Maksetut ja saadut palkat eivät mene tasan alueittain

  1. Kolme tasoa palkkasuhteelle
  2. Vain kaksi maakuntaa täyttää tiukimman perusteen
  3. Väljempään haarukkaan mahtuu joka kymmenes kunta
  4. Väljimmällä perusteella joka toinen seutukunta tasapainossa
  5. Itä-Uusimaa erottuu maakunnista
  6. Seutukuntien perustana työssäkäyntialueet
  7. Kunnat muodostettu paikallisiksi yhteisöiksi
  8. Kuntarajat menettäneet merkitystään
  9. Kartan värit osoittavat palkkasuhteen erot
  10. Palkkasumma alueen ostovoiman tärkein osa

Koko dokumentti yhdellä sivulla


Kuntarajat menettäneet merkitystään

Yhdyskuntien tuotantorakenne ja toimintamalli on kokenut perusteellisen muutoksen. Maatalous on väistynyt sivuosaan myös maaseudun toimeentulon lähteenä ja tilalle on tullut työssäkäynti tilan ulkopuolella. Tiiviisti tehtaan ympärille rakentuneet teollisuusyhdyskunnat ovat historiansa pahimmassa kriisissä. Palvelut ovat useimmissa kunnissa syrjäyttäneet alkutuotanto- ja jalostustoimialat.

Omavaraisen maatilan ja tehtaan ympärille syntyneen tiiviin yhteisön ovat korvanneet irrallisuus ja vapaa liikkuminen. Siirrymme jatkuvasti paikasta toiseen päivittäin, viikoittain, vuosittain ja vuosikymmenittäin kulloisenkin elinvaiheemme määrittelemällä ja mahdollistamalla tavalla. Kuntarajoilla ei ole juuri merkitystä opiskelupaikkaa haettaessa, työpaikkaa etsittäessä tai asumismuotoa ja -ympäristöä valittaessa.

Taulukko kuvasi liikkumisen yhden keskeisen seurauksen. Suhteellisen harvassa kunnassa maksettujen ja saatujen palkkasummien väliin voi merkitä likimääräistä vastaavuutta kuvaavan aaltoviivan.

Alkuun Edellinen Seuraava


Päivitetty 18.12.2009