2.4 Muuttoliike

Väestönkehityksen kuvaaminen edellyttää syntyvyyden ja kuolleisuuden lisäksi myös muuttoliikkeen tuntemista. Joka vuosi huomattava määrä ihmisiä vaihtaa asuinpaikkaa. Se näkyy väestön vähentymisenä toisaalla ja lisääntymisenä toisaalla. Muuttoliike on yleensä johtanut väestön keskittymiseen suuriin keskuksiin. Vain harvat ovat muuttaneet keskuksista syrjäseuduille. Suomessa muuttoliike on lisännyt väestön määrää Etelä-Suomessa.1960-luvun lopulla Suomesta muutti poikkeuksellisen suuri joukko kansalaisia Ruotsiin.

Muuttoliikettä kuvaavat tunnusluvut muodostetaan samoin kuin syntyvyyttä ja kuolleisuuttakin kuvaavat tunnusluvut. Muuttaneiden määrät rinnastetaan väestön kokonaismäärään ja yleensä luvut ilmoitetaan tuhatta ihmistä kohti. Muuttoliikettä kuvataan kuitenkin usein vain yhdellä luvulla, jota kutsutaan nettomuutoksi. Se saadaan vähentämällä jollekin alueelle muuttaneista samalta alueelta lähteneet. Jos lähtömuutto on suurempi kuin tulomuutto, on nettomuutto negatiivinen. Nettomuuttaneisuus on siis muuttovoitto tai muuttotappio tuhatta henkeä kohti.

Esimerkiksi Helsingin ja Enontekiön nettomuuttaneisuus vuonna 2007:

Helsinki
35 830 (tulomuutto) - 33 054 (lähtömuutto) = 2776 (nettomuutto)

Enontekiö
94 (tulomuutto) - 121 (lähtömuutto) = -27 (nettomuutto)

Nettomuutto suhteutetaan väestön kokonaismäärään; esimerkiksi Helsingin nettomuutto (2776) suhteutetaan Helsingin väkilukuun (568 531), jolloin muuttovoitoksi saadaan 4,9 henkeä tuhatta asukasta kohti.

Samalla tavoin laskien Enontekiön muuttotappio oli -1,4 henkeä tuhatta asukasta kohti.

Kuntien nettomuutto vaihtelee huomattavasti. Erityisesti pienissä kunnissa muuttaneisuus voi vaihdella sattumanvaraisesti paljonkin. Vuonna 2007 Suomen alhaisin nettomuuttaneisuus oli Lestijärvellä, jossa 37 hengen muuttotappio laski nettomuuttaneisuuden -40,9 henkeen tuhatta asukasta kohden, ja korkein Lemun kunnassa, jossa 82 hengen muuttovoitto merkitsi 46,5 hengen muuttovoittoa tuhatta asukasta kohti.

Harjoitukset