2.8 Kulutusyksikkö

Tulot ovat tärkeä osa aineellista elintasoa. Elintasoon lasketaan kuuluvaksi tulojen lisäksi varallisuus, asumistaso ja käytössä olevat mukavuudet. Tulojen suuruus on aina suhteuttava menoihin. Menot ovat joko kulutusta tai investointeja. Tulojen ja menojen erotus on säästämistä.

Myös kulutusmenot ovat osa aineellista elintasoa. Esimerkiksi ilmaispalvelut voivat kompensoida alhaista tulotasoa ja vastaavasti esimerkiksi korkeat asumiskustannukset syövät suurissa keskuksissa korkean tulotason vaikutusta.

Kun arvioidaan tulojen riittävyyttä menoihin, on otettava huomioon se, että menojen suuruus on riippuvainen siitä kuinka moni rahoja käyttää. Tilastoissa puhutaan tässä yhteydessä kotitaloudesta. Useimmin kotitalous on perhe.

Suuressa perheessä perheen jäsentä kohti laskettu menotarve on pienempi kuin pienessä perheessä: esimerkiksi sekä suurelle että pienelle perheelle kummallekin riittää yksi hella, jääkaappi ja pesukone. Kotitalouksien elintason arvioinnissa käytetäänkin usein ns. kulutusyksikköä perheenjäsenen sijasta.

Yksin elävä aikuinen on yksi kulutusyksikkö. Tällä hetkellä käytössä olevan laskutavan mukaan kulutusyksikköjä kertyy vain 1,5, jos kaksi yli 14-vuotiasta asuu samassa kotitaloudessa. Kun yli 14-vuotiaita on enemmän, kunkin lisähenkilön paino on 0,5 kulutusyksikköä. Jos kotitaloudessa on alle 14-vuotiaita lapsia, annetaan heille vain 0,3 kulutusyksikön paino. Näin kahdesta aikuisesta ja kahdesta lapsesta syntyy 2,1 kulutusyksikön kotitalous, johon käytettävissä olevia tuloja verrataan.

Keskimääräisen kotitalouden kulutusmenot (€) vuonna 2006 (1 kolikko = 1 000 euroa)

Lähde: SVT: Tilastokeskus, Kotitalouksien kulutus, http://tilastokeskus.fi/til/ktutk/index.html (2.10.2008)

Keskimääräisen suomalaisen kotitalouden koko vuonna 2006 oli 2,11 henkilöä. Tämä vastasi 1,49 kulutusyksikköä.

Harjoitukset



Linkkipolku

Olet sivulla: Etusivu > Tuotteet ja palvelut > Verkkopalvelut > Verkkokoulu > Tilastojen luku- ja käyttötaito > Yhteiskuntatilaston peruskäsitteet > 2.8 Kulutusyksikkö

Navigointi

Tuotteet ja palvelut

Verkkokoulu

På svenska In English Tulostusversio
Hakemisto| Sivukartta| Palaute| Yhteystiedot
Förstasidan| Home
Etusivu Tilastot Tietoa tilastoista Tiedonkeruut Tuotteet ja palvelut Ajankohtaista Tilastokeskus

Haku

Tilastokeskus
Tilastokeskus PalloVaihde (09) 17 341 PalloYhteystiedot PalloTekijänoikeudet ja käyttöehdot PalloPalaute