2. Yhteiskuntatilaston peruskäsitteet

Seuraavalla oppitunnilla tarkastellaan keskeisimpiä tilastoissa käytettyjä käsitteitä. Niiden hallitseminen on tärkeää paitsi tilastojen ymmärtämiselle, myös esimerkiksi tiedotusvälineiden uutisten seuraamiselle. Väestö, tulot, hyvinvointi, työttömyys, inflaatio ja bruttokansantuote ovat käsitteitä, joilta et voi välttyä seuratessasi yhteiskunnallista keskustelua tai uutisointia. Oppitunnin tavoitteena on, että tunnistat käsitteet ja ymmärrät, mitä niillä kuvataan.

Aluksitarkastellaan keskeisimpiä väestöilmiöitä: syntyvyyttä, kuolevuutta ja muuttaneisuutta. Opit tunnistamaan väestön kehityksen keskeisimmät muutosvoimat ja tiedät, miten ne vaikuttavat väestön kehitykseen.

Ihmisten hyvinvointi on myös tilastollisen tarkastelun kohde. Hyvinvoinnin mittaaminen on usein aika vaikeaa. Oppitunnilla selvitetään, miten ihmisten hyvinvointia voidaan tilastoida; tutustut myös tulon käsitteeseen sekä eri tulolajeihin.

Työmarkkinat-osiossa saat käsityksen siitä, miten työmarkkinoita kuvataan tilastojen avulla. Useimmin vastaan tulevat ovat työvoiman, työllisyyden sekä työttömyyden käsitteet, joista jakso antaa perustiedot.

Oppitunnin lopuksi keskitytään kahteen keskeiseen talouskäsitteeseen: inflaatioon ja bruttokansantuotteeseen.

Ennen aloittamista voit testata tietosi alkutestillä.


Aihe 2.1: Väestön kehityksen kuvaaminen
Aihe 2.2: Syntyvyys
Aihe 2.3: Kuolevuus
Aihe 2.4: Muuttoliike
Aihe 2.5: Väestötilasto ja päätöksenteko
Aihe 2.6: Hyvinvointi
Aihe 2.7: Tulot
Aihe 2.8: Kulutusyksikkö
Aihe 2.9: Työmarkkinat
Aihe 2.10: Talous: mikä on inflaatio?
Aihe 2.11: Talous: mikä on bruttokansantuote?

Linkkipolku

Olet sivulla: Etusivu > Tuotteet ja palvelut > Verkkopalvelut > Verkkokoulu > Tilastojen luku- ja käyttötaito > 2. Yhteiskuntatilaston peruskäsitteet

Navigointi

Tuotteet ja palvelut

Verkkokoulu

På svenska In English Tulostusversio
Hakemisto| Sivukartta| Palaute| Yhteystiedot
Förstasidan| Home
Etusivu Tilastot Tietoa tilastoista Tiedonkeruut Tuotteet ja palvelut Ajankohtaista Tilastokeskus

Haku

Tilastokeskus
Tilastokeskus PalloVaihde (09) 17 341 PalloYhteystiedot PalloTekijänoikeudet ja käyttöehdot PalloPalaute