Kaupan toimialakatsaus II/2008

  1. Yhteenveto kaupan suhdannetilanteesta
  2. Kaupan liikevaihdon suotuisa kehitys jatkui
  3. Kaupan alalla työllisten määrän nousu hiipui ja osa-aikaisten määrä vähentyi
  4. Kaupan näkymät heikentyneet
  5. Fokus: Uusi toimialaluokitus TOL 2008 otetaan käyttöön taloustilastoissa vuonna 2009
  6. Fokus: Muutokset kaupassa julkaistaviin luokkiin
  7. Lähdeluettelo

Koko dokumentti yhdellä sivulla


Kaupan näkymät heikentyneet

Elinkeinoelämän keskusliiton suhdannebarometrin mukaan kaupan yritykset arvioivat suhdannetilanteensa olevan lähellä tavanomaista toisen neljänneksen lopussa. Myyntiodotukset lähikuukausille olivat yhä kohtuulliset, vaikka huomattavasti vaisummat kuin edeltävän neljänneksen lopussa. Kaupan yritykset arvioivat myös henkilöstönsä lukumäärän hieman vähenevän heinä-syyskuussa. Alan suhdanteiden odotettiin heikentyvän vuoden 2008 loppuvuoden aikana.

Auto- ja vähittäiskaupan yritysten toisen neljänneksen lopun suhdannenäkemystä kuvaava luottamusindikaattori laski kolmen kuukauden takaiseen tilanteeseen verrattuna. Eurostatin kausitasoitetun luottamusindikaattorin mukaan luottamus on kuitenkin yhä poikkeuksellisen korkealla tasolla. Auto- ja vähittäiskaupan yritykset odottivat myynnin yhä kasvavan, mutta työllisten määrän vähenevän hieman lähikuukausina. Lisäksi alan yritykset arvioivat myyntihintojen nousevan yhä vuoden kolmannella neljänneksellä.

Auto- ja vähittäiskaupan luottamusindikaattorin saldolukujen taso on ollut Suomessa korkeampi kuin EU:n alueella keskimäärin. Saksassa auto- ja vähittäiskaupan yrittäjien luottamus on ollut parina viime neljänneksenä heikompaa kuin vuosina 2006-2007 keskimäärin. Suhdannekäänteiden tulkinnassa on kuitenkin olennaisempaa luottamusindikaattorin saldolukujen muutokset kuin saldolukujen taso. Suomessa, Saksassa ja koko EU-alueella auto- ja vähittäiskaupan yritysten luottamus heikkeni toisen neljänneksen lopussa kolmen kuukauden takaiseen tasoon verrattuna.

Kuvio 5. Auto- ja vähittäiskaupan yritysten kausitasoitettu luottamusindikaattori

Alkuun Edellinen Seuraava


Päivitetty 26.9.2008