4.1 Kustaa Vaasa luetteloi veronmaksajat

Suomen nykyinen väestökirjanpito, jonka pohjana väestötilastot ovat, perustuu kahden erilaisista tarpeista syntyneen aineiston yhteensovittamiseen - henkikirjoitukseen ja kirkonkirjoihin. Näistä vanhempi on henkikirjoitus, jonka alkujuuret ulottuvat aina 1500-luvun alkupuolelle saakka.

Henkikirjoituksen tarpeen saneli viranomaisten tiedontarve veronkantoa varten, ja ensimmäiset luettelot väestöstä laadittiin 1500-luvun alkupuolella Kustaa Vaasan käskystä. Luetteloiden pito liittyi Kustaa Vaasan toimeenpanemaan hallinnon uudistukseen, jonka tarkoitus oli selvittää valtakunnasta kerättävien verojen määrä.

Lisäksi vuodelta 1540 on määräys, että maakirjoihin luetteloitiin talonpojat ja heidän maksettavakseen pannut verot. Maakirjat ja muut satunnaisesti verotusta varten kerätyt tiedot ovatkin ainoa tietolähde 1500-luvun väestöstä.

1600-luvulla alettiin pitää luetteloita myös asekuntoisista miehistä. Näistä väenottoluetteloista valittiin sitten joka kymmenes armeijaan. Eli otantatekniikan alkeet osattiin jo1600-luvulla!

Kustaa Vaasasta enemmän: http://fi.wikipedia.org/wiki/Kustaa_Vaasa



Linkkipolku

Olet sivulla: Etusivu > Tuotteet ja palvelut > Verkkopalvelut > Verkkokoulu > Johdatus väestötieteen perusteisiin > Suomen väestötilaston historia > 4.1 Kustaa Vaasa luetteloi veronmaksajat

Navigointi

Tuotteet ja palvelut

Verkkokoulu

På svenska In English Tulostusversio
Hakemisto| Sivukartta| Palaute| Yhteystiedot
Förstasidan| Home
Etusivu Tilastot Tietoa tilastoista Tiedonkeruut Tuotteet ja palvelut Ajankohtaista Tilastokeskus

Haku

Tilastokeskus
Tilastokeskus PalloVaihde (09) 17 341 PalloYhteystiedot PalloTekijänoikeudet ja käyttöehdot PalloPalaute