6.8 Kuluttajahintaindeksin käyttö

Kuluttajahintaindeksin käyttö voidaan jakaa kolmeen osaan:

  • Analyyttiseen hintaindeksiin eli inflaation mittariin
  • Deflaattoriin kiinteähintaisissa laskelmissa
  • Kompensaatioindeksiin
  • Analyyttisenä hintaindeksinäkuluttajahintaindeksi mittaa kotitalouksien ostamien kulutustavaroiden ja -palvelusten hintojen muutosta kahden ajankohdan välillä. Kuluttajahintaindeksi on saanut niin keskeisen merkityksen, ettäinflaatiomielletään usein pelkästään kuluttajahintaindeksin muutokseksi. Tällöin on hyvä muistaa, että kuluttajahintaindeksi mittaa hintakehitystä vain kotitalouksien kannalta.

    Kuluttajahintaindeksi ei mittaa tuottaja-, vienti-, tuonti- tai tukkuhintojen eikä asuntojen ja kiinteistöjen hintakehitystä. Kuluttajahintaindeksi ei mittaa myöskään julkisen kulutuksen tai investointien hintakehitystä. Näitä kaikkia varten Tilastokeskus tuottaa omat hintaindeksit. Yksityisten kulutusmenojen osuus bruttokansantuotteesta on vain noin puolet. Tästä huolimatta Euroopan Keskuspankki pitää yhdenmukaistettua kuluttajahintaindeksiä inflaation mittarina. Yhdenmukaistettuun kuluttajahintaindeksiin tutustutaan tarkemmin oppitunnilla 7.2.

    Deflaattorikäyttö eli deflatointi merkitsee sitä, että jonkun hinta- tai kustannusindeksin avulla muunnetaan arvon muutos kiinteähintaiseksi eli saadaan selville määrän todellinen muutos. Deflatoinnista on ollut esimerkkejä oppitunneilla 3.1 ja 4.8. Ala-aiheesta 4.8 löydät esimerkin eri vuosien käypähintaisten arvojen muuntamisesta kiinteähintaisiksi.

    Kun halutaan selvittää volyymin eli määrän muutos, tulee deflaattori-indeksin kuvata mahdollisimman hyvin deflatoitavan hintasarjan ilmiöaluetta ja hintakehitystä. Asuntokaupan määrän muutosta ei saada selville luotettavasti, jos asuntokaupan arvon muutos deflatoidaan kuluttajahintaindeksillä. Esimerkiksi asuntokaupan arvo nousi vuodesta 2001 vuoteen 2002 6,4 prosenttia; kuluttajahintaindeksi nousi samaan aikaan 1,6 prosenttia. Jos asuntokaupan arvon muutos deflatoidaan kuluttajahintaindeksillä, saadaan määrän muutokseksi

    eli asuntokaupan määrä olisi kasvanut 4,7 prosenttia.

    Asuntojen hintojen muutos oli puolestaan samaan aikaan 7,4 prosenttia. Jos arvon muutos olisi deflatoitu asuntojen hintojen muutoksella olisi volyymin muutos ollut:

    eli asuntokaupan määrä olisi vähentynyt 0,9 prosenttia.

    Todellisuudessa asuntokaupan määrä todella väheni 0,9 prosenttia.

    Toisaalta, jos halutaan selvittää asuntojen hintojen reaalikehitys, eli kuinka paljon vähemmän tai enemmän asuntojen hinnat ovat nousseet suhteessa yleiseen hintakehitykseen, on kuluttajahintaindeksi hyvä deflaattori. Edellisessä esimerkkitapauksessa asuntojen reaalinen hinnanmuutos oli:

    eli asuntojen hintojen reaalinousu oli 5,7 prosenttia.

    Kuluttajahintaindeksin tärkeimpänä sovellutusalueena on perinteisesti ollut kompensaatiokäyttö. Kompensaatioajattelun mukaan kuluttajahintaindeksin muutos osoittaa, kuinka paljon kulutusmenojen tulisi muuttua kiinteän kulutusmenorakenteen vallitessa, jotta kotitalous säilyttäisi kulutustasonsa muuttumattomana. Hyvänä esimerkkinä tästä ovat eläke- ja työehtosopimusten indeksiehdot. Kompensaatiokäyttöä on myös kuluttajahintaindeksin käyttö sopimuksissa haluttaessa säilyttää rahamärän tai kiinteän omaisuuden reaaliarvo eli sopimuksen tekohetken tasolla. Tämän takia useat vuokrasopimukset ja pitkäaikaiset toimitussopimukset on sidottu uusimpaan kuluttajahintaindeksiin tai elinkustannusindeksiin 1951:10=100. Vuokrasopimuksen tekemisestä löydät esimerkin oppitunnilta 4.9

    Esimerkeissä on kuvattu Suomen eläkejärjestelmän indeksisidonnaisuudet ja vuoden 2002 keskitetyn tulopoliittisen kokonaisratkaisun indeksiehto.

    Esimerkit


    Seuraava oppitunti: Kuluttajahintaindeksin johdannaisindeksejä


    Linkkipolku

    Olet sivulla: Etusivu > Tuotteet ja palvelut > Verkkopalvelut > Verkkokoulu > Indeksit > Kuluttajahintaindeksi 2005=100 (KHI) > 6.8 Kuluttajahintaindeksin käyttö

    Navigointi

    Tuotteet ja palvelut

    Verkkokoulu

    På svenska In English Tulostusversio
    Hakemisto| Sivukartta| Palaute| Yhteystiedot
    Förstasidan| Home
    Etusivu Tilastot Tietoa tilastoista Tiedonkeruut Tuotteet ja palvelut Ajankohtaista Tilastokeskus

    Haku

    Tilastokeskus
    Tilastokeskus PalloVaihde (09) 17 341 PalloYhteystiedot PalloTekijänoikeudet ja käyttöehdot PalloPalaute