3.5 Kuviotyypin valinta

Kuviotyypin valinta pitää tehdä harkiten ja niin, että siinä otetaan huomioon paitsi esitystilanne yleisöineen myös esitettävän tiedon luonne. Oikean kuviotyypin valinta ei voi olla satunnainen tai automaattinen menettely esimerkiksi siten, että tyydytään ohjelmistojen oletuksena tarjoamiin vaihtoehtoihin. Kannatta muistaa, että itsestään selvät tilanteet voivat olla hyvinkin harhaanjohtavia.

Kuviotyypin valinta on tehtävä ensisijaisesti esitettävän asian luonteen perusteella ja toissijaisesti sen mukaan, minkä sanoman kuviolla haluaa välittää. Tällöin on huomioitava muun muassa esitettävän tietoalkion luonne (lukumäärät, prosentit, keskiarvo jne.), muuttujien määrä, muuttujien mitta-asteikko, luokiteltujen muuttujien asteikkotyyppi ja luokkien määrä. Muuttujien asteikkotyyppi, erityisesti jako jatkuviin ja epäjatkuviin muuttujiin, rajaa jyrkimmin mahdolliset kuviotyypit.

Muuttujien tarkastelussa on myös eroteltava ne, jotka ovat varsinaisesti kiinnostuksen kohteina, eli esitettävät tai selitettävät muuttujat ja ne, joiden suhteen esitettävää muuttujaa eritellään, eli niin sanotut erittelevät tai selittävät tekijät. Esitettävänä muuttujana voi esimerkiksi olla viljelty peltoala ja erittelevänä ominaisuutena kuluva aika sekä kasvityyppi kuten kuvioissa 3.1. ja 3.2.

Tavallisin esitettävä asia on absoluuttinen tai suhteellinen määrä, esimerkiksi kappalemäärä, myynti tuhansina euroina tai prosenttiosuus. Niinpä tilastografiikasta puhuttaessa joskus käytetäänkin ilmaisua määrätiedon visuaalinen esittäminen. (Alan parhaimmistoa on Edward Tuften kirjoittama kirja "The Visual Display of Quantitative Information".)

Erittelevä muuttuja voi olla mitattu millä tahansa neljästä mitta-asteikosta: laatuero-, järjestys-, välimatka- ja suhdeasteikolla. Merkittävin huomioitava tekijä on siis mitta-asteikon jatkuvuus tai epäjatkuvuus. Epäjatkuvia asteikkoja ovat laatuero- ja järjestysasteikko ja jatkuvia asteikkoja ovat välimatka- ja suhdeasteikko.

Yleisesti käytetty jatkuva-arvoinen selittäjä tai erittelevä tekijä on kuluva aika. Silloin kuvataan siis ilmiöiden muutoksia ajan suhteen eli aikasarjaa (vrt. kuviot 3.1 ja 3.2). Viivakuvio tai pystypylväskuvio ovat selkeästi havainnollisimmat tavat esittää aikasarjoja. Sen sijaan vaakapylväskuviosta hämärtyy aikasarjaan olennaisesti liittyvä jatkuvuus.

Jos erittelevä muuttuja on epäjatkuva, eivät jatkuvuuden kuvaamisen tarkoitetut kuviotyypit, esimerkiksi viivakuviot (kuvio 3.1) ja pystypylväskuvio (kuvio 3.2), sovellu. Tämä vaatimus juontaa ihmisten tavasta mieltää suorakulmaisen koordinaatiston vaaka-akseli jatkumona, jossa oikealla on "enemmän" kuin vasemmalla.

Epäjatkuva selittävä muuttuja soveltuu vaakapylväskuvion pystyakselille (kuvio 3.4) tai siitä voidaan tehdä piirakkakuvio (kuvio 3.5).

Järjestysasteikolla mitatun erittelevän muuttujan kohdalla voidaan toisinaan valita, pannaanko se vaaka- vai pystyakselille, eli sekä pysty- että vaakapylväskuviot ovat tässä tapauksessa käytettävissä. Sen sijaan viivakuvio ei tällöin välttämättä tuota onnistunutta tulosta. Se, mikä joissakin tilanteissa tekee järjestysasteikon ongelmalliseksi, on järjestysasteikon ja lukujärjestelmän ristiriitaisuus. Esimerkiksi aidossa järjestysasteikossa 1 on parempi kuin 2 ja paljon parempi kuin 10. Lukujärjestelmässä sen sijaan 10 on enemmän (ja siis usein parempi) kuin 2 tai 1. Vaaka-akselille sijoitettuna oikealla ovat suurimmat luvut, mutta huonoimmat 'sijoitukset'. Tosin sanoen tällaisessa tilanteessa järjestysasteikko on ristiriidassa koordinaatiston ominaisuuksien kanssa.