Aiheet
Liikenne ja matkailuKulttuuri, media ja ajankäyttö

Ulkomaan vapaa-ajanmatkojen määrä kolminkertaistui edellisvuodesta vuonna 2022

katsaus | Suomalaisten matkailu 2022

Muutos

Uusi tietokantataulukko 13yi -- Erityyppisiä matkoja tehneiden henkilöiden osuus väestöstä. Taulukkoon 13fa -- Yöpymisen sisältäneet matkat keston mukaan on lisätty uusi muuttuja.
Lue lisää muutoksesta

Tilastokeskuksen mukaan kotimaan vapaa-ajanmatkojen määrä hiipui vuonna 2022 pandemiaa edeltäneelle vuoden 2019 tasolle. Osa vuoden 2021 kotimaanmatkoista korvautui vuonna 2022 ulkomaanmatkoilla, joita tehtiin kolminkertainen määrä edellisvuoteen verrattuna. Suomalaiset tekivät vuonna 2022 yhteensä 29,8 miljoonaa yöpymisen sisältänyttä vapaa-ajanmatkaa kotimaassa ja ulkomailla eli suunnilleen saman verran kuin vuonna 2021.

Suomalaiset tekivät 33 miljoonaa yöpymisen sisältänyttä matkaa vuonna 2022

15–84-vuotiaat suomalaiset tekivät vuonna 2022 yhteensä 33,3 miljoonaa matkaa, kun mukaan lasketaan yöpymisen sisältäneet kotimaan ja ulkomaan vapaa-ajanmatkat sekä työ- ja kokousmatkat. Matkoihin liittyviä yöpymisiä tilastoitiin vuonna 2022 noin 10 % enemmän kuin edellisvuonna. Kasvaneen ulkomaan vapaa-ajanmatkailun myötä myös ulkomaanmatkoihin liittyvien yöpymisten määrä kasvoi runsaasti edellisvuodesta. Ulkomaan vapaa-ajan yöpymisiä tilastoitiin vuonna 2022 yli kaksinkertainen määrä verrattuna vuoteen 2021, kun taas kotimaan vapaa-ajan yöpymisiä oli reilu 10 % vähemmän.

Useisiin Euroopan maihin matkailtiin jo lähes yhtä paljon kuin ennen pandemiaa

Siinä missä vuosi 2021 oli kotimaanmatkailun huippuaikaa, osoitti vuosi 2022 laajamittaista elpymistä ulkomaan vapaa-ajanmatkailun osalta. Ulkomaan vapaa-ajanmatkoja tilastoitiin vuonna 2022 yhteensä 5,7 miljoonaa, kun mukaan lasketaan yöpymisen kohdemaassa sisältäneet matkat, risteilyt ja päivämatkat. Määrä on lähes kolminkertainen verrattuna edellisvuoteen.

Useiden Euroopan maiden osalta matkailu elpyi vuonna 2022 jo hyvinkin lähelle vuoden 2019 tasoa. Vuoden 2022 suosituimmat kohdemaat olivat naapurimaat Ruotsi ja Viro sekä niiden lisäksi Espanja. Vaikka Viron ja Ruotsin vapaa-ajanmatkoja tehtiin selvästi eniten vuonna 2022, jäi niiden määrä vielä kauas vuoden 2019 tasosta. Euroopan ulkopuolelle matkailtiin vuonna 2022 hieman enemmän kuin kahtena edellisvuonna, mutta kaukomatkojen osuus oli huomattavasti pienempi kuin ennen pandemiaa.

Kestoltaan sekä lyhyiden (1-3 yötä) että pitkien (yli 3 yötä) ulkomaan vapaa-ajanmatkojen määrä oli kasvussa vuonna 2022. Lyhyet ulkomaanmatkat olivat kolmanneksen ja pitkät ulkomaanmatkat neljänneksen matalammalla tasolla kuin ennen pandemiaa. Lyhyiden matkojen hitaampaa elpymistä selittää se, että Viroon ja Ruotsiin suuntautuneet matkat eivät olleet elpyneet läheskään pandemiaa edeltäneelle tasolle. Valmismatkojen osuus oli vuonna 2022 jo lähes samalla tasolla kuin vuonna 2019 ennen pandemiaa.

Kotimaanmatkailussa ei saavutettu vuoden 2021 tasoa

Vuosi 2021 jäi kotimaanmatkailun huippuvuodeksi, sillä vuonna 2022 kotimaan yöpymisen sisältäneiden vapaa-ajanmatkojen määrä laski kymmenyksen edellisvuodesta palautuen vuoden 2019 tasolle. Vuonna 2022 vapaa-ajan yön yli matkojen määrä laski kaikissa maakunnissa verrattuna vuoteen 2021. Vapaa-ajanmatkoihin liittyvien yöpymisten lukumäärät omilla mökeillä laskivat 17 % vuodesta 2021, mutta vuoteen 2019 verrattuna yöpymisiä omilla mökeillä oli yhä puolitoistakertainen määrä. Mökkiyöpymisten kehitystä vuoden 2019 jälkeen voi osaltaan selittää etätyön lisääntyminen.

Neljä viidestä kotimaan yöpymisen sisältäneestä vapaa-ajanmatkasta tehtiin autolla vuonna 2022. Auton osuus kulkuvälineenä väheni hieman edellisvuodesta. Viidesosassa matkoista kuljettiin pääasiassa junalla tai linja-autolla.

Pääkaupunkiseudulla asuvien ulkomaan vapaa-ajan yöpymiset palasivat vuoden 2019 tasolle

Matkailijan asuinalueen mukaan tarkasteltuna kotimaan vapaa-ajan yöpymisten lukumäärät olivat vuonna 2022 laskussa kaikkien muiden paitsi Pohjois-Suomessa asuvien keskuudessa. Vaikka yöpymiset olivat laskussa verrattuna vuoteen 2021, olivat ne kuitenkin Itä-Suomea lukuun ottamatta korkeammalla tasolla kuin vuonna 2019 ennen pandemiaa. Ulkomaan vapaa-ajan yöpymiset olivat vahvassa kasvussa ja niitä tilastoitiin vuonna 2022 huomattavasti enemmän kuin edellisvuonna. Pääkaupunkiseudulla asuvien ulkomaan vapaa-ajan yöpymiset palasivat pandemiaa edeltäneelle vuoden 2019 tasolle.

Työmatkojen määrä kasvoi pandemiavuosista

Kahden hiljaisen vuoden jälkeen sekä kotimaan että ulkomaan työmatkoja tehtiin taas enemmän vuonna 2022. Yöpymisen sisältäneitä kotimaan työmatkoja tehtiin vuonna 2022 yhteensä 2,6 miljoonaa, mikä on puolitoista kertaa enemmän kuin vuotta aiemmin. Pandemiaa edeltäneeseen vuoteen 2019 verrattuna kotimaan työmatkojen määrä jäi vielä 30 % matalammalle tasolle. Myös ulkomaille suuntautuneiden työmatkojen määrä oli reippaassa kasvussa vuonna 2022. Ulkomaan yön yli kestäneitä työmatkoja tilastoitiin yhteensä 1,0 miljoonaa. Määrä oli yli kolminkertainen verrattuna edellisvuoteen, mutta vielä puolet vähemmän kuin vuonna 2019.

Yhä useampi suomalainen teki vapaa-ajanmatkan vuonna 2022

Vuoden 2022 aikana reilu neljä viidestä 15–84-vuotiaasta suomalaisesta teki ainakin yhden yöpymisen sisältäneen vapaa-ajanmatkan. Osuus kasvoi edellisvuodesta ja oli jo lähes samalla tasolla kuin ennen pandemiaa. Mukaan on laskettu kaikki koti- ja ulkomaan vapaa-ajanmatkat, myös mökki- ja vierailumatkat. Kohdemaassa yöpymisen sisältäneitä ulkomaan vapaa-ajanmatkoja teki vuonna 2022 reilu kolmannes, mikä on 20 prosenttiyksikköä enemmän kuin vuotta aiemmin. Kotimaassa yöpymisen sisältäneitä vapaa-ajanmatkoja teki 80 % henkilöistä. Kotimaan yön yli kestäneitä työmatkoja teki 15 % henkilöistä ja määrä palautui samalle tasolle kuin ennen pandemiaa. Ulkomaan yöpymisen sisältäneitä työmatkoja teki noin joka kymmenes.

Muutos

Uusi tietokantataulukko 13yi -- Erityyppisiä matkoja tehneiden henkilöiden osuus väestöstä. Taulukkoon 13fa -- Yöpymisen sisältäneet matkat keston mukaan on lisätty uusi muuttuja.
Lue lisää muutoksesta

Tietokantataulukot

Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.

Julkaisua taustoittavat tietokantataulukot
Käytetyt luokitukset:
  • Matkan tyyppi
Ajanjakso:
vuosi
Päivitetty:
Käytetyt luokitukset:
  • Matkan tarkoitus
  • Matkan suunta
  • Asuinalue
  • Ikäryhmä
  • Sukupuoli
  • Majoitus
Ajanjakso:
vuosi
Päivitetty:
Käytetyt luokitukset:
  • Kausi
  • Matkan tarkoitus
  • Kulkuväline
  • Matkan suunta
  • Matkan kesto
  • Majoitus
Ajanjakso:
vuosi
Päivitetty:
Käytetyt luokitukset:
  • Matkan kohdemaakunta
  • Kausi
  • Majoitus
Ajanjakso:
vuosi
Päivitetty:
Käytetyt luokitukset:
  • Kausi
  • Matkan tarkoitus
  • Ulkomaanmatkan tyyppi
  • Kohdealue
Ajanjakso:
vuosi
Päivitetty:
Käytetyt luokitukset:
  • Majoitus
  • Matkan kohdekunta
  • Kausi
Ajanjakso:
vuosi
Päivitetty:
Käytetyt luokitukset:
  • Matkan kesto
  • Matkan tarkoitus
  • Kausi
  • Matkan suunta
Ajanjakso:
vuosi
Päivitetty:
Käytetyt luokitukset:
  • Kotitalouden tyyppi
  • Sukupuoli
  • Koulutusaste
  • Ikäryhmä
  • Asuinalue
Ajanjakso:
vuosi
Päivitetty:

Tulevat julkaisut

Taustatiedot

Dokumentaatio
Viittausohje

Tilaston asiantuntijat

Tiedustelut ensisijaisesti
Palvelusähköposti
liikenne.matkailu@stat.fi
Ossi Nurmi
yliaktuaari
029 551 2984
Vastaava osastopäällikkö

Miksi tätä sisältöä ei näytetä?

Tämä sisältö ei näy, jos olet estänyt evästeiden käytön. Jos haluat nähdä sisällön, tarkista evästeasetuksesi.