Uutisia 31.3.2017

Kulttuurituotteiden vienti kasvanut EU-maissa, Suomessa vähentynyt

Eurostatin tilastojen mukaan EU-maiden kulttuurituotteiden viennin arvo unionin ulkopuolisiin maihin oli vuonna 2014 lähes 13 miljardia euroa. Tuonnin arvo oli lähes 11 miljardia euroa. Vienti kasvoi yli 20 prosenttia vuodesta 2008, kun taas tuonti väheni lähes 14 prosenttia.

Kulttuurituotteiksi on Eurostatin tilastoissa katsottu sellaiset tuotteet, joihin sisältyy taiteellista luovuutta tai joissa on taiteellisia, symbolisia tai esteettisiä arvoja kuten esimerkiksi taideteokset, antiikkiesineet, kirjat, sanomalehdet, valokuvat, filmit, musiikkituotteet sekä videopelit ja konsolit.

Kulttuurituotteista vietiin vuonna 2014 eniten taideteoksia: osuus oli lähes 43 prosenttia. Kirjojen osuus oli yli 20 prosenttia ja antiikkiesineiden vajaat 12 prosenttia. Tuonnin kärjessä olivat elokuvafilmit, videopelit ja konsolit yli 30 prosentin osuudella. Seuraavaksi eniten tuotiin taideteoksia ja kirjoja.

Kulttuuriviennin osuus EU-maiden kokonaisviennistä oli vuonna 2014 noin 0,7 prosenttia. Suurin kulttuurituotteiden viejä oli Britannia, jonka osuus oli lähes 30 prosenttia koko EU:n kulttuurituoteviennin arvosta – mukaan lukien vienti Euroopan unionin sisällä. Toisella sijalla oli Saksa ja kolmantena Ranska.

Britanniassa myös kulttuurituotteiden osuus koko viennin arvosta oli suurin, yli 2 prosenttia. Muilla jäsenmailla osuudet jäivät alle yhden prosentin. Kulttuurituonnin osuus oli EU-maissa keskimäärin 0,7 prosenttia kokonaistuonnista, ainoastaan Britanniassa osuus ylitti niukasti prosentin kokonaistuonnista.

Suomen kulttuurituotteiden viennin arvo oli 95 miljoonaa euroa eli noin 0,2 prosenttia koko viennistä vuonna 2014. Vuonna 2008 osuus oli vielä 0,7 prosenttia. Suomen kulttuurituotteiden tuonnin arvo oli 220 miljoonaa euroa eli 0,4 prosenttia koko tuonnista. Myös kulttuurituotteiden tuonti on laskenut vuodesta 2008.

Jos mukaan otetaan koko luovien alojen kenttä, talousvaikutukset ovat vieläkin suuremmat. Esimerkiksi Britanniassa työpaikkojen määrä luovilla aloilla kasvoi lähes 20 prosenttia vuodesta 2011 vuoteen 2015, jolloin näillä aloilla oli 2 miljoonaa työpaikkaa. Luovien alojen viennin arvo vuonna 2014 oli lähes 20 miljardia puntaa eli lähes 11 prosenttia enemmän kuin vuonna 2013.

Luoviin aloihin on tässä sisällytetty mainonta ja markkinointi, arkkitehtuuri, käsityö, design ja designmuoti, elokuva, tv, video, radio, valokuvaus, informaatiotekniikka, ohjelmisto- ja atk-palvelut, julkaisutoiminta, museot, galleriat, kirjastot sekä musiikki ja esittävät sekä visuaaliset taiteet.

Kulttuurituotteiden kaupan koostumus vaihtelee suuresti maittain

Luxemburgissa ja Liechtensteinissa yli 80 prosenttia kulttuurituoteviennistä koostuu taideteoksista.  Maltassa ja Kyproksessa kirjojen osuus on puolestaan noin 90 prosenttia kulttuurituoteviennistä ja Latviassa ja Sloveniassakin lähellä 70 prosenttia. Virossa ja Montenegrossa sanoma- ja aikakauslehtien osuus on noin 60–70 prosenttia. Painotuoteviennin suuri osuus mainituissa maissa selittyy sillä, että myös monet ulkomaiset kustantajat painattavat siellä julkaisujaan.

Elokuvafilmien, videopelien ja konsolien suurimpana viejänä sekä tuojana erottuu Alankomaat. Kirjat muodostavat yli puolet Islannin ja Maltan kulttuurituotetuonnista.

Suomen kulttuurituotteiden viennistä lähes puolet koostuu sanoma- ja aikakauslehdistä ja lähes kolmannes kirjoista. Kulttuurituotteiden tuonnistamme kirjojen osuus on runsas neljännes ja elokuvafilmien, videopelien sekä konsolien osuus vajaa neljännes.

EU-maiden kulttuurituoteviennistä yli puolet meni vuonna 2014 muihin EU-maihin, ja samoin yli puolet kulttuurituotteiden tuonnista tuli EU:n sisältä. Suhteellisesti eniten EU:n ulkopuolelle kulttuurituotteita veivät Luxemburg ja Britannia ja eniten EU:n ulkopuolelta toivat Alankomaat ja Britannia. Näissä maissa EU:n ulkopuolisten maiden osuus oli noin 75–85 prosenttia kulttuurituoteviennin tai -tuonnin arvosta.

Suomen kulttuurituotteiden viennistä noin puolet meni EU-maihin ja puolet EU:n ulkopuolelle. Kulttuurituotteiden tuonnistamme lähes 90 prosenttia tuli EU-maista.

 

Kulttuuritilastollista taulukkopalvelua päivitetty

Tiedot ovat poimintoja Tilastokeskuksen kulttuuritilastollisesta taulukkopalvelusta sekä Eurostatin julkaisusta Culture statistics, 2016 edition. Britannian luovia aloja koskevat tiedot ovat maan virallisista tilastoista.

Tilastokeskuksen taulukkopalvelun taulukoita päivitetään neljästi vuodessa, ja niiden yhteydessä julkaistaan analyysiartikkeleita. Osa taulukoista ja artikkeleista on nyt päivitetty. Taulukot ovat suomen- ja englanninkielisiä, artikkelit suomeksi. 

Kulttuuritilaston taulukkopalvelu 

Taulukko 14.17. EU:n ulkopuolelle suuntautunut kulttuurituotteiden kauppa EU-maissa 2008 ja 2014
Taulukko 14.18. Kulttuurituotteiden vienti ja tuonti Euroopan maissa tuoteryhmän mukaan 2014

Kulttuuritilaston kotisivu

Culture statistics, 2016 edition

Ison-Britannian viralliset tilastot luovista aloista

Lisätietoja: Jukka Ekholm 029 551 3370, Kaisa Weckström 029 551 2348, etunimi.sukunimi@stat.fi