Tilastokeskuksen julkaisemat tilastot antavat kattavan kuvan maan tilasta. Luotettavat tilastot ja niitä hyödyntävä tutkimus ovat välttämättömiä yhteiskunnalliselle päätöksenteolle. Tiedollisen raaka-aineen kerääminen ja prosessointi edellyttävät tutkimusmenetelmien hallintaa. Tilastotiede on tieteenala, jonka tarjoamia välineitä käytetään laadukkaan tilastotiedon tuottamiseen ja analysointiin.
Tilastotieteen kurssi sisältää johdannon tilastotieteen keskeisiin käsitteisiin. Kurssin eri jaksoissa käsitellyt asiat auttavat ymmärtämään paremmin mm. mielipidetutkimusten taustaa, jotka ovat nykyisin lähes päivittäin esillä tiedotusvälineissä. On hyvä muistaa, että tutkimusten tulokset ovat yhtä luotettavia kuin niiden keräämiseen käytetyt menetelmät.
Opetuskokonaisuus jakautuu neljään jaksoon. Ensimmäisellä oppitunnilla käsitellään aluksi yhteiskunnallisen tutkimuksen luonnetta ja lajeja - pääpaino on otostutkimusten periaatteilla. Toinen oppitunti porautuu tiedon tiivistämiseen laajoista aineistoista tilastollisten tunnuslukujen avulla. Tämän jakson esimerkit ja harjoitustehtävät antavat mahdollisuuden omakohtaiseen aivojumppaan. Kolmannessa jaksossa otetaan esiin muutamia esimerkkejä siitä, miten tilastotiede kuvaa ilmiöiden välisiä riippuvuuksia. Neljäs jakso perehdyttää tilastotaulukon laatimisen periaatteisiin. Vaikka näyttävät graafiset kuviot hallitsevat usein numeroaineiston esittämistä, vanhalla kunnon numerotaulukolla on oma asemansa tiedon välittämisessä.
Tilastotieteen opintokokonaisuus ei edellytä aikaisempia tietoja tältä alueelta. Tavoitteena on perehdyttää lukijaa niihin ajattelutapoihin ja käytännön tekniikoihin, joita on käytössä tiedon tuotannossa ja tulosten tiivistämisessä. Teksteihin liittyy havainnollistavia esimerkkejä ja harjoitustehtäviä omakohtaista työskentelyä varten.
Tilastokeskus
Vaihde (09) 17 341
Yhteystiedot
Tekijänoikeudet ja käyttöehdot
Palaute |