Tämä tilasto on lakkautettu.

Tilastosta ei enää tuoteta uusia tietoja.

Tämä sivu on arkistoitu.

Käsitteet ja määritelmät

Alue

Alue perustuu viimeisimmän tilastovuoden mukaiseen kuntajakoon ja niistä muodostettuihin maakuntakokonaisuuksiin ja mahdollisesti suuralueisiin. Lisäksi kuntiin kuulumattomia alueita on aluetilinpidossa ulkoalue. Myös niitä menoeriä varten, joita ei kyetä jakamaan alueittain, on olemassa erittelemätön alue.

Alueluokitus vastaa EU:n yhtenäistä alueyksikköjen NUTS 3 -luokitusta. Vuodesta 2004 lähtien on Uudenmaan maakunta jaettu lisäksi ainakin menotauluissa kahtia pääkaupunkiseutuun (Helsinki, Espoo, Kauniainen ja Vantaa) ja muuhun Uuteenmaahan.

Valtion menot

Valtion menoilla tarkoitetaan valtion budjettitalouden menoja tilinpäätöslukuina. Seuraavalle vuodelle siirretyistä määrärahoista on otettu mukaan niiden todellinen käyttö ao. vuonna. Valtion menoihin ei lueta valtion liikelaitoksia eikä valtiosektoriin kuuluvia budjetin ulkopuolisia rahastoja, sen sijaan kylläkin näille tapahtuneet siirrot.

Valtion verotulot

Valtion verotuloilla tarkoitetaan valtion tilinpäätöksessä esitettyjä suoriteperusteisia verotuloja.

Veron määrän laskennassa käytetään kansantalouden tilinpidon kirjaustapaa. Ne jaetaan viiteen ryhmään: tulo- ja varallisuusverot, liikevaihdon perusteella kannettavat verot, valmisteverot, muut verot ja muut veronluonteiset tulot.

Väkiluku

Aluetilinpidossa väkiluku on sama kuin keskiväkiluku. Keskiväkiluku on kahden peräkkäisen vuoden väkilukujen keskiarvo.

Tieto kunnassa vakinaisesti asuvasta väestöstä vuoden lopussa (31.12.) saadaan Väestörekisterikeskuksen väestötietojärjestelmästä. Väestöllä tarkoitetaan kunnassa vakinaisesti asuvaa väestöä. Ne henkilöt, joilla väestötietojärjestelmän mukaan oli kotipaikka Suomessa vuoden lopussa, kuuluvat väestöön kansalaisuudestaan riippumatta; samoin ne Suomen kansalaiset, jotka asuvat tilapäisesti ulkomailla.

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Valtion tulot ja menot alueittain [verkkojulkaisu].
Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 29.3.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/vtmma/kas.html