Edellisellä oppitunnilla opit väestöilmiöiden sisällön. Tällä oppitunnilla tutustut keinoihin, joiden avulla väestöilmiöitä voidaan kuvailla.
Tunnusluvut ovat väestötieteessä keskeinen keino kuvata ja selittää väestöilmiöitä. Tunnuslukujen avulla voidaan tarkastella väestöilmiöissä, eli syntyvyydessä, kuolleisuudessa, muuttaneisuudessa, avioituvuudessa sekä eronneisuudessa, tapahtuvia muutoksia.
Väestössä tapahtuvia muutoksia voidaan tarkastella eri tavoin. Väestöilmiöistä laskettavat tunnusluvut voidaan rajata koskemaan tiettyä ajanjaksoa tai tiettyä väestöryhmää. Ajanjakson mukaan tarkasteltavaan ilmiöön liittyvät poikkileikkaustiedon ja perioditiedon käsitteet. Tiettyä väestöryhmää tarkasteltaessa puhutaan kohortista, riskiväestöstä ja keskiväkiluvusta.
Oppitunnin tavoitteena on, että opit näiden käsitteiden sisällön sekä käyttötarkoituksen väestötieteellisessä tutkimuksessa. Oppitunnin lopuksi tutustutaan vielä väestönmuutosten kuvauksessa käytettävään, väestötieteen "työkaluun", Lexis-kuvioon.
Ennen aloittamista voit testata tietosi alkutestillä.
| Aihe 7.1: | Tunnusluku - väestöilmiöiden suuruuden mittari |
| Aihe 7.2: | Poikkileikkaustieto - tieto vuoden vaihteesta |
| Aihe 7.3: | Perioditieto - tiedot tietyltä ajanjaksolta |
| Aihe 7.4: | Kohortti - saman tapahtuman kokeneiden ryhmä |
| Aihe 7.5: | Väestönmuutostapahtumille alttiina oleva väestö |
| Aihe 7.6: | Keskiväkiluku - kahden ajankohdan keskiarvo |
| Aihe 7.7: | Lexis-kuvio |
Tilastokeskus
Vaihde (09) 17 341
Yhteystiedot
Tekijänoikeudet ja käyttöehdot
Palaute |