4. Suomen väestötilaston historia

Harjoitus 1:

Seuraavat lauseet kaipaavat täydennystä. Valitse mielestäsi oikea vaihtoehto lauseen sisällä olevasta valikosta.

1. 1500-luvulla laadittiin ensimmäiset luettelot väestöstä veronkantoa varten
piispa Isak Rothoviuksen toimesta.
kuningas Kustaa Vaasan toimesta.
tsaari Iivana Julman toimesta
2. Vuosittaiset tiedot kastetuista, vihityistä ja haudatuista kerättiin 1600-luvulta alkaen
maakirjoihin.
kirkonkirjoihin.
verokirjoihin.
3. Vuosittain toistuva väestötilastojen kerääminen ja laadinta alkoi Ruotsi-Suomessa vuonna
1749.
1843.
1911.
4. Suomen Tilastovirasto perustettiin vuonna
1790.
1865.
1915.
5. Väestönlaskenta suoritetaan
YK:n antamien suositusten mukaan.
UNESCO:n antamien suositusten mukaan.
WHO:n antamien suositusten mukaan.
6. Merkittävä uudistus yksilötason tietojenkeruun toteuttamisessa oli
väestölaskennan aloittaminen.
henkilötunnuksen käyttöönotto.
Tilastoviraston perustaminen.

Takaisin oppitunnin etusivulle.

Linkkipolku

Olet sivulla: Etusivu > Tuotteet ja palvelut > Verkkopalvelut > Verkkokoulu > Johdatus väestötieteen perusteisiin > Suomen väestötilaston historia > 4. Suomen väestötilaston historia

Navigointi

Tuotteet ja palvelut

Verkkokoulu

På svenska In English Tulostusversio
Hakemisto| Sivukartta| Palaute| Yhteystiedot
Förstasidan| Home
Etusivu Tilastot Tietoa tilastoista Tiedonkeruut Tuotteet ja palvelut Ajankohtaista Tilastokeskus

Haku

Tilastokeskus
Tilastokeskus PalloVaihde (09) 17 341 PalloYhteystiedot PalloTekijänoikeudet ja käyttöehdot PalloPalaute