3.2 Väestölaskenta

Väestölaskennan tarkoitus on nimensä mukaisesti laskea väestön määrä. Samalla kun väestö lasketaan, kerätään väestöstä myös muuta väestörakennetietoa kuten ikä, sukupuoli, siviilisääty ja asuinpaikka.

Näiden väestönrakennetietojen lisäksi väestölaskennan yhteydessä kerätään tietoja ammateista, elinkeinoista sekä tietoja perheiden ja asuntokuntien rakenteesta. Lisäksi väestölaskentaan sisältyy usein asuntojen, rakennusten ja kiinteistöjen laskenta. Eli halutaan tietää minkälaisissa asunnoissa ihmiset asuvat ja minkälainen on esimerkiksi asunnon varustetaso (onko sähkö, minkälainen on lämmitys, mikä on huoneiden lukumäärä jne.).

Väestölaskennat ovat lakisääteisiä, ne pyritään tekemään joka kymmenes vuosi ja niissä lasketaan koko maan väestö. Väestölaskennat toteutetaan Yhdistyneiden Kansakuntien (YK:n) laatimien suositusten ja ohjeiden mukaisesti. Näin halutaan varmistaa, että eri maiden tietoja voidaan verrata toistensa kanssa.

Tiedot kerätään lomakkeella, jonka jokainen aikuinen henkilö täyttää. Tosin tällä hetkellä Tanskassa ja Suomessa ei tietoja kerätä enää lomakkeella vaan ne saadaan eri rekistereistä. Väestölaskentaa tarkastellaan lähemmin oppitunnilla 4, ala-aiheessa 4.15: Väestölaskenta yhdistelemällä tietoja eri rekistereistä.

Seuraavaan esimerkkiin on kerätty keskeisimmät YK:n suosittelemat tiedot, jotka maat keräävät väestölaskennoissa.

Esimerkit



Linkkipolku

Olet sivulla: Etusivu > Tuotteet ja palvelut > Verkkopalvelut > Verkkokoulu > Johdatus väestötieteen perusteisiin > Väestöntutkimuksen perusaineistot > 3.2 Väestölaskenta

Navigointi

Tuotteet ja palvelut

Verkkokoulu

På svenska In English Tulostusversio
Hakemisto| Sivukartta| Palaute| Yhteystiedot
Förstasidan| Home
Etusivu Tilastot Tietoa tilastoista Tiedonkeruut Tuotteet ja palvelut Ajankohtaista Tilastokeskus

Haku

Tilastokeskus
Tilastokeskus PalloVaihde (09) 17 341 PalloYhteystiedot PalloTekijänoikeudet ja käyttöehdot PalloPalaute