Siviilisäädyllä tarkoitetaan väestön jakamista ryhmiin sen mukaan ovatko he naimattomia, naimisissa, eronneita vai leskiä. Naimattomia henkilöitä ovat ne, jotka eivät koskaan ole olleet naimisissa. Muut siviilisäädyt määräytyvätkin joko avioliiton solmimisen, tuomioistuimen eropäätöksen tai puolison kuoleman perusteella.
Väestötieteessä käytetäänkin siviilisäädystä usein virallista luokitusta: naimaton, naimisissa, eronnut tai leski.
Varsinkin viimeisten parin kymmenen vuoden aikana avoliitot ovat yleistyneet. Avoliittoahan ei samalla tavalla virallisteta kuin avioliittoa, mutta avoliitossa asuminen rinnastetaan väestötieteessä - kuten tavallisessa elämässäkin - usein avioliittoon. Avoliitossa asuvien määristä on monissa maissa vaikea saada tietoja.
Ennen avioliittolain muutosta (411/1987) puolisot tuomittiin useissa tapauksissa asumuseroon. Asumuseron nähtiin olevan jonkinlainen harkinta-aika varsinaisen eron ottamiseen. Väestötilastoissakin erotettiin vuoteen 1988 saakka avioerot ja asumuserot omiksi ryhmikseen, mutta usein väestötutkimuksessa asumuserot rinnastettiin avioerojen kanssa.
Avioliittolain muutoksen jälkeen 1.1.1988 puolisoille annettiin puolen vuoden harkinta-aika, jonka jälkeen sai heti avioeron.
| 5.1 | 5.2 | 5.3 | 5.4 | 5.5 | 5.6 | 5.7 | 5.8 | 5.9 | 5.10 |
| 5.11 |
Tilastokeskus
Vaihde (09) 17 341
Yhteystiedot
Tekijänoikeudet ja käyttöehdot
Palaute |