Julkaistu: 9.10.2003
Vanhukset keskittyvät taajamiin
Jarmo Rusanen, Toivo Muilu & Alfred Colpaert
Suomen vanhusväestö keskittyy yhä enemmän taajamiin. 30 vuodessa yli 65-vuotiaiden osuus on kasvanut taajamoituneilla alueilla 51 prosentista 75 prosenttiin.
Taajamoituneella alueella tarkoitetaan aluetta, jolla asuu yli 100 asukasta yhden neliökilometrin karttaruudulla.
Vanhusten määrän jatkuva kasvu on viime vuosina ollut esillä monessa eri yhteydessä. Hallitusohjelmassa tuodaan esille vanhustenhuollon palvelujen kehittäminen. Kuntasuunnitelmissa kiinnitetään enenevässä määrin huomiota laadukkaiden vanhuspalveluiden järjestämiseen. Vanhuskysymys eri muodoissaan on ollut toistuvasti esillä myös mediassa. Tutkimuskohteina ovat niin ikääntyvien toimintakyvyn säilyminen kuin rahoituksen yleinen riittävyys vanhuspalveluihin. Myös sallivampaa ulkomaalaispolitiikkaa on perusteltu vanhusten määrän kasvulla, koska vanhustyön ei arvella riittävästi kiinnostavan vähentyviä suomalaisia työntekijöitä muun muassa heikon palkkauksen takia.
Tässä artikkelissa tarkastellaan yli 65-vuotiaiden osalta lähinnä neljää asiaa: 1) ikäluokan alueellista jakautumaa ja sen muutosta ajanjaksolla 1970-2000, 2) ikäluokan määrällistä jakautumista aluerakenteen jatkumossa, joka ulottuu harvimpaan asutulta maaseudulta kaupunkien ydinkeskustoihin, sekä 3) vanhusten alueellista jakautumista maaseutu - taajamoituneet alueet -luokituksella. Lopuksi 4) esitetään kahden esimerkkikunnan avulla, miten vanhusten alueellinen jakauma saattaa vaihdella erilaisten kuntien sisällä.
Artikkelissa esitetään uutta perustietoa vanhusten alueellisista jakaumaeroista ja niiden vaihtelusta sekä osoitetaan kuntien erilainen tilanne vanhuspalveluiden järjestämisessä. Lisäksi tarkastellaan, miten vanhusten määrä vaihtelee maaseudulla ja taajamoituneilla alueilla sekä millä alueilla ja missä kunnissa vanhuksia on eniten.
Ikäluokasta yli 65-vuotiaat käytetään tässä yhteydessä nimitystä vanhukset tekstin luettavuuden helpottamiseksi.
Itä- ja Pohjois-Suomikin harmaantuneet 1970-2000
Vanhusten osuus väestöstä on kasvanut ja kasvaa jatkuvasti, kuten monissa eri tutkimuksissa on todettu. Vanhusten osuus koko maan väestöstä oli 9,3 % vuonna 1970, 11,6 % vuonna 1980, 12,9 % vuonna 1989 ja jo 15,1 % vuonna 2000. Tilastokeskuksen väestöennusteen mukaan vanhusten osuus väestöstä kasvaa ja vauhtikin kiihtyy. Vanhusten osuuden odotetaan olevan 17,4 % vuonna 2010, 22,9 % vuonna 2020 ja jo 26,3 % vuonna 2030.
Taulukossa 1 on tarkasteltu vanhusten osuuden jakaumaa ruututasolla tavoitteena arvioida vanhusten määrällistä jakaumaa aluerakenteessa. Erityisen kiinnostuksen kohteena on paljon vanhuksia sisältävien ruutujen määrän muutos.
Taulukko 1. Vanhusten määrä ja osuus eri vanhusosuusluokissa 1970, 1980, 1989 ja 2000
| Vanhusten osuus ruudun väestömäärästä, % |
Vanhusten lukumäärä | Vanhusten osuus, % | ||||||
| 1970 | 1980 | 1989 | 2000 | 1970 | 1980 | 1989 | 2000 | |
| 0,1-10,00 | 161 838 | 118 774 | 119 898 | 102 877 | 38,3 | 22,1 | 18,9 | 13,3 |
| 10,01-25,00 | 204 583 | 332 350 | 342 333 | 418 019 | 48,4 | 62 | 54,1 | 54,1 |
| 25,01-50,00 | 45 035 | 67 877 | 149 429 | 219 010 | 10,7 | 12,7 | 23,6 | 28,4 |
| 50,01-75,00 | 6 398 | 8 900 | 10 611 | 16 672 | 1,5 | 1,7 | 1,7 | 2,2 |
| 75,01-90,00 | 322 | 797 | 1 286 | 2 988 | 0,1 | 0,1 | 0,2 | 0,4 |
| 90,01-100,0 | 4 263 | 7 610 | 9 224 | 12 905 | 1 | 1,4 | 1,5 | 1,7 |
| Vanhuksia yhteensä |
422 439 | 536 308 | 632 781 | 772 471 | 100 | 100 | 100 | 100 |
| (Aineisto: Tilastokeskus) | ||||||||
Määrällisesti yli 65-vuotiaiden ikäryhmä on kasvanut 83 % vuodesta 1970 vuoteen 2000. Suhteellisesti kasvu oli nopeinta 1970-luvulla, jolloin ikäluokka kasvoi 27 %. 1980-luvulla ikäluokan kasvu taittui ja oli enää 18 %, josta se voimistui uudelleen 1990-luvulla 22,1 prosenttiin. Kasvu oli nopeinta viime vuosikymmenellä, jolloin vanhusten määrä kasvoi noin 140 000 hengellä.
Ruutujen määrä, joissa vanhuksia on vähän eli alle 10 %, on selkeästi alkanut vähetä. Vuonna 2000 määrä oli enää 13,3 %. Vastaavasti suhteessa eniten ovat kasvaneet ruudut, joissa vanhusten osuus vaihtelee välillä 25-50 %. Sellaisten ruutujen määrä ja osuus, joissa vanhuksia on yli puolet asukkaista, on kasvanut sekä suhteellisesti että määrällisesti. Näiden ruutujen, jotka sijaitsevat alueellisesti maaseudulla, osuus on kuitenkin varsin pieni.
Painopiste etelästä itään ja pohjoiseen
Alueellisen jakauman muutoksen analysoimiseksi laadittiin kunnittaiset kartat vanhusten osuudesta 1970, 1980, 1989 ja 2000. Niistä kahta keskimmäistä ei esitetä tässä, mutta niitä on käytetty apuna tulkinnassa. Karttojen luokittelussa käytettiin kvartiililuokitusta, joka jakaa kunnat luokkiin siten, että kussakin luokassa on jokaisena vuonna jokseenkin sama määrä havaintoja eli kuntia.
Luokitus on objektiivinen ja toistettavissa, ja se soveltuu menetelmänä hyvin alueellisen muutoksen hahmottamiseen. Käytännössä kuntien määrä on siis noin 112 kappaletta jokaisessa luokassa.
Jo pelkkien luokkarajojen tarkastelu osoittaa, että vanhusten osuus väestöstä on noussut kunnissa merkittävästi (kartat 1 ja 2). Esimerkiksi kolmannen kvartiilin yläraja on noussut lähes kymmenen prosenttiyksikköä. Arvo oli 14,9 % vuonna 1970 ja 24,1 % vuonna 2000. Muutosta voidaan ihmisen toimintaa koskevassa alueellisessa tutkimuksessa pitää varsin suurena. Myös muiden luokkien arvot eri ajankohtina ovat nousseet selvästi.
Kartta 1. Yli 65-vuotiaiden osuus väestöstä kunnittain 1970
Kartta 2. Yli 65-vuotiaiden osuus väestöstä kunnittain 2000
Jos tarkastelunäkökulmana on vanhuspalvelujen alueellinen saavutettavuus ja vanhusten sijaintiin liittyvät tekijät, tilanne on hankalin neljänteen kvartiiliin kuuluvissa kunnissa, jotka on merkitty kartoilla tummimman vihreällä värillä. Alueellinen jakauma on 30 vuodessa muuttunut siten, ettei keskittymiä ole enää lähes yksinomaan eteläisessä Suomessa.
Erityisesti Pohjois-Karjalan ja Savon, osin Kainuun, kuntia kuului tähän luokkaan vuonna 2000. Karttojen väri on myös muuttunut Vaasa-Joensuu-linjan pohjoispuolella yhä tummemmaksi, mikä merkitsee ikääntyneiden osuuden kasvua. Myös Sisä-Suomen alue on ikääntynyt, mikä näkyy tummenemisen lisääntymisenä karttaparissa. Vuonna 2000 jo 58 kunnassa oli vanhuksia yli 26,3 %. Tämän osuuden Tilastokeskuksen väestöennuste arvioi Suomessa olevan keskimääräisen tilanteen koko maassa vuonna 2030. Nämä kunnat on merkitty karttaan 2 sinisellä pistesymbolilla.
Tarkasteluajanjakson aikana on tapahtunut varsin suuri nuoren väestön muutto haja-asutusalueilta erityisesti kaupunkikeskuksiin. Tämä on nuorentanut keskuksien väestön keski-ikää ja pienentänyt vanhusten osuutta. Kartoilla tämä näkyy siten, että keltaiset alueet, joissa vanhusten osuus on pienin, keskittyvät muutamaa Lapin läänin kuntaa ja Pohjois-Pohjanmaan maakuntaa lukuun ottamatta selkeästi kaupunkeihin ja niiden lähiympäristöihin. Voimakkaimmin ilmiö näkyy pääkaupunkiseudulla ja sen ympäristössä.
Vanhusten osuuden alueellisen jakautumisen painopiste on siten siirtynyt eteläisestä Suomesta itään ja pohjoiseen. Kunnat, joissa on suhteellisesti vähän vanhuksia, keskittyvät yhä selvemmin erityisesti muuttovoittokaupunkien lähituntumaan.
Suhteellisesti eniten Porissa ja Turussa
On kuitenkin muistettava, että absoluuttisesti vanhuksia on eniten kaupungeissa (taulukko 2), mitä ilmiön suhteellinen tarkastelu ei tuo esille. Tarkasteluajanjaksolla yli 65-vuotiaiden määrä lähes kaksinkertaistui, kun suhteellinen osuus kasvoi noin puolella.
Taulukko 2. Suomen 10 suurimman kaupungin vanhusten määrä ja osuus 1970-2000
| Vanhusten määrä | Vanhusten osuus, % | |||||||
| 1970 | 1980 | 1989 | 1990 | 1970 | 1980 | 1989 | 2000 | |
| Helsinki | 51 693 | 65 967 | 69 775 | 73 960 | 10,3 | 14,2 | 14,4 | 13,7 |
| Espoo | 4 739 | 8 341 | 11 810 | 18 129 | 5 | 6,3 | 7 | 8,6 |
| Tampere | 13 804 | 19 721 | 23 123 | 25 558 | 9 | 12,2 | 13,8 | 14,8 |
| Vantaa | 3 609 | 6 287 | 8 701 | 14 609 | 4,5 | 4,9 | 5,8 | 8,3 |
| Turku | 14 895 | 20 084 | 23 529 | 27 743 | 9,8 | 12,7 | 15,1 | 16,4 |
| Oulu | 5 008 | 7 437 | 9 405 | 13 334 | 5,9 | 8,2 | 9,5 | 11,1 |
| Lahti | 6 605 | 10 021 | 12 172 | 15 172 | 7,5 | 10,9 | 13,3 | 15,8 |
| Kuopio | 5 069 | 7 110 | 8 668 | 11 583 | 8 | 9,9 | 11,1 | 13,5 |
| Jyväskylä | 3 859 | 6 020 | 7 950 | 10 189 | 6,8 | 9,7 | 12,1 | 13 |
| Pori | 5 794 | 8 647 | 9 963 | 12 971 | 7,9 | 11,2 | 13,2 | 17,2 |
| Yhteensä | 115 075 | 159 635 | 185 096 | 226 258 | 8,5 | 11,1 | 12,1 | 13 |
| (Aineisto: Tilastokeskus) | ||||||||
Tarkastelun alkujaksolla suhteellisesti eniten vanhuksia oli Helsingissä. Vuonna 2000 Helsinkiä suhteellisesti enemmän vanhuksia oli jo neljässä kaupungissa. Eniten vanhuksia oli länsirannikon kaupungeissa Porissa ja Turussa.
Suurimmissa kaupungeissa vanhusten osuus on ollut vuodesta 1980 lähtien niiden väestöosuutta pienempi. Kun vuonna 2000 suurimpien kaupunkien väestöosuus oli 34 % koko maan väestöstä, niiden vanhusosuus oli vain 29,3 %. Vuonna 1970 suhde oli vielä päinvastainen: vanhusosuus oli 27,2 % ja väestöosuus 25,9 %. Vaikka vanhuksia on määrällisesti eniten suurissa kaupungeissa, on vanhusten osuus suurten kaupunkien ulkopuolella kaupunkien osuutta suurempi.
Lisää vanhuksia myös harvimpaan asutuilla seuduilla
Asutusrakennetta on analysoitu seuraavassa jatkumona asutuksen reuna-alueilta ydinkeskustoihin. Näitä tulkintoja käytetään myöhemmin kuvioissa 1-4.
Asutusrakenne
| Asukkaita | |
| neliökilometrillä | Asutusrakenteen tulkinta |
| 1-5 | Pääasiassa harvaan asuttua maaseutua, autioituvaa aluetta |
| 6-20 | Normaalia maaseutuasutusta |
| 21-100 | Tiheää maaseutuasutusta, kaupunkien ja haja-asutusalueiden vaihettumisvyöhyke |
| 101-1 000 | Kuntien taajamoituneet alueet, kaupunkien omakoti- ja rivitalovaltaiset alueet |
| 1 001-18 783 | Suurten kaupunkien keskustat, kerrostalovaltaiset alueet |
Jatkossa maaseutuasutuksella käsitetään asukastiheydet 1-100, taajamoituneet alueet kattavat välin 101-18 783 asukasta neliökilometrillä.
Pitkällä aikavälillä, vuosina 1970-2000, on todettavissa selkeästi, että vanhukset ovat määrällisesti sijoittuneet enenevässä määrin taajamoituneille alueille (kuvio 1). Vuonna 2000 vanhuksista asui taajamoituneilla alueilla jo 75 %, kun osuus vuonna 1970 oli vain 51 %.
Kuvio 1. Yli 65-vuotiaiden jakautuminen aluerakenteessa 1970, 1980, 1989 ja 2000
Kuvio 2. Yli 65-vuotiaiden jakautuminen aluerakenteessa 1989, 1992, 1993, 1996-98 ja 2000
Kuvio 3. Yli 65-vuotiaiden jakautuminen aluerakenteessa Oulussa 1970, 1980, 1989 ja 2000
Kuvio 4. Yli 65-vuotiaiden jakautuminen aluerakenteessa Pudasjärvellä 1970, 1980, 1989 ja 2000
Kuvioita 1-4 verrattaessa on otettava huomioon, ettei x-akselien mittakaava ole sama havaintojen määrän suuren eron vuoksi.
Maaseudulla vanhusten absoluuttinen määrä on pysynyt aika vakiona. Huolestuttavalta näyttää vanhusten määrän lisääntyminen aivan ohuimman asutuksen osalta. Käytännössä kasvu merkitsee lisää yksinäisiä vanhuksia harvimpaan asutuilla alueilla.
Havaittua vanhusten määrällistä kasvua keskuksissa voidaan epäilemättä pitää melkoisena onnena vanhuspalveluiden järjestämisen kannalta, jos näkökulmana ovat taloudelliset tekijät ja niiden asettamat reunaehdot palveluiden turvaamiselle. Inhimillisiä ja pehmeitä arvoja korostaen tulkinta voisi olla vastakkainen. Taajamoituminen ylipäätään merkitsee suurta etua palveluiden järjestämisen kannalta harvaan asuttujen alueiden ja pitkien etäisyyksien Suomessa.
Lyhyen aikavälin tarkastelu, muutama vuosi ajanjaksolta 1989-2000, osoittaa, että erityisesti taajamoituneilla alueilla vanhusten määrä kasvaa lähes ennustettavan trendimäisesti (kuvio 2). Vanhukset sijoittuvat tulevaisuudessakin yhä enenevässä määrin taajamoituneille alueille.
Edellä esitettyä jakoa asuttujen ruutujen jakautumisesta maaseutualueisiin ja taajamoituneisiin alueisiin on käytetty hyväksi kartoissa 3 ja 4, joissa on esitetty maaseudulla ja taajamoituneilla alueilla asuvien osuudet ikäluokastaan vuodelta 2000. Kartat ovat ikään kuin toistensa peilikuvia, koska kunnittain laskettuna maaseudun ja taajamoituneiden alueiden väestösumma on 100 %.
Kartta 3. Yli 65-vuotiaiden osuus ikäluokastaan maaseutualueilla 2000
Kartta 4. Yli 65-vuotiaiden osuus ikäluokastaan taajamoituneilla alueilla 2000
Kaikissa kunnissa ei ole käytetyllä luokituksella joko taajamoitunutta aluetta tai maaseutumaista asutusta lainkaan. Vertailemalla karttoja keskenään ja toisaalta karttoihin 1 ja 2, voidaan tehdä joitakin uusia johtopäätöksiä.
Jos hyväksytään lähtökohtana olettamus, että vanhuspalveluiden järjestäminen ylipäätään on ongelmallisinta maaseudulla, vaikein tilanne on kartan 3 tumman vihreällä merkityissä kunnissa. Tähän luokkaan kuuluvia kuntia on määrällisesti eniten Etelä-Suomessa. Varsinaisia yhtenäisiä vyöhykkeitä ei ole havaittavissa sielläkään.
Kunnat näyttävät sijaitsevan kohtalaisen kaukana kaupunkikeskuksista. Etelä-Suomessa tähän ryhmään kuuluvat kunnat ovat pinta-alaltaan pienehköjä. Palveluiden järjestämisen kannalta ongelmallisimmat kunnat, joiden pinta-ala on suuri ja etäisyydet ovat pitkiä, sijaitsevat lähes yksinomaan Lapin läänissä. Lähes kaikissa Lapin kunnissa enemmistö vanhuksista asuukin maaseudulla.
Suhteellisesti tarkasteltuna eniten vanhuksia taajamoituneilla asuu pääasiassa kaupungeissa ja niiden lähituntumassa. Vanhuspalveluiden järjestämisen kannalta helpoimmassa asemassa ovatkin kartan 4 tummimmat alueet, kun taustana ovat sijaintitekijät suhteessa kuntakeskuksiin.
Kunnittaiset erot ovat erittäin suuret. Esimerkiksi otetut Oulu ja Pudasjärvi, joiden keskustat ovat noin 85 kilometrin etäisyydellä toisistaan, osoittavat että Oulun vanhukset asuvat lähes yksinomaan taajamissa, kun taas Pudasjärven vanhusenemmistö sijaitsee maaseudulla (kuviot 3 ja 4). Esimerkin perusteella on helppo havaita, että tarvitaan paikallista asiantuntemusta ja erilaisia ratkaisuja palvelujen optimaaliseksi järjestämiseksi ja löytämiseksi.
Palveluita on hankalinta järjestää niissä kunnissa, jotka ovat pinta-alaltaan laajoja ja joissa vanhusten painopiste on maaseudulla. Tällaisten kuntien 10 kärjessä -lista on esitetty taulukossa 3.
Taulukko 3. 10 kärkikuntaa, joissa vanhuksista asuu eniten taajamoituneilla alueilla ja maaseudulla 2000
| Taajamoituneet alueet | Maaseutu | |||
| Kaskinen | 100 | Luhanka | 100 | |
| Helsinki | 99,9 | Suomenniemi | 100 | |
| Rovaniemi | 99,3 | Värtsilä | 100 | |
| Kauniainen | 99,1 | Utsjoki | 93,8 | |
| Kouvola | 98,8 | Enontekiö | 90,3 | |
| Jyväskylä | 98,8 | Kiikoinen | 87,9 | |
| Lahti | 98,6 | Ullava | 87,6 | |
| Joensuu | 98,5 | Särkisalo | 87,2 | |
| Pietarsaari | 98,3 | Kiikala | 83,3 | |
| Oulu | 98 | Kuhmalahti | 80,2 | |
| (Aineisto: Tilastokeskus) | ||||
Taulukkoa tarkasteltaessa on otettava huomioon, että ruutuaineiston luonteen takia tulokset eivät välttämättä vastaa täysin Tilastokeskuksen taajama-käsitettä tai sen vastakohtana maaseutualueita. Tarkastelusta on jätetty Ahvenanmaan pinta-alaltaan ja väestömäärältään pienet kunnat pois.
Esimerkiksi Kauniainen ja Utsjoki, jotka ovat neljänsiä omassa "sarjassaan", ovat vanhuspalvelujen alueellisina organisoijina hyvin erilaisessa tilanteessa.
Kunnilla erilaiset vaikeudet
Yli 65-vuotiaiden ikäluokasta jo kolme henkilöä neljästä asui vuonna 2000 taajamoituneilla alueilla, kun vuonna 1970 osuus oli noin puolet. Vanhusten määrällinen kasvu taajamoituneilla alueilla näyttää koko maan tasolla jatkuvan trendimäisenä lähitulevaisuudessakin. Maaseutualueiden vanhusmäärä näyttää pysyvän lähitulevaisuudessa lähes ennallaan.
Väestön harmaantuminen on alkanut näkyä yhä enemmän Väli- ja Itä-Suomessa ja osin myös Pohjois-Suomessa. Erityisesti korostuu Lapin lääni, jossa vanhuksien osuus ikäluokastaan on erittäin suuri maaseutualueilla lähes koko läänin alueella. Kun otetaan huomioon Suomen pisimmät etäisyydet ja nuorten ikäluokkien jatkuva poismuutto Lapista, vanhuspalveluiden turvaaminen tulevaisuudessa on sekä taloudellisessa että organisatorisessa mielessä yhä vaikeampaa.
Kunnat ovat palvelujen järjestäjinä hyvin erilaisessa tilanteessa. Paikalliset vanhuspalveluratkaisut ovat siten myös hyvin erilaisia.
Kirjoittajat toimivat Oulun yliopiston maantieteen laitoksella.
Päivitetty 15.10.2002
Lisätietoja:sähköposti: tietoaika@tilastokeskus.fi