8.8 Muuttaneisuuden mittaaminen

Muuttaneisuuden synonyyminä käytetään usein termiä muuttoalttius.

Muuttaneisuutta mitataan samanlaisilla tunnusluvuilla kuin muitakin väestönmuutoksia. Yleinen muuttaneisuusluku (tai muuttoalttiusluku) kuvaa muuttaneiden määrää tuhatta keskiväkiluvun asukasta kohti. Tämän luvun tulkintaan pätee taas sama kuin muidenkin yleisten lukujen. Keskiväkiluvussa on mukana paljon sellaista väkeä, joka ei ole muuttoriskille altis.

Yleinen muuttaneisuusluku saatetaan laskea myös ottamalla paremmin huomioon muuttoriskille altis väestö. Tällöin tarkastellaan esimerkiksi 20-34-vuotiaana muuttaneiden määrää keskiväkiluvun tuhatta, samassa iässä olevaa henkilöä kohti.

Tarkemman kuvan muuttoliikkeestä saa laskemalla ikäryhmittäiset muuttaneisuusluvut miehille ja naisille erikseen. Ikäluokituksena käytetään yleensä joko viisi- tai yksivuotisikäryhmiä. Ikäryhmittäiset muuttaneisuusluvut lasketaan usein kuitenkin koko väestölle eikä sukupuolista erottelua käytetä. Tosin naiset osallistuvat muuttoliikkeeseen ahkerammin kuin miehet, joten lukujen laskeminen molemmille sukupuolille erikseen on suositeltavaa.

Edellä kuvatut luvut voidaan laskea erikseen maassamuutosta ja siirtolaisuudesta. Lisäksi muuttaneisuusluvut voidaan laskea erikseen lähtömuutolle ja tulomuutolle. Lisäksi lukuja voidaan laskea edellä kuvatulla tavalla nettomuuttaneisuudesta.

Esimerkit



Linkkipolku

Olet sivulla: Etusivu > Tuotteet ja palvelut > Verkkopalvelut > Verkkokoulu > Johdatus väestötieteen perusteisiin > Väestöilmiöiden mittaaminen > 8.8 Muuttaneisuuden mittaaminen

Navigointi

Tuotteet ja palvelut

Verkkokoulu

På svenska In English Tulostusversio
Hakemisto| Sivukartta| Palaute| Yhteystiedot
Förstasidan| Home
Etusivu Tilastot Tietoa tilastoista Tiedonkeruut Tuotteet ja palvelut Ajankohtaista Tilastokeskus

Haku

Tilastokeskus
Tilastokeskus PalloVaihde (09) 17 341 PalloYhteystiedot PalloTekijänoikeudet ja käyttöehdot PalloPalaute