2.6 Hyvinvointi

Ihmisten hyvinvointi on keskeinen tilastollisen tarkastelun kohde. Hyvinvointi on laaja asia ja siihen kuuluu sekä aineellista vaurautta, kuten tulot ja omaisuus, että henkisempiä asioita, kuten esimerkiksi ihmissuhteita ja turvallisuutta.

Jotta voitaisiin sanoa, että ihminen voi hyvin, edellytetään yleensä, että hänellä on kohtuullinen elintaso. Lisäksi ajatellaan, että hän on terve, että hänen ihmissuhteensa ovat kunnossa ja että hänellä on työtä tai muuta mielekästä tekemistä. Myös liikkumismahdollisuudet ja henkilökohtainen vapaus ovat olennainen osa hyvinvointia. Koulutus tukee aineellisen elintason ylläpitoa, mutta on itsessäänkin hyvinvointia.

Hyvinvointitalon komponentit:

Miten hyvinvointia mitataan?

Hyvinvointia koskeva tilastointi on eri alueilla eri tavoin vakiintunutta. Varsinkin hyvinvoinnin subjektiivisia osatekijöitä seurataan epäsystemaattisesti ja vakiintumattomilla mittareilla. Toisaalta taas aineellisen elintason mittauksessa käsitteet ja mittarit ovat melko vakiintuneita.

Väestön terveydentilaa kuvataan usein kuolleisuudella, mutta se on varsin karkea terveyshyvinvoinnin mittari. Sairauksien esiintymistä kuvataan insidenssi- ja prevalenssiluvuilla, jotka kertovat uusien (insidenssi) ja olemassa olevien (prevalenssi) sairaustapausten määrän suhteutettuna väestöön. Sellaisissa sairauksissa, jotka johtavat nopeasti kuolemaan taudin prevalenssi jää alhaiseksi, vaikka uusia tapauksia olisi runsaastikin. Pitkäaikaissairauksissa taas uusien tautitapausten suhteellisen vähäinenkin esiintyminen voi johtaa taudin laajaan levinneisyyteen. Terveydentilaa voidaan mitata myös subjektiivisilla mittareilla, kuten kysymällä ihmisten omaa arviota terveydentilastaan.

Koulutustasoa kuvattaessa yleisimmin käytetty mittaluku on tutkinnon suorittaneen väestön osuus aikuisväestöstä. Koulutuksen määrää voidaan kuvata myös keskimääräisellä opiskeluajalla tai osallistumisella erilaisiin koulutustapahtumiin, esimerkiksi ammatilliseen jatkokoulutukseen.

Liikkumismahdollisuuksia kuvaa mm. matkailutilasto.

Ihmissuhteiden vakiintuneempi tilastointi on rajoittunut perhetilastoihin. Perheväestöksi määritellään se osa väestöstä, jolla on perhe eli puoliso tai lapsia samassa asuntokunnassa. Perhetilastojen tunnuslukuja ovat esimerkiksi avioliitossa ja avoliitossa elävien osuus väestöstä, avioliiton solmineiden osuus (avioituneisuus) ja eronneiden osuus (eronneisuus). Erillistutkimuksilla on myös tutkittu ystävyyssuhteita ja epävirallisen avun verkostoja.

Turvallisuutta  on mitattu selvittämällä haastattelututkimuksilla ihmisten joutumista rikosten uhriksi ja selvittämällä pelkoja.

Hyvinvoinnin tavoitteena on onnellinen ihminen. Myös ihmisten onnellisuutta on yritetty tilastoida. Sitä on tutkittu haastatteluin, mutta loppujen lopuksi on aika epäselvää, voiko onnellisuutta mitata edes epäsuorasti.