8. Väestöilmiöiden mittaaminen

Oppitunneilla 6 ja 7 opit väestöilmiöiden sisällön sekä keinoja kuvailla eri väestöilmiöitä. Tällä oppitunnilla opit laskemaan eri väestöilmiöitä kuvaavia tunnuslukuja ja näet, miten väestöilmiöiden tutkiminen tapahtuu käytännössä.

Tämä oppitunti on yksi keskeisimmistä väestötieteen kurssin aiheista, sillä oppitunnin aikana käydään läpi väestöilmiöitä kuvaavien tunnuslukujen laskeminen. Oppitunnilla näet, miten tunnuslukuja käytetään väestöilmiöiden mittaamiseen ja tarkasteluun sekä millä tavoin tunnusluvut ohjaavat väestöilmiöistä tehtäviä päätelmiä.

Oppitunnilla esitetyt runsaat esimerkit väestötieteen todellisista tilastoaineistoista havainnollistavat, kuinka moniulotteisen ja pitkäjänteisen tutkimuskohteen väestöilmiöt tilastotieteessä muodostavat. Huomaat väestöilmiöiden tutkimisen muodostuvan ajallisesti pitkästä seurannasta, joka mahdollistaa ilmiöiden vertailemisen vuosikymmenten, jopa vuosisatojen välillä. Väestöilmiöitä kuvaavien tunnuslukujen avulla voidaan tehdä myös erikokoisten väestöjen - esimerkiksi eri maiden - välisiä vertailuja. Huomaat myös, millä tavoin väestöilmiöt ovat yhteydessä yhteiskunnan yleiseen tilaan, kuten ihmisten hyvinvointiin sekä yhteiskunnan taloudelliseen ja poliittiseen tilaan.

Oppitunnilla palataan myös "riskiväestön" käsitteeseen. Pääset syventämään tietoasi tästä jo edellisellä oppitunnilla käsitellystä aiheesta. Ymmärrät, miten tietylle väestönmuutostapahtumalle altis väestö ohjaa väestöilmiöiden tarkastelua ja miksi väestöilmiöitä on järkevää joissakin tapauksissa tarkastella vain tietyn ja rajatun ryhmän osalta.


Aihe 8.1: Syntyvyyden mittaaminen
Aihe 8.2: Hedelmällisyyden mittaaminen
Aihe 8.3: Kuolevuuden mittaaminen
Aihe 8.4: Imeväiskuolevuuden mittaaminen
Aihe 8.5: Elinajanodote
Aihe 8.6: Avioituvuuden mittaaminen
Aihe 8.7: Eronneisuuden mittaaminen
Aihe 8.8: Muuttaneisuuden mittaaminen
Aihe 8.9: Ikävakiointi

Linkkipolku

Olet sivulla: Etusivu > Tuotteet ja palvelut > Verkkopalvelut > Verkkokoulu > Johdatus väestötieteen perusteisiin > 8. Väestöilmiöiden mittaaminen

Navigointi

Tuotteet ja palvelut

Verkkokoulu

På svenska In English Tulostusversio
Hakemisto| Sivukartta| Palaute| Yhteystiedot
Förstasidan| Home
Etusivu Tilastot Tietoa tilastoista Tiedonkeruut Tuotteet ja palvelut Ajankohtaista Tilastokeskus

Haku

Tilastokeskus
Tilastokeskus PalloVaihde (09) 17 341 PalloYhteystiedot PalloTekijänoikeudet ja käyttöehdot PalloPalaute