Näillä sivuilla kuvattavat käsitteet ovat sanoja ja ilmauksia, joita käytetään tilastoissa tietyssä, rajatussa merkityksessä. Arkipuheessa sanalla voi olla eri merkitys. Kunkin määritelmän yhteydestä löydät tiedon, missä tilastoissa käsitettä käytetään.

Jos etsit tilastolukuja, siirry määritelmästä tilaston sivulle.

Henkilön kotitalous

Henkilön kotitalouteen lasketaan ne henkilöt, jotka asuvat ja ruokailevat tai jotka muuten käyttävät tulojaan hänen kanssaan yhdessä. Kotitalouden koko voi vaihdella yhden hengen taloudesta esimerkiksi usean sukupolven monijäseniseen talouteen.

Samaan kotitalouteen voidaan katsoa kuuluvaksi myös henkilöt, jotka asuvat suuren osan ajasta eri osoitteessa, jos he kuuluvat yhteisen rahankäytön piiriin. Tällaisia henkilöitä ovat esimerkiksi:

-toisella paikkakunnalla esimerkiksi työn vuoksi asuvat henkilöt, jos he osallistuvat kotitalouden tulojen hankintaan
-varusmies- tai siviilipalvelusta suorittavat
-tilapäisesti sairaalahoidossa olevat henkilöt
-esimerkiksi toisella paikkakunnalla asuvat opiskelijat, jos he kuuluvat saman tulonkäytön piiriin.

Samassa asunnossa voi kuitenkin myös asua henkilöitä, jotka eivät kuulu samaan kotitalouteen. He käyttävät tulojaan itse ja täten muodostavat oman kotitaloutensa. Tällaisia ovat esimerkiksi:
-alivuokralaiset, kotiapulaiset ja täyshoitolaiset
-sijaiskotilapset silloin kun sijaiskotitoiminta on ammattimaista eikä sijoitusjärjestely ole tarkoitettu pysyväksi
-esimerkiksi soluasunnoissa asuvat opiskelijat, paitsi jos he ovat naimisissa tai avoliitossa.



Määritelmää käyttävät tilastot

Määritelmän voimassaoloaika

  • Voimassa oleva

Lähdeorganisaatio

  • Tilastokeskus

Jaa