Tämä sivu on arkistoitu.

5.4.2022 jälkeen julkaistut tiedot löydät uudistetulta sivustolta.

Siirry uudelle tilastosivulle

Julkaistu: 16.6.2006

Suomeen adoptoitu ulkomailta lapsia ennätysmäärä vuonna 2005

Tilastokeskuksen mukaan Suomeen adoptoitiin ulkomailla syntyneitä lapsia vuoden 2005 aikana 338. Määrä on 26 enemmän kuin vuonna 2004. Ulkomailla syntyneiden lasten adoptointien määrä on viimeisen 20 vuoden aikana jatkuvasti kasvanut paria poikkeusvuotta lukuun ottamatta.

Suomessa tai ulkomailla syntyneitä henkilöitä otettiin ottolapseksi vuonna 2005 yhteensä 515, 14 enemmän kuin vuotta aiemmin. Näistä adoptoiduista henkilöistä naisia oli 313 ja miehiä 202. Adoptoitujen henkilöiden pääosa (343) kuului alle 5-vuotiaiden ikäryhmään. Yli 18-vuotiaita oli adoptoiduissa 71.

Ulkomailla syntyneiden adoptoinnit Suomeen 1986-2005

Suomeen adoptoitiin ulkomailta eniten Kiinassa (134) syntyneitä lapsia. Ulkomailta Suomeen adoptoiduista lapsista oli syntynyt Thaimaassa 59 ja Venäjällä 37 lasta. Näistä maista adoptoitiin myös vuonna 2004 eniten lapsia Suomeen. Ulkomaisissa adoptioissa adoptoinnin teki valtaosaltaan (83 %) kaksi vanhempaa. Suomessa syntyneen lapsen adoptoinnissa kahden vanhemman adoptioita oli alle puolet (42 %).

Lähde: Väestötilastot. Tilastokeskus

Lisätietoja: Matti Saari (09) 1734 3401, vaesto.tilasto@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Riitta Harala

Taulukot

Tietokantataulukot

Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.

Liitetaulukot


Päivitetty 16.6.2006

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Adoptiot [verkkojulkaisu].
ISSN=1797-7363. 2005. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 28.3.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/adopt/2005/adopt_2005_2006-06-16_tie_001.html