Uutisia 7.12.2016

Tilastot käyttöön - Haastamme median ja opiskelijat havainnollistamaan tilastotietoja  

Tilastokeskus järjestää Suomen 100-vuotisjuhlan kunniaksi kaksi tilastojen käyttöön liittyvää kilpailua. Tilastot mediassa -kilpailussa etsimme parasta tilastoja hyödyntävää aineistoa mediassa. Ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen opiskelijoille suunnatussa kilpailussa haemme puolestaan parasta tilastoja havainnollistavaa sähköistä toteutusta.

”Juhlavuonna haluamme nostaa esille tilastojen merkityksen suomalaisen yhteiskunnan ja suomalaisten elämän kuvaajana. Kilpailujen avulla kannustamme käyttämään tilastoja monipuolisesti ja etsimään myös uusia innovatiivisia tapoja tilastotietojen esittämiseen”, sanoo Tilastokeskuksen kehittämispäällikkö Reija Helenius.

Tilastot mediassa -kilpailuun voi osallistua esimerkiksi artikkelilla, datavisualisoinnilla, infografiikalla, videolla tai animaatiolla.

Ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen opiskelijoille tarkoitettuun Tilastojen havainnollistaminen -kilpailuun voi osallistua sähköisellä kilpailutyöllä, esimerkiksi datavisualisoinnilla, videolla tai animaatiolla.

Kilpailutöiden pohjana voi käyttää monenlaisia tilastoja, esimerkiksi Suomen virallisia tilastoja, tilastotietokantoja ja kansainvälisiä tilastoja. Näkökulma voi olla paikallinen, valtakunnallinen tai globaali.

Kilpailuaika on molemmissa kilpailuissa 6.12.2016–1.10.2017.

Molemmissa kilpailuissa jaetaan 2 000 euron palkinto. Voittajat julkistetaan loppuvuonna 2017.

Tilastot mediassa -kilpailun osallistumisohjeet

Tilastojen havainnollistaminen -kilpailun osallistumisohjeet

Lisätietoja kilpailuista:
tiedottaja Erja Seppänen p. 029 551 2569, etunimi.sukunimi@stat.fi