Asiantuntija-artikkelit ja ajankohtaisblogit
Sivuston näkymät

Perhetilasto

Artikkeli
26.11.2021
Timo Nikander

Avoliitot ovat vuosi vuodelta yleistyneet. Samalla avopariperheiden erilleen muutoissa näkyvä kehitys on kuitenkin ollut vakaata 2010-luvulla. Avoparien eronneisuus oli itse asiassa hieman yleisempää 1990-luvun puolivälissä – tuolloin 12 prosenttia pareista muutti vuosittain erilleen. Valtaosa erilleen päätyneistä on yhä avopariperheitä, joissa ei ole lapsia.

Artikkeli
16.11.2020
Miina Keski-Petäjä, Marjut Pietiläinen

Lasten määrä ja osuus Suomen väestössä ovat vähentyneet ennätyksellisen pieniksi. Tilastoissa se näkyy muun muassa lapsiperheiden vähenemisenä ja perhekoon pienenemisenä sekä huoltosuhteen heikkenemisenä. Joka kolmas lapsi syntyy Uudellemaalle. Ulkomaalaistaustaisten lasten osuus on kasvanut tasaisesti 1980-luvulta alkaen. Nykyisin noin joka kymmenes lapsi on ulkomaalaistaustainen.

tk-icons