Tämä sivu on arkistoitu.

5.4.2022 jälkeen julkaistut tiedot löydät uudistetulta sivustolta.

Siirry uudelle tilastosivulle

Julkaistu: 4.12.2012

35–44-vuotiaat olivat parhaiten koulutettuja vuonna 2011

Vuoden 2011 loppuun mennessä 3 056 000 henkeä oli perusasteen jälkeen suorittanut tutkinnon lukiokoulutuksessa, ammatillisessa koulutuksessa, ammattikorkeakoulu- tai yliopistokoulutuksessa. Toisin sanoen 68 prosenttia 15 vuotta täyttäneestä väestöstä oli suorittanut tutkinnon perusasteen jälkeen. Kasvua edelliseen vuoteen verrattuna oli 2 prosenttia.

Vuonna 2011 oli kolmessa ikäryhmässä, 25–34-, 35–44-, ja 45–54-vuotiaissa, lähes yhtä paljon eli 84–86 prosenttia perusasteen jälkeisen tutkinnon suorittaneita. Vuosina 1970 ja 1990 perusasteen jälkeisiä tutkinnon suorittaneita oli eniten 25–34-vuotiaiden ikäryhmässä, selvästi enemmän kuin 35–44- ja 45–54-vuotiaissa

Perusasteen jälkeisen tutkinnon suorittaneen väestön osuudet ikäryhmittäin 1970, 1990 ja 2011

Perusasteen jälkeisen tutkinnon suorittaneen väestön osuudet ikäryhmittäin 1970, 1990 ja 2011

Ainoastaan perusasteen tutkinnon (perus-, keski- ja kansakoulun käyneet) suorittaneita oli vuonna 2011 yhteensä 1 456 000, kolmannes 15 vuotta täyttäneestä väestöstä. Keskiasteen tutkinnon suorittaneita oli 40 prosenttia ja korkea-asteen tutkinnon suorittaneita 28 prosenttia. Vuoden 2011 lopussa keskiasteen tutkinto oli miehistä 42 prosentilla ja naisista 37 prosentilla. Korkea-asteen tutkinnon oli miehistä suorittanut 25 prosenttia ja naisista 31 prosenttia.

Tutkinnon suorittaneiden osuus 15 vuotta täyttäneestä väestöstä oli vuonna 2011 korkein Kauniaisissa, 80 prosenttia. Matalin osuus oli Kivijärvellä, 48 prosenttia. Vertailut on tehty 1.1.2012 kuntaluokituksen mukaisena.


Lähde: Koulutustilastot 2012. Tilastokeskus

Lisätietoja: Aila Repo 09 1734 3271, Mika Witting 09 1734 3571, koulutustilastot@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Jari Tarkoma

Julkaisu pdf-muodossa (281,8 kt)

Taulukot

Tietokantataulukot

Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.

Liitetaulukot

Kuviot
Laatuselosteet

Päivitetty 4.12.2012

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Väestön koulutusrakenne [verkkojulkaisu].
ISSN=1799-4586. 2011. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 29.3.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/vkour/2011/vkour_2011_2012-12-04_tie_001_fi.html