Joulu numeroiden valossa 2011
Joulutilastot 2011, pdf, 94 kt, 5 s. >>>
Jouluperinteet
Joulukuusia kaadetaan vuosittain noin 1.4 milj. kappaletta
- Niistä hieman yli puolet menee myyntiin. Myytävistä kuusista
noin puolet tulee kotimaisilta viljelmiltä ja lopuista valtaosa
tavallisista metsistä. Kasvattajien joulukuusista saaman
myyntitulon on arveltu olevan suuruusluokaltaan 15 miljoonaa euroa
ja kaadettujen joulukuusten kokonaisarvon yhteensä 25 miljoonaa
euroa vuodessa. Vuonna 2010 Suomeen tuotiin tullaustietojen mukaan
ulkomailta 55 000 joulupuuta, joista lähes kaikki olivat
tanskalaisia. Lähde: Metla, Metsätilastollinen vuosikirja 2011
(painettu julkaisu)
Joulukuusta kannattaa hoitaa hyvin
- Tyven leikkauspinnan on oltava vedessä koko ajan. Veden pinta
ei saa laskea rungon tyveä alemmas. Veden kulutus on suurinta
ensimmäisen vuorokauden aikana, jolloin veden riittävyys tulee
tarkistaa useammin. Lähde: Joulupuuseura.
Joulukuusen hoito-ohjeet
Joulutähti pysyy, värit muuttuvat
- Suomessa viljellään täksi jouluksi lähes sataa erilaista
joulutähtilajiketta. Suosituimpia ovat perinteiseen tapaan punaiset
lajikkeet. Punaisten joulutähtien osuus on noin 70 prosenttia
kaikista meillä myytävistä joulutähdistä, kun vielä kymmenen vuotta
sitten se oli reilusti yli 80 prosenttia. Toisella sijalla ja
jatkuvasti nousijoina ovat valkoiset lajikkeet, ja kolmanneksi
kirivät vaaleanpunaiset joulutähdet. Lähde: Kauppapuutarhaliitto
40 miljoonaa joulukorttia
- Kymmenisen vuotta lievässä laskussa ollut joulukorttien määrä
väheni tänä jouluna hieman aiempaa enemmän. Tänä vuonna suomalaiset
lähettivät hieman yli 40 miljoonaa joulukorttia. Muutosta on
ennakoitu jo pidempään, mutta suomalaiset ovat pitäneet kiinni
joulukorttiperinteestä sähköisen viestinnän vahvasta kasvusta
huolimatta. Nyt taite näyttäisi tapahtuneen. Näilläkin
toteutuneilla lähetysmäärillä suomalaiset ovat lähettäjinä edelleen
Euroopassa kärkikaartissa. Lähde: Posti.
Tiedote 28.12.2011
Kauneimpia joululauluja kotonakin
- Noin miljoona suomalaista virittäytyy vuosittain
joulutunnelmaan laulamalla Kauneimpia joululauluja. Seurakunnat
järjestävät adventin ja loppiaisen välillä satoja laulutilaisuuksia
kirkoissa, työpaikoilla, vanhainkodeissa ja sairaaloissa. Tänä
vuonna Kauneimpia joululauluja voi kuunnella myös nettiradiosta.
Lähde: Suomen evankelis-luterilainen kirkko.
Uutinen 21.11.2011
Joulukadulla valot syttyvät, lamput sammuivat jo
- Helsingissä joulukatu on tänä vuonna valaistu 63. kerran.
Uusitun valaistuksen myötä Aleksanterinkatua valaisee perinteisten
lamppujen sijaan 6500 lediä. Energiaa säästyy edellisvuoteen
verrattuna 80 prosenttia. Lähde: Helsingin Energia. Tiedote
17.11.2011
Joulupukin perhe- ja työelämää
Kotikunta
- Joulupukki, Joulumuori ja tontut asuvat Korvatunturilla (438
m), joka sijaitsee rajavyöhykkeellä ja jonne kulkeminen ilman lupaa
on kiellettyä. Joulupukki on valinnut kotipaikkansa hyvin viisaasti
niin, että sivulliset eivät pääse elämänmenoa häiritsemään.
Korvatunturi sijaitsee Savukosken kirkonkylästä pohjoiseen 135 km.
Korvatunturin sijainti on 68º 4min pohjoista leveyttä 29º 19min
itäistä pituutta eli Suomen puoleinen osa sijaitsee 100%:sesti
Savukosken kunnan alueella. Korvatunturin valtapuulaji on kuusi,
jonka luppoa ja naavaa juoksuporot mielellään syövät.
Elintavat
- Kansanterveyslaitoksen tutkijat ovat kiinnittäneet huomiota
Korvatunturin väen elintapoihin ja Joulupukin ilmeiseen
vyötärölihavuuteen ;). Käsillä olevien tietojen valossa
Korvatunturin ruokavalio on kuitenkin hyvällä pohjalla. Puurot ja
ruisleipä ovat ruokavalion hyviä kuitulähteitä. Värikkäät Lapin
marjat turvannevat Joulupukin ja muiden Korvatunturin asukkaiden
vitamiinien, hivenaineiden ja muiden terveyttä ylläpitävien
yhdisteiden saantia. Lähde: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.
KT-projektin suunnittelu käynnistynyt.
Kansanterveys-lehti 10/2004
Luotettavalla Joulupukilla on Y-tunnus
- Joulupukkikin voi joskus jäädä eläkkeelle. Pukille on syytä
ottaa pukille työeläkevakuutus. Joulupukki vakuutetaan TyEL:n
mukaan, jos hänen palkkansa ylittää 52,49 euroa. Paras tae pukin
luotettavuudesta on yhteisymmärryksessä hoidettu TyEL-maksu tai
yrittäjätoiminnasta kertova Y-tunnus. Lähde: Työeläke.fi. Joulupukki
eläkkeelle?
Pukin työmatkaliikenne
Joulupukki liikkuu valonnopeudella
- Joulupukin hommat helpottuvat, jos pukki osaa liikkua
valonnopeudella: siis 299 792,458 kilometriä sekunnissa.
Filosofian tohtori Tuukka Puranen Jyväskylän yliopiston
tietotekniikan laitokselta kertoo, mitä silloin tapahtuu.
Professori Jarmo Rusanen Oulun yliopiston maantieteen laitokselta
vertaa kysymystä klassiseen kauppamatkustajan ongelmaan, jossa
kohteet ja etäisyydet tiedetään, mutta parasta reittiä kaikkien
asiakkaiden luokse ei osata valita. Jos Joulupukin pitäisi käydä 20
paikkakunnalla, hänellä olisi valittavanaan teoreettisesti
60 822 550 204 416 000 erilaista reittiä.
Lähde: Helsingin Sanomat, Joulupukki liikkuu valonnopeudella,
Kotimaan uutinen 21.12.2011
Joulusää
Valkean joulun todennäköisyys
- Uudellamaalla 6-8 jouluaamua kymmenestä on valkeita 30 vuoden
ajanjakson seurannan (1975-2005) mukaan. Itä-Suomessa on aina
valkea joulu. Lähde: Ilmatieteen laitos. Valkean joulun
todennäköisyys
Tapaninpäivän myrsky harvinainen
- Tapaninpäivän myrskyä voidaan pitää harvinaisena, joskaan ei
poikkeuksellisena. Edellinen vastaavanlainen myrsky oli Janika
vuoden 2001 marraskuussa. Tapaninpäivänä Suomeen saapui erittäin
voimakas matalapaine, joka liikkui Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun
yli itään. Ilmatieteen laitoksen havaintojen mukaan suurin
keskituulen nopeus oli 28,5 m/s Kaskisten kaupungin edustalla.
Vastaavanlaisia keskituulen nopeuksia esiintyy meriasemilla
muutamia kertoja vuosikymmenessä. Lähde: Ilmatieteen laitos,
Tiedote
27.12.2011
Useilla isoilla järvillä jouluaattona tummat silmät
- Syke arvioi, että tänä jouluna maamme järvialasta (32 000 km2)
jäättömänä on reilusti yli kolmannes. Vuonna 1929 sulana oli
jouluaattona peräti 45 % järvialasta, vuonna 2006 noin 42 % ja
vuonna 1974 noin 36 %. Seuraavina tulevat aatot 1972 ja 2000 vajaan
neljänneksen osuuksilla. Tämä joulu saattaa kiilata mitalistien
joukkoon. Lähde: Suomen ympäristökeskus. Tiedote
21.12.2011
Joulukauppa ja -lahjat sekä hyvä mieli
Joulu tuntuu taloudessakin
- Joulukaupan työllisyysvaikutus on kokonaisuudessaan noin 10 000
henkilötyövuotta, sanoo Suomalaisen Työn Liiton toimitusjohtaja
Pekka Tsupari.
- Kuluttajat arvioivat käyttävänsä omiin jouluvalmisteluihinsa ja
lahjahankintoihin keskimäärin 465 euroa. Vuonna 2010 summa oli 439
euroa. Kasvua viime vuodesta on yli viisi prosenttia.
Joululahjoihin käytetään tänä vuonna keskimäärin 295 euroa ja
verkkokauppaan 44 euroa. Joululahjat ovat yli 60 prosenttia koko
joulun budjetista. Lähde: Suomalaisen Työn Liitto.
Joulututkimus 2011
Joulukauppa kärsinyt sateisesta säästä
- Kaupan liiton jäsenyrityksilleen tekemästä kyselystä selviää,
että joulumyynti ei ole kaikin tavoin vastannut odotuksia.
Yrityksistä 42 % kertoo joulukaupan käyneen odotuksia heikommin.
Kauppiaista 58 % kuitenkin ilmoittaa joulukaupan vastanneen
odotuksia tai olevan jopa parempaa. Odotusten mukaisesti tai
paremmin on tänä vuonna myyty ennen kaikkea elintarvikkeita,
elektroniikkaa, huonekaluja ja sisustustarvikkeita. Suuri vaikutus
joulukauppaan on ollut marras-joulukuun sateisella säällä. Peräti
puolet kauppiaista ilmoittaa säiden pienentäneen joulumyyntiään
aikaisempiin odotuksiin verrattuna. Säät ovat rokottaneet varsinkin
vaatteiden, jalkineiden ja urheiluvälineiden kauppaa. Lähde: Kaupan
Liitto.
Tiedote 15.12.2011
Tamperelaiset verkko-ostamisen kärjessä
- Viime vuonna verkkokauppaa jouluhankintoihinsa aikoi käyttää 38
prosenttia aikuisista. Tänä vuonna määrä on noussut jo 50
prosenttiin. Innokkaimmin verkkokauppoja aiotaan käyttää
jouluostosten tekoon Tampereella. Lähde: Kaupan Liitto.
Tiedote 28.11.2011
Säästäväisempää joulua lapsiperheissä
- Lapsiperheiden lahjabudjetti on tänä vuonna 351 euroa eli 14
prosenttia pienempi kuin vuonna 2007. Ruokaan, koristeluun ja
muihin kuluihin rahaa aiotaan kuluttaa reilut 250 euroa henkeä
kohden. Perinteisesti joulun hankintoja rahoitetaan pitkälti
veronpalautuksilla, joita tänä vuonna maksetaan 2,14 miljardia
euroa. Lähde: Nordea.
Uutinen 2.12.2011
Älypuhelin ja taulutietokone joulun toivelahjat
- Tänä vuonna myydään noin 100 000 tablettia, ja suurin osa
myynnistä tapahtuu joulukaudella. Suomalaiset ovat tänä vuonna
siirtyneet peruskännyköistä älypuhelimiin, ja tämä jatkuu myös
joulumyynnissä. Lahjatoiveista ykkönen on tablet-tietokone.
Suomalaiset ovat tänä vuonna siirtyneet peruskännyköistä
älypuhelimiin. Älypuhelimia on myyty vuoden yhdeksän ensimmäisen
kuukauden aikana yli 800 000 kappaletta, ja sama tahti jatkuu myös
joulumyynnissä. Lähde: KOTEK,
Tiedote 25.11.2011
Jouluruoka ja -juoma
- Suomalainen kinkku on joulupöydän kunkku
- Joulukinkun kotimaisuus on tärkeää kahdeksalle kymmenestä
kuluttajasta. Määrä on kaksi prosenttiyksikköä suurempi kuin vuotta
aiemmin. Vuonna 2010 Suomessa syötiin lihayritysten ja
tullitilaston tietojen mukaan yhteensä noin 7,2 miljoonaa kiloa
joulukinkkua. Lähde: Lihatiedotus. Tiedote
1.12.2011
Ruuanlaiton sujuvuus ja kotimaisuus tärkeitä jouluna
- Laatikot, rosolli ja joulukinkku kuuluvat perinteisesti
suomalaiseen joulupöytään. Puolet (51 %) rosollia tarjoavista
kodeista ja yli puolet (57 %) peruna-, porkkana- ja lanttulaatikkoa
tarjoavaista kodeista ostaa tuotteet valmiina tai puolivalmiina.
Kinkkua tarjoavista kodeista 62 % paistaa valmiiksi suolatun kinkun
omassa uunissa ja 14 % ostaa kinkun tai muun sianlihatuotteen
valmiina. Lähde: Elintarviketeollisuusliitto. Tiedote
9.12.2011
Juuresten kulutusluvuissa joulukaudella selkeä piikki
- Juuresten kulutusluvuissa joulukausi muodostaa selkeän piikin.
Joulukaudella syödään neljännes koko vuoden juuresmäärästä. Lähde:
Ruokatieto.
Uutiset 25.11.2010.
Joulun vaikutus Alkon myyntiin
- Joulun vaikutuksesta Alkon litramääräinen myynti kasvaa kahden
viikon aikana noin 3,7 miljoonaa litraa, eli lähes 100 %
vertailujaksoon verrattuna. Viikolla 50 käy Alkossa asiakkaita noin
1,4 miljoonaa ja jouluviikolla ma–pe yhteensä noin 1,8
miljoonaa. Lähde: Alko.
Tiedote
Glögien myynti alkaa lokakuussa ja kasvaa tasaisesti kohti
joulua
Mistä koostuu jouluruokien energia?
- Voit tarkistaa siankinkun, sinapin, lanttulaatikon, lipeäkalan,
joulutortun, suklaan, punaviinin ja monen muun perinteisen
jouluruoan kokonaisenergian jakautumisen ja kalorit Terveyden ja
hyvinvoinnin laitoksen ravitsemusyksikön ylläpitämästä
elintarvikkeiden koostumustietopankista Finelistä.
Viikon jouluputki voi tuoda vyötärölle hyvinkin viisi kiloa
lisää
- Kohtuullinen annos (100-300 g) jouluruokaa joulurauhan
julistuksen aikaan tuottaa energiaa seuraavasti: graavisuolattu
lohi 70 kcal, joululimppu 100 kcal ja riisipuuro 300 kcal. Lähde:
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.
Jouluun kätketty energia.
... mutta tärkeämpää on, mitä tapahtuu uudenvuoden ja joulun
välillä
- Joskus kauan sitten hyvässä kinkussa oli kymmenen sentin
silavakerros. Nyt kinkuissa on rasvaa ohut kerros jos sitäkään.
Tämän päivän suomalainen jättää mielellään sen vähänkin rasvan
lautaselle. Rasvaton sianliha on painonhallinnan kannalta
täydellisen viaton. Siinä on energiaa vain 110 kilokalorin
tienoilla/100 g. Sisätautien erikoislääkäri Pertti Mustajoki
kehottaa nauttimaan täysin rinnoin hyvästä ruuasta, joulusta ja
läheisten yhdessäolosta. Kenenkään painon kannalta ratkaisevaa ei
ole, mitä tapahtuu joulun ja uuden vuoden välillä. Paljon
tärkeämpää on se, mitä tapahtuu uudenvuoden ja joulun välillä.
Lähde: Duodecim Terveyskirjasto.
Kolumni 17.10.2010, Kinkun kunnianpalautus
Eettinen ja ympäristöystävällinen joulu
Joulu on myös Toisenlaisten Lahjojen aikaa
- Kirkon Ulkomaanavun Toisenlainen Lahja on säilyttänyt edelleen
suosionsa. Vuonna 2010 lahjoja annettiin noin 1,4 miljoonalla
eurolla eli yhtä paljon kuin edellisenä vuonna. Viime vuoden
suosituin lahja oli edellisvuoden tapaan koulupuku, joita annettiin
9 744 kappaletta. Lähde: Kirkon Ulkomaanapu. Toisenlainenlahja.fi
Joulupaperi ei kelpaa paperinkeräykseen
- Kotikeräyspaperista saadaan Suomessa talteen yli 80
prosenttia. Perinteiset joulupaperit eivät kuitenkaan kelpaa
kotikeräyspaperiksi lehtien ja mainosten sekaan eivätkä
keräyskartonki-astioihin. Parhaiten ne soveltuvat energiajätteeksi.
Lähde: Paperinkeräys Oy.
Uutinen 12.12.2011
Joulupadalla on pitkät perinteet
- Yli satavuotiaan joulupatakeräyksen saamat lahjoitukset
(padoilla kerätyt, rahalahjoitukset, Joulupata.fi) olivat vuonna
2010 yhteensä 935 494,40 euroa ja keräyskulut yhteensä 31 712,44
euroa eli noin 3,39 %. Tämä tarkoittaa sitä, että 96,61 %
annetuista lahjoituksista todella menee perille. Viime vuosien
uutuuden, nettipadan, osuus tuotosta oli 194 211,04 euroa. Lähde:
Joulupata.fi
Joulun energiansäästövinkit
- Kinkku kannattaa paistaa yöllä, jouluruoat hauduttaa, nauttia
hämärästä ja kynttilänvalosta. Sähkökiuasta ei kannata lämmittää
turhan kuumaksi, 70-80 °C riittää. Nämä ja muita
energiansäästövinkkejä löytyy
Motivan verkkosivulta
Joulun liikenne ja matkailu
Joulukuussa matkustetaan mökille, sukulaisiin ja ulkomaille
- Suomalaiset matkailivat joulukuussa 2010 innokkaasti
kotimaassaan tehden 285 000 maksullisen majoituksen
sisältänyttä vapaa-ajanmatkaa, joka on 31 % enemmän kuin vastaavana
aikana vuotta aiemmin. Ulkomaille joulukuussa suuntautui
350 000 vapaa-ajanmatkaa, joista Ruotsiin ja Viroon lähes
200 000. Ulkomaanmatkoja tehtiin 4 % vähemmän verrattuna
edellisen vuoden vastaavana ajankohtaan. Joulukuun 2011
matkailutilastot ilmestyvät 3.2.2012. Lähde: Tilastokeskus.
Suomalaisten matkailu, joulukuu 2010
Turvallista joulua!
Suomalaiset polttavat kynttilöitä miljoonia kiloja vuodessa
- Tullilaboratorio tutkii tarkkaan kynttilöiden ominaisuuksia.
Kynttilä ei esimerkiksi saa kaatua helposti, tuli saa palaa vain
sen sydämessä eikä kynttilä saa leimahtaa hallitsemattomaan
liekkiin. Kynttilöitä tulee Suomeen eri puolilta maailmaa, eniten
Alankomaista, Virosta, Puolasta ja Kiinasta. Yhteensä kynttilöitä
tuotiin viime vuonna Suomeen lähes 29 miljoonan euron arvosta.
Lähde: Tulli.
Lehdistötiedote 13.12.2011
Kynttiläpalot keskittyvät itsenäisyyspäivään ja joulunpyhiin
- Joulukuussa rakennuspaloja syttyy toiseksi eniten vuodessa.
Vuosien 2009 ja 2010 kynttiläpalotilastojen valossa palot
keskittyvät selkeästi itsenäisyyspäivään ja joulunpyhiin.
Selvitetyistä rakennuspaloista 6 % oli kynttilöiden aiheuttamia.
Lähde: Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö.
Tiedote 5.12.2011
Operaatio Lumihiutale päivystää jälleen
- Vapaaehtoisen tiepalvelun tehostettu joulunajan päivystys eli
Operaatio Lumihiutale käynnistyi lauantaina 17.12.2011. Operaatio
Lumihiutale on pelastanut ihmisten joulumatkoja vuodesta 1969
alkaen. Pari viikkoa kestävän Operaatio Lumihiutaleen aikana
Autoliiton tiepalvelunumeroon lähes 2000 -3000 puhelua. Lähde:
Autoliitto. Uutinen
12.12.2011
Jouluaiheiset nimet
Joulut joukossamme
- Joulu-nimi on Suomessa harvinainen. Väestörekisterikeskuksen
etunimitilaston mukaan nimeä on annettu alle 20 kertaa - viimeisen
kerran vuosien 1960-79 välisenä aikana. Joulua on käytetty sekä
miesten että naisten nimenä. Lähde: Väestörekisterikeskus. Nimipalvelu
Suomen jouluisimmat paikat?
- Kinkku on saari Heinävedellä ja Sinappi puolestaan peltoalue
Hämeenlinnassa. Joulualkuiset osoitteet kuten Joulupukintie ja
Joulumerkintie löytyvät useimmiten Rovaniemeltä tai Oulusta.
Tonttualkuisia osoitteita kuten Tonttukaari ja Tonttulankatu löytyy
sen sijaan ympäri maata Inkoosta Joensuuhun. Lähde:
Maanmittaushallitus.
Kansalaisen Karttapaikka
Joulu muualla
Euroopan joulukauppaa käydään säästökuurilla
- Eurooppalaiset kuluttajat aikovat varata rahaa keskimäärin 587
euroa loppuvuoden 2011 juhlakauteen - ainoastaan 0,8 prosenttia
vähemmän kuin viime vuonna. Suomessa kuluttajat ovat varautuneet
joulukauteen 662 eurolla, mikä on lähes 13 prosenttia enemmän kuin
eurooppalainen keskiarvo. Lähde: Deloitte.
Kansainvälinen joulukauppatutkimus
Miltei miljardilla kuusenkoristeita
- Yhdysvaltoihin tuotiin Kiinasta joulukuusenkoristeita
tammi-syyskuun 2011 aikana yhteensä 983 miljoonalla dollarilla.
Keinotekoisia kuusia Kiinasta tuotiin 79,7 miljoonalla dollarilla
Lähde: U.S. Census Bureau. Profile America Facts for Features:
The 2011 Holiday Season
Ruotsalaisen joulupukin näki viime vuonna 437 385
katsojaa
- Ruotsalaisen Gävlen kunnan pukkiperinne täyttää 45 vuotta.
Maailman suurin, seitsemän metriä pitkä, 3,6 tonnia painava ja 11
metriä korkea olkipukki on historiansa aikana poltettu 25 kertaa.
Punaista nauhaa pukkiin kuluu miltei 80 metriä. Vuonna 2010 pukkia
kävi verkkokameran kautta katsomassa miltei puoli miljoonaa
ihmistä. Lähde: Gävlen kunta.
Gävlebocken
Ruotsin joulupukki asuu Itä-Göötanmaalla
- Ruotsin tilastokeskus julkisti maanantaina selvityksen, jonka
mukaan Ruotsin joulupukki asuu Mellanjuten-järven pohjoisrannalla
Itä-Göötanmaalla, Finspångin kunnassa. Joulupukin pitää
mahdollisimman nopeasti saavuttaa kaikki vajaat 1,4 miljoonaa alle
13-vuotiasta lasta, joita on pohjoisen Karesuvannosta aina etelän
Smygehamniin saakka. Lähde: SCB. Pressmeddelande
från SCB 19.12.2011
Joulutilastot on koonnut Tilastokirjasto
Lisätietoja joulutilastoista: puh. 09-1734 2220
kirjasto@tilastokeskus.fi
Päivitetty 5.1.2012