Ikäpyramidi - jota myös väestöpyramidiksi kutsutaan - kuvaa väestöä ikäluokittain. Ikäluokkien koko esitetään päällekkäin pinotuilla vaakasuorilla palkeilla, jossa miesten palkit ovat kuvion pystyakselin vasemmalla puolella ja naisten palkit kuvion pystyakselin oikealla puolella. Pystyakselilla esitetään ikä siten, että alimpana on nuorin ikäluokka (esimerkiksi 0-4-vuotiaat) ja ylimpänä vanhin ikäluokka (esimerkiksi yli 100-vuotiaat).
Ikäpyramidi voidaan laatia joko käyttämällä ikäluokittain lukumäärätietoja, laskemalla kunkin ikäluokan suhteellinen osuus koko väestöstä tai laskemalla suhteellinen osuus miesten summasta ja naisten summasta erikseen.
Varsinkin kun halutaan verrata useita ikäpyramideja toisiinsa, niin suhteellisten osuuksien laskeminen koko väestöstä helpottaa ikäpyramidien vertailua. Väkimäärältään eri kokoisten väestöjen vertailu helpottuu.
Ikäpyramidi lasketaan yleisimmin viisivuotisikäluokittain tai yksivuotisikäluokittain.
Voit tarkastella eri maiden ikäpyramideja vuosilta 1991-1999 ja väestöennusteen mukaan vuosilta 2000-2050 osoitteessa: www.census.gov/ipc/www/idbpyr.html
Suomen väestön ikäpyramidi oli vuonna 1900 nimensä mukainen eli pyramidi. Siitä perinteinen pyramidin muoto alkoi vuosittain muuttumaan säilyttäen "pullistuneena" pyramidin muotonsa vielä vuonna 1950. Sen jälkeen syntyvyyden alentuessa näkyvätkin sodan jälkeen syntyneet suuret ikäluokat jatkuvasti suurimpana palkkina ikäpyramidissa ja pyramidin muoto muuttuu "sipuliksi". Suurten ikäluokkien vanhetessa ikäpyramidin muoto alkaa tulevina vuosikymmeninä yhä enemmän näyttää "tuhkauurnalta".

| 5.1 | 5.2 | 5.3 | 5.4 | 5.5 | 5.6 | 5.7 | 5.8 | 5.9 | 5.10 |
| 5.11 |
Tilastokeskus
Vaihde (09) 17 341
Yhteystiedot
Tekijänoikeudet ja käyttöehdot
Palaute |