Julkaistu: 12.9.2001

Kraanavesi ykkönen EU:ssa, virvoitusjuomat USA:ssa

Vesijohtovesi on EU:n suosituin juoma, sen osuus oli vuonna 1997 lähes puolet koko juomakulutuksesta. Amerikkalaiset puolestaan juovat eniten erilaisia virvoitusjuomia (soft drinks), joiden osuus oli 29,5 prosenttia kokonaiskulutuksesta.

EU:ssa virvoitusjuomien osuus kokonaiskulutuksesta oli vain 6,2 prosenttia. Samaa luokkaa olivat myös kivennäisveden ja oluen osuudet.

Limu ja olut maistuu irkuille

Virvoitusjuomat maistuivat EU:ssa eniten irlantilaisille, jotka kittasivat niitä sata litraa henkeä kohti vuonna 1997. Määrä on yli 30 litraa suurempi kuin seitsemän vuotta aiemmin ja kaksinkertainen esimerkiksi suomalaisten kulutukseen nähden.

kuva

Oluen kulutuksessa saksalaiset ovat niukin naukin irlantilaisten edellä vähennettyään kaljoitteluaan reilusta 140 litrasta asukasta kohti vuonna 1990 alle 130 litraan vuonna 1998. Vähiten olutta kuluu Italiassa (27 litraa/as/vuosi) ja Ranskassa (39 litraa), joissa taas viinin kulutus on EU:n suurinta: Ranskassa 60 litraa asukasta kohti vuodessa, Italiassa 58 litraa.

Lähde: Panorama of European Business, 2000 Edition. Eurostat.


Päivitetty 12.9.2001

Lisätietoja:
sähköposti: tietoaika@tilastokeskus.fi