Aiheet
Liikenne ja matkailu

Vapaa-ajanmatkailu Etelä-Eurooppaan palautui ennalleen syksyllä 2022

tiedote | Suomalaisten matkailu 2022, 3. vuosikolmannes

Tilastokeskuksen mukaan ulkomaan vapaa-ajanmatkoja yön yli tehtiin syys-joulukuussa 2022 lähes 1,8 miljoonaa, mikä on merkittävästi enemmän kuin vuotta aiemmin. Kolmannes yöpymisen sisältäneistä ulkomaan vapaa-ajanmatkoista suuntautui Etelä-Eurooppaan, jonka osalta matkailu palautui pandemiaa edeltäneelle tasolle. Yöpymisen sisältäneiden kotimaan vapaa-ajanmatkojen määrä väheni jonkin verran syys-joulukuusta 2021.

Keskeisiä poimintoja

  • Yöpymisen sisältäneiden vapaa-ajanmatkojen kokonaismäärä kotimaassa ja ulkomailla syksyllä (syys-joulukuussa) 2022 oli 9,1 miljoonaa.
  • Kotimaan vapaa-ajanmatkoja yön yli oli syksyllä 2022 noin 7,3 miljoonaa eli 13 % vähemmän kuin edellissyksynä.
  • Ulkomaan vapaa-ajanmatkoja tehtiin yhteensä 2,0 miljoonaa, kun mukaan lasketaan yöpymisen kohdemaassa sisältäneet matkat, risteilyt ja päivämatkat.
  • Viron vapaa-ajanmatkoja oli syksyllä 2022 edelleen yli kolmanneksen vähemmän kuin syksyllä 2019 ennen pandemiaa. Sen sijaan Espanjaan matkailtiin jo yhtä paljon kuin ennen pandemiaa.
  • Kotimaan työmatkoja yön yli tehtiin yhteensä 1,3 miljoonaa. Ulkomaan työmatkoja yön yli tilastoitiin 0,5 miljoonaa eli lähes kolminkertainen määrä verrattuna syksyyn 2021.

Kotimaan vapaa-ajanmatkojen määrä ilmaismajoituksessa väheni

Kotimaan yöpymisen sisältäneitä vapaa-ajanmatkoja tilastoitiin syksyllä (syys-joulukuussa) 2022 noin 7,3 miljoonaa eli 13 % vähemmän kuin vuotta aiemmin. Maksullisen majoituksen sisältäneitä vapaa-ajanmatkoja tehtiin syksyllä 2022 saman verran kuin vuotta aiemmin ja noin 15 % enemmän kuin pandemiaa edeltäneenä syksynä 2019. Ilmaismajoituksen sisältäneitä vapaa-ajanmatkoja oli syksyllä 2022 lähes viidenneksen vähemmän kuin vuotta aiemmin. Ilmaismajoitusmatkoihin sisältyvät matkat omille mökeille tai sukulaisten tai tuttavien luokse.

Vapaa-ajan yön yli matkoja tehtiin syksyyn 2021 verrattuna vähemmän kaikissa maakunnissa lukuun ottamatta Lappia, Etelä-Karjalaa, Etelä-Pohjanmaata ja Kymenlaaksoa. Pohjois-Savossa, Keski-Suomessa ja Päijät-Hämeessä vapaa-ajan yön yli matkoja tilastoitiin syksyllä 2022 kolmanneksen vähemmän kuin syksyllä 2021.

Espanja ja Italia vetovoimaisia syksyllä

Ulkomaan vapaa-ajanmatkojen määrä kasvoi syksyllä 2022 yli 60 % verrattuna syksyyn 2021 ja myös matkoihin liittyviä yöpymisiä tilastoitiin 70 % enemmän. Erityisesti lämpimät maat houkuttelivat suomalaisia lomailemaan ja vapaa-ajanmatkailu elpyikin hyvin Etelä-Euroopan osalta. Espanjan ja Italian matkoja tehtiin suunnilleen saman verran kuin syksyllä 2019 ennen pandemiaa. Lähimaat Viro ja Ruotsi jäivät syksyn matkailun osalta jonkin verran matalammalle tasolla kuin pandemiaa edeltäneenä syksynä. Ulkomaan vapaa-ajanmatkojen kokonaismäärä oli viidenneksen pienempi kuin syksyllä 2019 ennen pandemiaa.

Lomamatkailun myötä vapaa-ajan hotelliyöpymisten määrä ulkomailla kasvoi syksyllä 2022 lähes kolminkertaiseksi verrattuna edellisvuoden vastaavan ajankohtaan. Vuoden 2019 syksyyn verrattuna hotelliyöpymisiä tilastoitiin 15 % vähemmän. Sukulaisten ja tuttavien luona yövyttiin reilun kolmanneksen enemmän kuin syksyllä 2021 ja syksyyn 2019 verrattuna kyseisiä yöpymisiä oli enää kymmenyksen vähemmän. Syksyn 2019 tapaan ulkomaan vapaa-ajan yöpymisten kokonaismäärästä reilu puolet oli hotelliyöpymisiä myös syksyllä 2022.

Kotimaan työmatkailu palaamassa pandemiaa edeltäneelle tasolle

Kotimaan yöpymisen sisältäneitä työmatkoja tilastoitiin syksyllä 2022 kaksinkertainen määrä verrattuna edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan ja 15 % vähemmän kuin syksyllä 2019. Kotimaan työmatkoihin liittyvien yöpymisten määrä oli kuitenkin jo lähes samalla tasolla kuin ennen pandemiaa. Ulkomaan työmatkailun elpyminen pandemiasta on sen sijaan ollut huomattavasti hitaampaa. Yöpymisen sisältäneiden ulkomaan työmatkojen määrä oli syksyllä 2022 yli 40 % vähemmän kuin syksyllä 2019 ja myös työmatkoihin liittyviä yöpymisiä oli yli kolmanneksen vähemmän.

Tietokantataulukot

Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.

Päivittyneet tietokantataulukot
Käytetyt luokitukset:
  • Kausi
  • Matkan tarkoitus
  • Kulkuväline
  • Matkan suunta
  • Matkan kesto
  • Majoitus
Ajanjakso:
vuosi
Päivitetty:
Käytetyt luokitukset:
  • Matkan kohdemaakunta
  • Kausi
  • Majoitus
Ajanjakso:
vuosi
Päivitetty:
Käytetyt luokitukset:
  • Kausi
  • Matkan tarkoitus
  • Ulkomaanmatkan tyyppi
  • Kohdealue
Ajanjakso:
vuosi
Päivitetty:
Käytetyt luokitukset:
  • Majoitus
  • Matkan kohdekunta
  • Kausi
Ajanjakso:
vuosi
Päivitetty:
Käytetyt luokitukset:
  • Matkan kesto
  • Matkan tarkoitus
  • Kausi
  • Matkan suunta
Ajanjakso:
vuosi
Päivitetty:

Tulevat julkaisut

Taustatiedot

Dokumentaatio
Viittausohje

Tilaston asiantuntijat

Tiedustelut ensisijaisesti
Palvelusähköposti
liikenne.matkailu@stat.fi
Marianne Laalo
yliaktuaari
029 551 3496
Muut asiantuntijat
Vastaava osastopäällikkö

Miksi tätä sisältöä ei näytetä?

Tämä sisältö ei näy, jos olet estänyt evästeiden käytön. Jos haluat nähdä sisällön, tarkista evästeasetuksesi.