6.4 EU-maissa myös omia alueellisia työttömyysongelmia

EU-alueella korkea kokonaistyöttömyys ja pitkäaikaistyöttömyyden suuri osuus ovat yhteydessä toisiinsa. Korkeaan työttömyyteen liittyy lisäksi se, että maan sisällä alueelliset erot työttömyydessä ovat suuria. Tilannetta voidaan havainnollistaa työttömyysasteiden ja alueellisten työttömyysasteiden keskihajonnan välisellä riippuvuudella. Keskihajonnalla kuvataan tässä alueellisten työttömyysasteiden välisten erojen suuruutta; mitä suurempi on keskihajonta, sitä suuremmat ovat alueelliset erot työttömyydessä.

Kokonaistyöttömyyden suuruudella ja alueellisilla työttömyyseroilla on EU-maissa selkeä riippuvuussuhde. Työttömyyden eniten vaivaamissa EU-maissa, kuten Espanjassa, Suomessa ja Italiassa, löytyy samanaikaisesti sekä erittäin korkean työttömyyden alueita että matalan työttömyyden alueita. Myös Belgiassa alueiden erot työttömyydessä ovat suuria. Suomessa pääkaupunkiseutu ja muutamat kasvukeskukset ovat jo onnistuneet merkittävästi vähentämään työttömyyttä. Sitä vastoin Pohjois- ja Itä-Suomessa työttömyys on jäänyt korkealle tasolle.

Kuvio: Työttömyysaste ja alueittaisten työttömyysasteiden keskihajonta EU-maissa v. 19981)

1) Alue viittaa maakuntatasoon eli niin kutsuttuun NUTS3-tasoon.

Lähde: Eurostat


Seuraava oppitunti: Työmarkkinatilastoinnin historia


Linkkipolku

Olet sivulla: Etusivu > Tuotteet ja palvelut > Verkkopalvelut > Verkkokoulu > Työmarkkinatilastot > Kansainvälistä vertailua työllisyydestä ja työttömyydestä > 6.4 EU-maissa myös omia alueellisia työttömyysongelmia

Navigointi

Tuotteet ja palvelut

Verkkokoulu

På svenska In English Tulostusversio
Hakemisto| Sivukartta| Palaute| Yhteystiedot
Förstasidan| Home
Etusivu Tilastot Tietoa tilastoista Tiedonkeruut Tuotteet ja palvelut Ajankohtaista Tilastokeskus

Haku

Tilastokeskus
Tilastokeskus PalloVaihde (09) 17 341 PalloYhteystiedot PalloTekijänoikeudet ja käyttöehdot PalloPalaute