Sana "indeksi" on alunperin latinaa ja tarkoittaa osoittajaa, osoitinta, ilmaisinta, luetteloa tai rekisteriä. Sana indeksi esiintyy mm. taloustieteessä, antropologiassa, fysiikassa, matematiikassa ja tähtitieteissä.
Taloustieteissä indeksi merkitsee hintatason tai arvojen muutoksia osoittavaa suhdelukua. Indeksiä käytetään kuvaamaan esimerkiksi hintojen, kustannusten ja määrien kehitystä ajassa.
Indeksille on tunnusomaista sen ilmoittaminen prosentteina valitusta perusarvosta, jota merkitään sadalla (100). Kun asiaa seuraavan kerran mitataan, havaintoa verrataan perusajankohdan havaintoon. Laskukaava on seuraava:
![]()
Jos esimerkiksi kahvipaketin hinta perusajankohtana (=o) on 2,10 euroa ja hinta nousee laskenta-ajankohtana t 2,20 euroon, kahvipaketin indeksiluvuksi saadaan:
![]()
Indeksiluvusta 104,8 nähdään muutoksen prosentuaalinen suuruus. Kahvipaketin hinta on noussut perusajankohdasta 4,8 prosenttia.
Indeksilukujen avulla pystytään myös vertailemaan erilaisten muutosten suuruutta. Alkuperäisiin lukuihin verrattuna indeksiluvussa tulee selvemmin esille erojen suhteellinen suuruus. Esimerkiksi alla olevan taulukon indeksiluvuista nähdään heti, että alkoholijuomien kulutus on noussut kuusi prosenttia, tupakan kulutus on pysynyt ennallaan, sokerin kulutus on vähentynyt 10 prosenttia ja kahvin 5 prosenttia.
Eräiden ravinto- ja nautintoaineiden kulutus asukasta kohti 1995 ja 2000
| vuosi 1995 | vuosi 2000 | indeksi v. 2000 (v. 1995=100) |
|
| Alkoholijuomat | 6,7 litraa | 7,1 litraa | 106 |
| Tupakka | 0,9 (kg) | 0,9 (kg) | 100 |
| Sokeri | 35,4 (kg) | 32,0 (kg) | 90 |
| Kahvi | 9,2 (kg) | 8,7 (kg) | 95 |
Lähde: Suomen tilastollinen vuosikirja 2002, taulu 410
| 1.1 | 1.2 | 1.3 | 1.4 |
Tilastokeskus
Vaihde (09) 17 341
Yhteystiedot
Tekijänoikeudet ja käyttöehdot
Palaute |