4.8 Tilastovirasto perustetaan Suomeen

Vuonna 1865 Suomeen perustettiin väliaikainen tilastotoimisto, joka myöhemmin muuttui Tilastolliseksi päätoimistoksi. Uuden viraston ensimmäiseksi päälliköksi nimitettiin dosentti Karl Ferdinand Ignatius.

Monien eri puolilla valtionhallinnossa hajallaan olevien tietoaineistojen käsittely keskitettiin yhteen paikkaan. Väestötilastoja oli yli sadan vuoden ajan kerätty lähes samassa muodossa. Myös muilta tilastoalueilta puuttui määrätietoinen kehittäminen.

Väestötilastojen uudistamiseksi oli tehty useita ehdotuksia. Kerättävien tilastotietojen sisältö ei vastannut enää ajan vaatimuksia. Myöskään kirkonkirjoista kerätyt väestötiedot eivät olleet vertailukelpoisia henkikirjoituksen yhteydessä kerättävien tietojen kanssa. Koko maata kattavien henkilölomakkeisiin perustuvien väestölaskentojen suorittaminen oli usein esillä. Väestönmuutostiedot olisi haluttu kerättävän yhteenvetojen sijasta henkilöpohjaisilla lomakkeilla. Ruotsissa oli siirrytty jo 1850-luvulla henkilöpohjaisten tietojen keruuseen.

Tilastoviraston perustamisesta seurasi myös säännöllinen tilastojen julkaisutoiminta. Väestötilastoja alettiin julkaista vuosittain Suomen virallisen tilaston (SVT) sarjassa VI, jonka ensimmäinen julkaisu "Suomen väestö Joulukuun 31 p. 1865" ilmestyi vuonna 1870. Tämän jälkeen väestötilastoa julkaistiin säännöllisesti siten, että väestönmuutoksia koskevat tiedot julkaistiin jokaiselta vuodelta erikseen.



Linkkipolku

Olet sivulla: Etusivu > Tuotteet ja palvelut > Verkkopalvelut > Verkkokoulu > Johdatus väestötieteen perusteisiin > Suomen väestötilaston historia > 4.8 Tilastovirasto perustetaan Suomeen

Navigointi

Tuotteet ja palvelut

Verkkokoulu

På svenska In English Tulostusversio
Hakemisto| Sivukartta| Palaute| Yhteystiedot
Förstasidan| Home
Etusivu Tilastot Tietoa tilastoista Tiedonkeruut Tuotteet ja palvelut Ajankohtaista Tilastokeskus

Haku

Tilastokeskus
Tilastokeskus PalloVaihde (09) 17 341 PalloYhteystiedot PalloTekijänoikeudet ja käyttöehdot PalloPalaute