Julkaistu: 6.7.2005

Palvelutalossa soi pian Rolling Stones

ROCK-SUKUPOLVI on pysynyt uskollisena nuoruutensa musiikille myös keski-iässä. Tämä selviää Tilastokeskuksen uusimmasta vapaa-aikatutkimuksesta, jonka mukaan rock- ja pop -musiikin kuuntelu on lisääntynyt selvästi keski-ikäisten keskuudessa.

Jos trendi jatkuu samankaltaisena, eli vanhana kuunnellaan sitä musiikkia, johon on nuorena ihastuttu, kaikuu palvelutalon päivätansseissa ensin 1960-luvun rock ja vuosisadan puolivälissä Nylon Beat sekä latinopop.

Jukka Ekholm käy Tilastokeskuksen tuoreessa Hyvinvointikatsaus-lehdessä läpi puoli vuosisataa suomalaisia hittilistoja. Kun ensimmäiset hittilistat vuonna 1954 julkaistiin, keinui Suomi italo-musiikin tahtiin. Matkan varrella ovat suosikit vaihtuneet, mutta 2000-luvun toistaiseksi myydyin ulkomainen albumi on sekin latinopoppia - tällä kertaa asialla vain on kolumbialainen Shakira.

Vuosikymmenten ykkösnimet

Tiedot myydyimmistä albumeista on saatavana 1970-luvulta lähtien, jolloin vuosikymmenen eniten myyty levy oli Hurriganesin Roadrunner. Kakkoseksi ylsi Tapio Rautavaaran Reissumiehen taival. Myydyin ulkomainen albumi samaan aikaan on espanjalaisen Baccaran nimissä. 1970-luvun myydyimpien albumien listan sijoja 2-5 hallitsee suvereenisti Abba.

Teinityttöjä villinnyt Dingo on yltänyt 80-luvun myydyimmän kotimaisen albumin listalla vasta toiseksi, kun ykköstilan on vienyt Kirkan Surut pyyhit silmistäni pois. Ulkomaisten myydyin samaan aikaan on Dire Straitsin Brothers in Arms ja kakkonen Bruce Springsteenin Born In The USA. Kolmantena on yltänyt Madonnan Immaculate Collection.

Yhdeksänkymmentäluku oli äänitemyynnissä nostalgian aikaa. Vuosikymmenen myydyimmän ulkomaisen albumin tittelistä kamppailevat Queenin ja Abban kokoelmalevyt. Uusi tulokas kärkisijoille oli Jari Sillanpää, joka tulikin jäädäkseen. Sillanpään debyyttialbumi on edelleen kaikkien aikojen myydyin (270 000 kpl) albumimme.

2000-luvun toistaiseksi myydyin kotimainen albumi on Anssi Kelan Nummela ja toisena on Pikku G:n Räjähdysvaara. Ulkomaisten myydyimmän titteliä hallussaan pitää latinopop-tähti Shakira.

Lisää aiheesta uusimmassa (2/2005) Hyvinvointikatsaus-lehdessä.


Päivitetty 6.7.2005