Vaikka kansantalouden tilinpito ei pyrikään kuvaamaan yksilöitä ja heidän toimintaansa, niin meistä jokainen on pieni osa koko kansantaloutta ja toimintamme näkyy kansantalouden tilinpidossa, esimerkiksi näin:
| Oma toiminta | Kuvautuu tilinpidossa |
| Teemme työtä (vaikkapa leipuri leipomossa) | Tuotos ja bruttokansantuote kasvaa |
| Saamme palkkaa | Syntyy tuloja |
| Maksamme verot, saamme lapsilisät | Tulonsiirtoja, joiden pohjalta määräytyy käytettävissä oleva tulo |
| Ostamme elintarvikkeita, vaatteita, matkoja | Kulutusmenot kasvavat |
Kansantalouden tilinpidossa kirjataan taloudessa toimivien kaikkien talousyksiköiden kaikki taloustoimet. Järjestelmä kuvaa ihmisen taloudellista toimintaa erittäin laajasti. On kuitenkin muistettava, että ihminen itsessään ei ole osa kansantalouden tilinpitoa. Käytännössä tämä rajaus tarkoittaa muun muassa sitä, että järjestelmässä ei tarvitse määritellä ihmiselle tai hänen henkilökohtaisille ominaisuuksilleen rahamääräistä arvoa. Esimerkiksi karttunut inhimillinen pääoma, joka varmasti vaikuttaa monella tavoin talouteen, ei kuulu pääomanmuodostukseen.
Kansantalouden tilinpidossa pyritään kuvaamaan myös niin kutsuttu harmaa talous, jolla tarkoitetaan sinänsä laillista taloudellista toimintaa, joka - syystä tai toisesta - jää virallisten rekisterien ulkopuolelle. Harmaan talouden puolella toimivat yksiköt pyrkivät ilmoitusvelvollisuutensa rikkomalla muun muassa säästämään henkilöstömenoissa sekä kiertämään veroja. Harmaan talouden osuutta eri toimialoilla pyritään arvioimaan eri lähteistä saatavien tietojen, selvitysten ja tutkimusten perusteella.
Laiton (eli rikollinen) toiminta ei toistaiseksi kokonaan näy Suomen kansantalouden tilinpidossa. YK:n tilastosuosituksen (System on National Accounts 1993 eli SNA93) mukaan laiton talous kuuluu BKT:hen eli se pitäisi laskea mukaan, ja tällä hetkellä aiheesta käydään keskustelua mm. EU:ssa. Joissakin maissa laittoman toiminnan osuus voi olla merkittävä, eli ilman sitä tiedot ovat vääristyneitä eivätkä anna todenmukaista kuvaa kyseisen kansantalouden tilasta. Ongelmallista on, että tiedot laittomasta taloudesta perustuvat kaikkialla vain arvioihin, jolloin niiden luotettavuus on hyvin kyseenalainen.
| 1.1 | 1.2 | 1.3 | 1.4 | 1.5 | 1.6 | 1.7 | 1.8 |
Tilastokeskus
Vaihde (09) 17 341
Yhteystiedot
Tekijänoikeudet ja käyttöehdot
Palaute |