Tiedote 9.6.2006

Kuntien lainakanta jatkoi nopeaa kasvuaan viime vuonna

Kuntien taloustilanteessa ei vuonna 2005 tapahtunut suuria muutoksia edelliseen vuoteen verrattuna. Kuntien rahoitustilanne oli edelleen kireä vuosikatteen pysyessä lähestulkoon vuoden 2004 tasolla. Verotulojen ja valtionosuuksien lisäykset riittivät vaivoin kattamaan toimintakatteen heikkenemisen. Kuntien lainakanta kasvoi jälleen lähes miljardilla eurolla, koska investointeja ja lainojen lyhennyksiä varten jouduttiin ottamaan uutta lainaa. Kuntayhtymien talous sitä vastoin jatkoi vahvistumistaan edellisten vuosien tapaan. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen julkaisemista kuntien ja kuntayhtymien taloustilaston ennakkotiedoista.

Vuoden 2005 tilinpäätösten mukaan kuntien toimintakulut kasvoivat 4,2 prosenttia edellisestä vuodesta. Toimintatuottojen kasvu jäi samanaikaisesti vain 1,5 prosenttiin. Verorahoituksen lisääntyminen 4,9 prosentilla riitti kuitenkin kasvattamaan kuntien yhteenlasketun vuosikatteen 1 122 miljoonaan euroon eli hieman edellistä vuotta suuremmaksi. Vuonna 2004 vuosikatteet vielä pienenivät vajaalla 12 prosentilla. Vuosikate asukasta kohti oli kunnissa 213 euroa. Edellisenä vuonna vastaava luku oli 211 euroa. Kuntayhtymien yhteenlaskettu vuosikate kasvoi 6,7 prosentilla 355 miljoonaan euroon.

Kunnissa vuosikate riitti kattamaan 77 prosenttia poistoista ja arvonalentumisista, kun vuonna 2004 päästiin 79 prosenttiin. Kun vuosikate jää poistoja pienemmäksi, kunnan on otettava velkaa, myytävä omaisuuttaan tai vähennettävä toimintapääomaansa pitääkseen palvelujen tuotantovälineet toimintakunnossa. Kuntayhtymissä vuosikate ylitti selvästi poistojen kokonaismäärän.

Kaikkiaan 135 kunnan ja 30 kuntayhtymän vuosikate jäi miinukselle vuonna 2005. Vuotta aiemmin vuosikatteeltaan miinukselle jääneitä kuntia oli 138 ja kuntayhtymiä 25. Vuonna 2005 negatiivisten katteiden summa oli kunnissa 80,1 miljoonaa euroa, vuonna 2004 vastaavasti 71,2 miljoonaa euroa. Kuntayhtymissä negatiivisten katteiden summa nousi 5,4 miljoonaan euroon edellisen vuoden 3,5 miljoonasta.

Investointeihin kunnat käyttivät viime vuonna hieman edellistä vuotta vähemmän, vajaat 2,7 miljardia euroa. Kuntayhtymät puolestaan investoivat 521 miljoonalla eurolla. Käyttöomaisuutta kunnat ja kuntayhtymät myivät yhteensä 855 miljoonalla eurolla. Tämä on 224 miljoonaa enemmän kuin edellisenä vuonna. Noin 38 prosenttia kuntien investointimenoista voitiin rahoittaa käyttöomaisuuden myynnillä ja investointimenoihin saaduilla rahoitusosuuksilla.

Pitkäaikaisia velkojaan sekä kunnat että kuntayhtymät lyhensivät edellisen vuoden malliin, yhteensä runsaalla 0,8 miljardilla eurolla. Uutta pitkäaikaista lainaa kunnat ottivat 1,4 miljardia, mikä on noin 0,2 miljardia vähemmän kuin edellisvuonna. Lainakanta kasvoi kuitenkin edellisten vuosien vauhdilla, koska lyhytaikaiset lainat lisääntyivät huomattavasti. Kuntayhtymät ottivat uutta lainaa 180 miljoonaa euroa. Kuntien lainakanta vuoden lopussa asukasta kohti laskettuna oli 1 351 euroa, kun se edellisenä vuonna oli 1 176 euroa.

Tietoja kuntien ja kuntayhtymien tilinpäätöksistä 2004 ja 2005, miljoonaa euroa

  Kunnat Kuntayhtymät
2004 2005 Muutos
%
2004 2005 Muutos
%
+ Toimintatuotot 6 191 6 286 1,5 7 337 8 059 9,8
- Toimintakulut 23 677 24 683 4,2 6 974 7 672 10,0
= Toimintakate -17 486 -18 397 5,2 363 387 6,4
             
+ Kunnan tulovero 11 934 12 365 3,6      
+ Kiinteistövero 685 725 5,9      
+ Osuus yhteisöveron  tuotosta 1 058 1 161 9,8      
+ Muut verotulot 4 4 -9,9      
+ Valtionosuudet 4 735 5 070 7,1      
             
+ Rahoitustuotot 377 408 8,3 15 17 9,7
- Rahoituskulut 201 215 7,0 46 49 5,6
= Vuosikate 1 107 1 122 1,3 333 355 6,7
             
Poistot ja arvonalentumiset 1 404 1 452 3,4 288 302 4,9
             
Käyttöomaisuusinvestoinnit 2 837 2 663 -6,1 478 521 9,0
Rahoitusosuudet investointeihin 190 194 1,7 27 26 -5,7
Käyttöomaisuuden myyntituotot 609 824 35,5 22 31 40,4
Antolainasaamisten lisäykset 189 426 125,7 43 29 -32,2
Antolainasaamisten vähennykset 153 138 -10,0 42 30 -29,0
Pitkäaikaisten lainojen lisäys 1 660 1 420 -14,4 126 180 42,9
Pitkäaikaisten lainojen vähennys 787 750 -4,8 56 64 15,0
             
Kassavarat 31.12. 2 641 2 539 -3,9 584 648 11,0
Lainakanta 31.12. 6 159 7 103 15,3 494 629 27,4

Lähde: Kuntien ja kuntayhtymien taloustilaston ennakkotiedot 2005. Tilastokeskus.

Lisätietoja: Erikka Peltonen (09) 1734 3547

Vastaava tilastojohtaja: Ari Tyrkkö

Linkit: Tiedotteeseen liittyvä tilastojulkistus