Asiantuntija-artikkelit ja ajankohtaisblogit
Sivuston näkymät

Tilasto-oppaat vahvistavat tilastojen lukutaitoa

12.1.2022
Kuva: Shutterstock

Tiedolla on väliä. Se on yhteiskunnallisen päätöksenteon ja viime kädessä demokratian elinehto.  

Kysyntä luotettavalle tiedolle on nyt valtava, sillä ajallemme on ominaista tutkitun tiedon ja mutun väliin asettuvat moninaiset väärinymmärrykset ja harhakäsitykset.  

Maailmanlaajuinen pandemia vauhditti valheellisen ja salaliittoteorioihin kietoutuneen tiedon jakelua ennennäkemättömästi aiheuttaen tiedonkäyttäjille entistä suuremman haasteen erottaa lähteistetty, tutkimustietoon perustuva tieto perusteettomasti esitetyistä horjuvista olettamuksista. Miten tiedonkäyttäjä voi selvitä tuossa villissä viidakossa? 

Tilastojen lukutaito kansalaistaitona?

Tilastokeskuksen päätehtävä on yhteiskunnallisesti merkityksellisten asioiden ja ilmiöiden tilastointi. Päätehtävää tukemaan olemme tunnistaneet keskeiseksi myös tiedonkäyttäjien tilastojen luku- ja käyttötaitojen vahvistamisen ja kehittämisen.  

Kielenkäyttöön on vakiintunut sanapari tilastojen lukutaito, jolla viitataan yleensä kansalaistaitoihin verrattavissa oleviin tiedon kriittisen arvioinnin ja luotettavan tiedon tunnistamiseksi tarvittaviin taitoihin. 

Kyse on yksinkertaistetusti siitä, että tiedonkäyttäjä tietää ja tuntee luotettavia tietolähteitä ja toisaalta kykenee tunnistamaan valheelliselle tiedolle tai tietoa muistuttavalle mis- tai disinformaatiolle tyypillisiä piirteitä. Kun perustaidot ovat hallussa, on kaikenlainen nettisurffailu turvatumpaa.

Tilasto-opas on erinomainen tapa kehittää tilastojen lukutaitoa. Se on itsenäiseen opiskeluun tarkoitettu verkkopohjainen oppimateriaalijulkaisu, joka tarjoaa nopeasti silmäiltävän tiivistyksen tilastotiedon maailmasta. Keskeiset tilastoasiat ja -ilmiöt tuodaan lähelle lukijaa, yksi asia kerrallaan. 

Tilasto-opas on mainio käsikirja kaikille, jotka tarvitsevat perustietoa tilastojen luonteesta, käytöstä ja luotettavista tiedonlähteistä. Se esimerkiksi perehdyttää tunnistamaan luotettavan tiedon perättömästä kertomalla, millaisiin kysymyksiin tiedonkäyttäjän on löydettävä vastaus, jotta väite on uskottava ja perusteltu. Oppimista vahvistetaan runsailla esimerkeillä ja aktivoivilla tehtävillä.

Tilasto-oppaiden kirjo on laaja

Opi tilastoista -sivustolla oppaat on jaettu kolmeen kategoriaan. Löydät sivustolta Tilastokeskuksen asiantuntijoiden laatimat oppaat jotka

  1. kehittävät tilastojen lukutaitoa 
  • Tilastojen lukutaito  
  • Tehokas tilastotiedonhaku  
  • Suomen tilastojen historia 
  1. opastavat tilastojen käyttöä tutkimus-, opetus- ja koulutyössä 
  • Tutkimusaineistot etäkäytössä 
  • Opettajan tilasto-opas 
  • Kuinka teen tilastotutkimuksen? 
  1. auttavat löytämään luotettavan tiedonlähteen äärelle. 
  • Kotimaisenkansainvälisen ja historiallisen tilastotiedon oppaat  

 

Kolmannen kategorian eli lähdeoppaiden sisältö juontaa juurensa myös tilastotietopalvelun perustyöstä. Asiakkaat kysyvät tietopalvelustamme säännöllisesti tilastotietoja, joihin viralliset tilastot eivät tarjoa vastauksia.

Esimerkiksi säästämis- ja sijoittamistilastoja saa Suomen Pankistahälytystehtävien määrät Pelastustoimen resurssi- ja onnettomuustilasto Prontosta ja koirien määrät Kennelliitosta. 

Näihin tarpeisiin ylläpidämme Tilastotiedonlähteiden hakupalvelua, johon on kertynyt jo yli 500 lähdettä. Lähdeoppaat ja hakupalvelu tarjoavat aiheittain kattavan kokonaiskuvan laajasta tilastotarjonnasta, niin kotimaassa kuin kansainvälisestikin.

 

Marika Jokinen työskentelee Tilastokeskuksessa koulutuspäällikkönä ja Heli Korhonen tietoasiantuntijana tilastotietopalvelussa. 

Tutustu tilasto-oppaisiin: https://www.stat.fi/tilasto-oppaat

Blogikirjoitukset eivät ole Tilastokeskuksen virallisia kannanottoja. Asiantuntijat kirjoittavat omissa nimissään ja vastaavat kukin omista kirjoituksistaan.

Lue samasta aiheesta:

Blogi
28.2.2022
Outi Ahti-Miettinen

YK:n virallisen tilaston periaatteet ohjeistavat tilastoviranomaisia kertomaan tarkasti, miten tilastot on laadittu. Periaatteen avulla voidaan arvioida myös muun yhteiskunnassa syntyvän tiedon luotettavuutta. 

tk-icons