Uutisia 7.1.2016

Mihin suomalaisten rahat kuluvat?   

Tilastokeskus selvittää, paljonko suomalaisilta kuluu rahaa ruokaan, asumiseen, liikenteeseen, vapaa-aikaan ja terveyteen vuonna 2016. Kulutustutkimusta varten Tilastokeskus haastattelee vuoden aikana yli 8 000 kotitaloutta.

Haastatteluja tehdään koko vuoden 2016 ajan, jotta saadaan tietoa kulutuksen vaihtelusta vuodenaikojen mukaan. Haastattelun lisäksi kotitaloudet keräävät kaksi viikkoa ostokuitteja arkikulutuksestaan.

– Kulutustutkimuksessa selvitetään esimerkiksi, mitä eläminen maksaa eri puolilla Suomea tai miten kulutus eroaa yksinasuvilla ja lapsiperheillä, kertoo yliaktuaari Tarja Hatakka Tilastokeskuksesta.   

– Tutkimuksen kannalta jokainen kotitalous on yhtä merkityksellinen, kulutuksen määrällä ja laadulla ei ole väliä. Tutkimukseen valikoituneet kotitaloudet on poimittu satunnaisesti ja haastateltavaksi osunutta kotitaloutta ei voida tilastollisista syistä korvata toisella. Tiedon luotettavuuden kannalta kotitalouksien osallistuminen tutkimukseen on siksi erittäin tärkeää, Hatakka muistuttaa.

Tiedonkeruusta vastaavat Tilastokeskuksen omat, ympäri Suomea asuvat haastattelijat. He lähettävät aina kulutustutkimuksesta kertovan kirjeen, ennen kuin ottavat yhteyttä. Kerätyt tiedot julkaistaan taulukkoina ja kuvioina, joista ei voi tunnistaa yksittäisen vastaajan tietoja.

Tietoja käytetään päätöksenteon pohjana

– Tutkimuksesta saatavaa tietoa kulutustottumuksien ja päivittäisten menojen eroista eri väestöryhmien välillä tarvitaan esimerkiksi silloin, kun arvioidaan arvonlisäveron muutosten vaikutuksia erilaisten kotitalouksien toimeentuloon. Tätä tietoa ei saada mitenkään muuten kuin kysymällä kotitalouksilta itseltään, kertoo Hatakka.

Eri väestöryhmiä koskevien kulutusmenovertailujen lisäksi tutkimuksesta saatavia tietoja käytetään moniin muihin tilastoihin ja tutkimuksiin. Hintojen kehitystä ja inflaatiota mittaava kuluttajahintaindeksi käyttää kulutustutkimusta taustatietona. Samoin kansantalouden tilinpito hyödyntää tietoja suomalaisten rahankäytöstä yksityisen kulutuksen laskennassa. Yksityinen kulutus on yli puolet bruttokansantuotteen arvosta.  

Kulutustutkimus tuottaa tietoa myös julkisten hyvinvointipalvelujen, kuten koulutus- ja terveyspalvelujen, käytöstä ja niiden merkityksestä suomalaisten kotitalouksien toimeentulolle. Tutkimuksen avulla voidaan seurata Suomen ilmastotavoitteiden toteutumista kotitalouksien osalta.

Kulutustutkimusta tehdään kaikissa Euroopan unionin maissa ja monessa muussa maassa ympäri maailmaa. Suomessa kulutustutkimusta on tehty vuodesta 1966 lähtien. Edellinen tutkimusvuosi oli 2012. Vuoden 2016 tutkimuksen tulokset julkaistaan tilastoina ja artikkeleina vuosina 2017 ja 2018.

Lisätietoja: yliaktuaari Tarja Hatakka 029 551 3553, etunimi.sukunimi@stat.fi

Kulutustutkimuksen tiedonkeruun sivut

Kotitalouksien kulutus -tilaston kotisivu