3. Kuviotyypin valinta

Tällä oppitunnilla esitellään lyhyesti neljä tilastokuvioiden perustyyppiä ja niiden käyttöä pääpiirteissään.

Tavallisimmin käytetyt neljä kuviotyyppiä ovat viiva-, pystypylväs-, vaakapylväs- ja piirakkakuvio, jotka skotlantilainen William Playfair kehitti 1700- ja 1800-luvun vaihteen tienoilla (ks. Kuusela, 2000). Näiden perusmuodot muunnelmineen kattavat suurimman osan esitettävistä tilastokuvioista. Tosin muitakin, varsin tehokkaita kuviotyyppejä on valittavissa, mutta niitä näkee pääasiassa erikoistilanteissa, kuten tieteellisissä julkaisuissa. Niistä mainittakoon esimerkiksi parvikuvio. Teemakarttoja eli karttakuvioita, jotka esittävät jotakin muuta kuin maantieteellisiä ilmiöitä, on myös alettu käyttää yhä enemmän.

Eri kuviotyypeillä on erilaisia, toisistaan poikkeavia ominaisuuksia. Siksi niillä on myös erilainen käyttöala ja niillä voidaan ilmaista erilaisia asioita. Tällä oppitunnilla esitellään yleisimmät kuviotyypit, niiden ominaisuudet ja niiden käyttö yleisellä tasolla. Kuviotyyppien esittelyn lisäksi tässä luvussa pohditaan kuvioiden laadinnan yleisiä tekijöitä ja niiden vaikutusta kuvion rakenteeseen.

On kuitenkin aina muistettava, että onnistuneen tilastokuvion tekeminen ei ole pelkästään graafinen ja tekninen asia. Sen tiedon, jota kuvio esittää, on oltava sekä luotettavaa että kiinnostavaa. Tilastokuvio - kuten taulukkokin - voi olla vain niin hyvä kuin se tieto, mitä siihen on viety. Epämääräisestä tai sekavasta tietomassasta ei saa onnistunutta esitystä millään keinolla. Yhdentekevästä asiasta voi saada vain yhdentekevän tilastokuvion ja yritys korjata tilannetta keinotekoisella kuviotekniikalla ja koristelulla vain pahentaa tilannetta.