

Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2016 Suomessa tehtiin 355 adoptointia. Määrä on 52 pienempi kuin vuotta aiemmin. Kotimaisia adoptioita oli 282 ja kansainvälisiä adoptioita 73. Kotimaisten adoptioiden määrä pysyi lähes ennallaan, mutta ulkomailta adoptoitujen määrä väheni 50:llä verrattuna edellisvuoteen.

Adoptiot vuosina 1991–2016

Adoptiot vuosina 1991–2016

Adoptoiduista suurin osa alle 10-vuotiaita

Suomen kaikista vuonna 2016 adoptoiduista henkilöistä oli tyttöjä 160 ja poikia 195. Yli 18-vuotiaita oli adoptoiduissa 102, joista valtaosa oli kotimaisia adoptioita. Kansainvälisissä adoptioissa yli puolessa tapauksista adoptoitava lapsi oli alle 5-vuotias.

Etelä-Afrikasta adoptoitiin eniten

Suomeen adoptoitiin ulkomailta eniten Etelä-Afrikassa syntyneitä lapsia (16). Seuraavaksi eniten adoptointeja tehtiin Thaimaasta (14 lasta) ja Kiinasta (12 lasta). Lähes kaksi kolmasosaa ulkomailta adoptoiduista lapsista oli poikia. Etelä-Afrikka, Thaimaa ja Kiina olivat suosituimmat adoptointimaat myös kahtena edellisenä vuonna.

Ottoäiti tyypillisimmin 35–39-vuotias

Kansainvälisistä adoptioista seitsemän kymmenestä oli kahden vanhemman adoptioita. Kahden vanhemman kansainvälisissä adoptioissa ottoäiti oli iältään tyypillisimmin 35–39-vuotias ja ottoisä 40–44-vuotias. Kotimaisista adoptioista noin viidesosa oli kahden vanhemman adoptioita. Kotimaisissa adoptioissa ottoäiti oli yleensä 35–39-vuotias sekä yhden että kahden vanhemman adoptioissa. Ottoisä sen sijaan oli yleensä 35–39-vuotias kahden vanhemman adoptioissa ja yli 60-vuotias yhden vanhemman adoptioissa.


Lähde: Väestö- ja oikeustilastot. Tilastokeskus

Lisätietoja: Katariina Heikkilä 029 551 3638, Matti Saari 029 551 3401, info@stat.fi

Vastaava tilastojohtaja: Jari Tarkoma

Julkaisu pdf-muodossa (229,2 kt)

Taulukot

Tietokantataulukot

Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.

Liitetaulukot

Kuviot
Laatuselosteet

Päivitetty 21.6.2017

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Adoptiot [verkkojulkaisu].
ISSN=1797-7363. 2016. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 29.3.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/adopt/2016/adopt_2016_2017-06-21_tie_001_fi.html