2.5 Väestötilasto ja päätöksenteko

Suomalaisten määrä on muutamaa poikkeusvuotta lukuun ottamatta kasvanut koko sen ajan, jolloin tilastoja on laadittu. Väestönkasvu on ensisijaisesti johtunut siitä, että syntyvyys on ollut reilusti suurempaa kuin kuolleisuus. Syntyvyys on ollut niin suurta, että ajoittain tapahtunut voimakas poismuuttokaan ei ole kääntänyt väestön määrää laskuun. Nyt olemme kuitenkin lähestymässä aikaa, jolloin kuolleisuuden määrä pysyvästi ylittää syntyvyyden määrän. Kehitys on väistämätöntä, sillä ikääntyvien määrä lisääntyy samalla kun synnytysikäisiä on entistä vähemmän.

Maan väestörakenteen seuraaminen on tukena yhteiskunnallisessa päätöksenteossa. Väestötilastot antavat päättäjille tulevan kehityksen ennakoinnin kannalta tarpeellista tietoa koskien muun muassa koulutusta ja eläkkeelle siirtymistä.

Esimerkiksi peruskoululaisten määriin ja koulutuspaikkojen tarpeeseen vaikuttavat eniten syntyvyyden vaihtelut. Yhteiskunnan täytyy sopeuttaa palvelunsa myös vanhempien kansalaisten määrään. Sodan jälkeen syntyneet (v. 1946-1950) suuret ikäluokat tulevat vuoden 2010 jälkeen nopeasti lisäämään yli 65-vuotiaiden osuutta. Kun vanhimpaan väestöosaan kuuluu nyt vajaat 900 000 henkeä, niin heidän määränsä noussee vuoden 2030 tienoilla 1,5 miljoonaan, joka on 26 % koko väestöstä.

Väestön kehitystä ennustetaan väestöennusteiden avulla. Väestöennusteen tarkoitus ei ole osua mahdollisimman hyvin yhteen todellisen väestönkehityksen kanssa, vaan sen tehtävä on osoittaa, mihin kehitys johtaa, jos nykysyntyvyyden, -kuolleisuuden ja -muuttoliikkeen mukainen kehitys jatkuu. Kehityksen suuntaan voidaan vaikuttaa monenlaisin yhteiskuntapoliittisin toimin, mutta muutokset ovat hitaita, minkä vuoksi väestöennusteet kertovat kehityksen suunnasta jopa 30 vuoden perspektiivillä.

Harjoitukset



Linkkipolku

Olet sivulla: Etusivu > Tuotteet ja palvelut > Verkkopalvelut > Verkkokoulu > Tilastojen luku- ja käyttötaito > Yhteiskuntatilaston peruskäsitteet > 2.5 Väestötilasto ja päätöksenteko

Navigointi

Tuotteet ja palvelut

Verkkokoulu

På svenska In English Tulostusversio
Hakemisto| Sivukartta| Palaute| Yhteystiedot
Förstasidan| Home
Etusivu Tilastot Tietoa tilastoista Tiedonkeruut Tuotteet ja palvelut Ajankohtaista Tilastokeskus

Haku

Tilastokeskus
Tilastokeskus PalloVaihde (09) 17 341 PalloYhteystiedot PalloTekijänoikeudet ja käyttöehdot PalloPalaute