Inhimillinen pääoma edistää merkittävästi talouskasvua1

  1. Teorian ja empirian välinen ristiriita
  2. Koulutuksen avulla hankittu inhimillinen pääoma kansantalouden tilinpidon kehikossa
  3. Inhimillinen pääoma on noussut merkittäväksi talouskasvun edistäjäksi

Koko dokumentti yhdellä sivulla


Koulutuksen avulla hankittu inhimillinen pääoma kansantalouden tilinpidon kehikossa

Inhimillinen pääoma on rajattu kansantalouden tilinpidon kansainvälisen standardin, SNA93:n ja muutaman vuoden kuluttua käyttöön otettavan SNA2008:n, varallisuusluokkien ulkopuolelle. Vaikka tämä ratkaisu on loogisesti perusteltu järjestelmän sisällä, tämä tarkoittaa sitä, että koulutusmenot käsitellään ydintilinpidossa vuosittain kulutuksena, ja työntekijöiden työpanosta kuvataan vain fyysisinä työtunteina koulutuksesta riippumatta. Taloudellisen tuotannon siirryttyä fyysisistä työsuoritteista, kuten vaikkapa puun kaatamisesta käsisahalla, yhä monimutkaisempaa ja jatkuvasti kehittyvää teknologiaa käyttäviin työtehtäviin, käytännössä hyvin harvoille maksetaan vain fyysisestä työsuoritteesta palkkaa. Ei ole realistista ajatella, että paperikonetta tietokoneella ohjaavalle työntekijälle maksetaan palkkaa tietokoneen näppäimistön fyysisestä naputtelusta kahdeksan tuntia päivässä. Siten reaalimaailmassa SNA:n mukaisen bruttokansantuotteen tuottamisessa työtunneista maksetaan korvausta niihin liittyvien tietojen ja taitojen perusteella.

Olen esitellyt väitöskirjassani tavan käsitellä koulutusta investointeina kansantalouden tilinpidon ydinjärjestelmässä siten, että BKT ei muutu (ks. keskustelu Kokkinen 2010, 3–12; Kokkinen 2011, 2–5; Kokkinen 2012, 32–47, 69–110). Esittämässäni tavassa kunakin aikana opiskelleet ovat käyttäneet koulutuspalveluja välituotteina oppimisprosessissaan ja ovat tuottaneet heihin itseensä sitoutunutta inhimillistä pääomaa. Koulutuksen jatkuessa seuraavina vuosina opiskelijoihin sitoutunut inhimillinen pääoma kirjataan osaksi tuotosta yhdessä muiden puolivalmiiden tuotteiden kanssa ja kysyntäpuolella pääoman bruttomuodostukseen kuuluvaan varastoon. Kun opiskelijat lopulta valmistuvat korkeimmasta koulutuksestaan, siihen asti kertynyt inhimillinen pääoma arvotettuna kaikilla siihen asti käytetyillä koulutuksen kulutusmenoilla2 siirretään pääoman bruttomuodostuksen sisällä varsinaiseksi investoinniksi. Vasta tässä vaiheessa työikäisen väestön inhimillisen pääoman varantoa kasvatetaan investointien mukaisesti.

Tiivistetysti ilmaisten koulutuspalvelujen kulutusmenoja käsitellään siis investointeina, joiden avulla kerrytetään koulutuksen avulla hankitun inhimillisen pääoman varanto. Koulutuksen pitkät valmistumisajat otetaan huomioon ja inhimillisen pääoman varantoa kartutetaan vasta opiskelijan valmistuessa korkeimmasta koulutuksestaan ja siirtyessä työmarkkinoiden käytettävissä olevaan työikäiseen väestöön. Ihmisten siirtyminen eläkkeelle on otettu huomioon ja keskimääräinen eläkeikä on asetettu 65 vuoteen. Sodissa kuolleiden ja maahan ja maasta muuttaneiden vaikutukset varantoon on otettu huomioon.

Esittämälläni tavalla olen muodostanut koulutuksen avulla hankitulle inhimilliselle pääomalle empiirisen vastineen Suomessa vuosina 1910–2000. Tämä on edellyttänyt aikasarja-aineistojen keräämistä ja vertailukelpoisten aikasarjojen muodostamista opiskelijamääristä ja valmistuneista koulutustyypeittäin sekä koulutuksen kulutusmenoista. Tavoitteenani on ollut yhdistää kunkin ajan koulutuksen kulutusmenovolyymit tuona aikana opiskelleisiin ikäluokkiin peruskoulutuksessa, ammatillisessa koulutuksessa, lukioissa ja yliopistoissa.

Aikasarjojen muodostamisen jälkeen on ollut mahdollista seurata opiskelijamääriä ikäluokittain ja opiskelijoiden siirtymistä työikäiseen väestöön korkeimman koulutuksen päättymisen jälkeen. Kuvio 1 esittää laskelmiini perustuen työikäisen 16–64-vuotiaan väestön jakautuman korkeimman suoritetun tutkinnon (tai koulun) mukaan vuosina 1934–2006 (käytössäni oli opiskelijamäärät vuodesta 1877 alkaen, tuolloin seitsemänvuotiaat täyttivät 64 vuotta vuonna 1934).

Kuten kuvio 1 osoittaa kansakoulun tai keskikoulun käyneet ovat muodostaneet työikäisen väestön selvän enemmistön 1970-luvun alkupuolelle asti. Kuvion vasemman yläkulman valkoinen alue osoittaa lisäksi, että Suomen työikäisessä väestössä on ollut aina 1970-luvun alkupuolelle asti henkilöitä, jotka eivät olleet suorittaneet kuuden vuoden kiinteän kansakoulun oppimäärää. Näiden osuus työikäisistä oli yli 10 prosenttia aina 1960-luvun alkuvuosiin saakka.

Kuvio 1. Työikäinen väestö (16–64-vuotiaat) korkeimman suoritetun koulutuksen mukaan Suomessa vuosina 1934–2006.

Lähde: Kokkinen 2012.

1970-luvun alussa työikäiseen väestöön alkoi tulla huomattavasti lisää ammatillisen tai yliopistokoulutuksen suorittaneita. Samaan aikaan kiinteässä kansakoulussa kuusi luokkaa suorittaneet vanhimmat ikäluokat alkoivat siirtyä eläkkeelle. Ammatillisen koulutuksen (peruskoulutuksen tai lukiokoulutuksen jälkeen) ja yliopistokoulutuksen laajeneminen on muuttanut koulutukseen perustuvan inhimillisen pääoman varannon koostumuksen siten, että nämä kaksi ovat alkaneet hallita inhimillisen pääoman kokonaisvarantoa vuosituhannen loppua – ja muun muassa suomalaisen matkapuhelinteollisuuden läpimurtoa – lähestyttäessä. Opiskelijoista jatkuvasti yhä huomattavampi osa on jatkanut koulunkäyntiään yli peruskoulutuksen. Vuoden 1921 oppivelvollisuuden säätämisen jälkeen kiinteiden kansakoulujen ulottaminen maaseudun lähes joka kolkkaan vei toiseen maailmansotaan asti. Tämän jälkeen koulutusekspansio on ollut Suomessa hyvin nopeaa.

Opiskelijamäärien lisäksi olen kerännyt aineistot koulutuksen kulutusmenoista Suomessa vuosina 1877–2000. Tämän jälkeen olen voinut liittää kuhunkin koulutukseen käytetyt panostukset kunakin aikana opiskelleisiin ikäryhmiin. Kuten aiemmin mainitsin, olen kasvattanut inhimillisen pääoman varantoa kaikilla opiskelijan siihen asti käyttämillä koulutusmenoilla vasta silloin kun opiskelija on valmistunut korkeimmasta koulutuksestaan ja siirtynyt työikäiseen väestöön. Kuvio 2 esittää kansantalouden tilinpidon kehikossa muodostetun koulutuksen avulla hankitun inhimillisen pääoman (H) kehityksen yhdessä BKT:n ja kiinteän pääoman (K) kanssa Suomessa vuosina 1935–2000. Vertailun mahdollistamiseksi kuviossa on esitetty myös perinteiset inhimillisen pääoman sijaismuuttujat: työikäisten (16–64-vuotiaat) keskimääräiset koulutusvuodet ja 7–26-vuotiaan väestön koulutukseen osallistumisaste.

Kuvio 2. BKT, kansantalouden tilinpidon kehikossa laskettu koulutuksen avulla hankittu inhimillinen pääoma (H), kiinteä pääoma (K), työikäisen väestön keskimääräiset koulutusvuodet sekä 7–26-vuotiaan väestön koulutukseen osallistumisaste (school enrolment ratio) vuosina 1935−2000. HUOM. Muut muuttujat kuin koulutukseen osallistumisaste (%) on ilmaistu indeksimuodossa, 1935=100.

Lähde: Kokkinen 2012.

Kuvio osoittaa, että edellä mainitut perinteiset inhimillisen pääoman sijaismuuttujat kasvavat lineaarisesti, kun taas BKT, kiinteä pääoma ja kansantalouden tilinpidossa muodostettu inhimillinen pääoma ovat kasvaneet eksponentiaalisesti. Näin ollen koulutuksen avulla hankitun inhimillisen pääoman mittaaminen kansantalouden tilinpidon kehikossa voi muuttaa käsitystämme koulutuksen merkityksestä pitkän ajan talouskasvulle.

Alkuun Edellinen Seuraava


Päivitetty 11.3.2013