Uutisia 8.9.2020

Mihin käytämme aikaamme? – Tilastokeskus kerää uutta tietoa suomalaisten ajankäytöstä

Tilastokeskus tekee laajan, vuoden kestävän tutkimuksen suomalaisten ajankäytöstä. Tutkimuksella selvitetään kaikkea sitä, mihin ihmiset käyttävät aikaansa: esimerkiksi kotitöiden tekemistä, opiskelua, kulkutapoja, ruutuaikaa ja vapaa-ajan harrastuksia.

”Edellinen tutkimusaineisto kerättiin 10 vuotta sitten, jonka jälkeen ajankäytössä on tapahtunut merkittäviä muutoksia. Esimerkiksi sosiaalisesta mediasta ja internetin mobiilikäytöstä on tullut arkipäivää”, sanoo Tilastokeskuksen yliaktuaari Juha Haaramo.

Tutkimukseen on valittu väestötietokannasta sattumanvaraisesti lähes 9 000 kotitaloutta, joiden jäsenet edustavat otoksena koko maan vähintään 10 vuotta täyttänyttä väestöä. Tutkimuksen tiedonkeruu alkaa syyskuussa ja ensimmäisiä tuloksia saadaan syksyllä 2022.

Uuden tutkimuksen avulla voidaan selvittää, miten suomalaisten ajankäyttö on muuttunut: ovatko työajat muuttuneet, kuinka paljon aika kuluu työmatkoihin, nukkuvatko ihmiset vähemmän, onko ihmisten vuorokausirytmi muuttunut, miten sosiaalinen media tai poikkeuksellinen korona-aika ovat vaikuttaneet ajankäyttöön.

”Tutkimuksen vahvuuksia ovat yhtäältä sen aikasarjojen jatkuvuus – ajankäyttötutkimuksia on tehty noin 40 vuotta – mutta toisaalta myös jatkuva ajan hermolla pysyminen uusien ilmiöiden suhteen”, toteaa Haaramo.

Edellisten ajankäyttötutkimusten mukaan suomalaisten elämänrytmi on siirtynyt koko ajan myöhemmäksi. Yksinolo on lisääntynyt ja ajanvietto perheen kanssa vähentynyt. Yhä useampi viettää yhä enemmän aikaa tietokoneen tai tv-ruudun parissa.

Tutkimustuloksia hyödynnetään palvelujen suunnittelussa

Ajankäyttötutkimus toteutetaan samansuuntaisena noin 20 Euroopan maassa, joten saatuja tuloksia voidaan vertailla kansainvälisesti. Ajankäyttötutkimusten tuloksia käyttävät sekä tutkijat että poliittiset ja taloudelliset päättäjät. Tietoja käytetään hyväksi esimerkiksi liikenne-, sosiaali- ja vapaa-ajan palvelujen suunnittelussa. Ajankäyttötietoja tarvitaan myös laskettaessa kotitalouksissa tehtävän palkattoman työn taloudellista arvoa.

Tutkimuksen yhteistyökumppaneina ovat Lastensuojelun Keskusliitto, liikenne- ja viestintäministeriö, Kela, opetus- ja kulttuuriministeriö, THL, Turku Center for Welfare Research, Yleisradio ja ympäristöministeriö.

Katso ajankäyttötutkimusta esittelevä video YouTube-palvelussa

Lisätietoja: yliaktuaari Juha Haaramo 029 551 3666, tutkija Riitta Hanifi 029 551 2946
Ajankäyttötutkimus