Väestöilmiöiden yleisyyttä kuvataan väestötieteessä erilaisilla tunnus- eli mittaluvuilla. Tunnuslukujen laskeminen on pääsääntöisesti eri väestönmuutostapahtumien - syntymät, kuolemat, muutot, avioliiton solmimiset ja avioerot - suhteellisten osuuksien laskemista esimerkiksi koko väestöstä. Verrataan esimerkiksi vuoden aikana syntyneitä lapsia koko väestön määrään. Tunnusluvut esitetään usein joko prosentteina tai promilleina.
Usein promilleluku ilmaistaan tuhatta (1000) henkilöä kohti. Esimerkiksi syntyvyyttä tarkasteltaessa sanotaan, että vuonna 1999 Suomessa syntyi 11,1 lasta tuhatta henkilöä (tai asukasta) kohti, kun samaan aikaan Ruotsissa syntyi 10,0 lasta tuhatta henkilöä kohti.
Joissakin tapauksissa kun väestönmuutostapauksia on vähän, tunnusluvut saatetaan ilmaista 10 000 ja 100 000 henkilöä kohti.
| 7.1 | 7.2 | 7.3 | 7.4 | 7.5 | 7.6 | 7.7 |
Tilastokeskus
Vaihde (09) 17 341
Yhteystiedot
Tekijänoikeudet ja käyttöehdot
Palaute |