Tämä sivu on arkistoitu.

5.4.2022 jälkeen julkaistut tiedot löydät uudistetulta sivustolta.

Siirry uudelle tilastosivulle

Julkaistu: 20.8.2020

Merikuljetukset laskivat vuonna 2019 kaksi prosenttia

Ulkomaan merikuljetusten kokonaismäärä oli vuonna 2019 yhteensä 101,3 miljoonaa tonnia. Merikuljetukset laskivat edelliseen vuoteen verrattuna kaksi prosenttia. Vienti kasvoi prosentin ja oli 53,3 miljoonaa tonnia. Tuonti laski kuusi prosenttia ja oli yhteensä 48,0 miljoonaa tonnia. Matkustajia kuljetettiin 19,1 miljoonaa, joka on noin puoli prosenttia enemmän kuin vuonna 2018. Yli 90 prosenttia meritse kuljetetuista matkustajista matkasi Viroon ja Ruotsiin kulkevilla reiteillä. Kuljetusvälineitä kuljetettiin yhteensä 3,3 miljoonaa kappaletta. Näistä 64 prosenttia oli matkustajien henkilöautoja.

Ulkomaan merikuljetukset (tonnia) 1970–2019

Ulkomaan merikuljetukset (tonnia) 1970–2019

Tavaraliikenne

Ulkomaan merikuljetusten kokonaismäärä oli 101,3 miljoonaa tonnia. Tästä kauttakulku- eli transitoliikenteen osuus oli 9 prosenttia eli 9 miljoonaa tonnia. Eniten kuljetettiin kappaletavaraa 17,5 miljoonaa tonnia ja seuraavaksi eniten kuljetettiin raakaöljyä 11,9 miljoonaa tonnia. Suurin tuotu tavaralaji oli raakaöljy, joka vastasi 25 prosenttia kaikesta meritse tuodusta tavarasta. Eniten vietiin öljytuotteita, kappaletavaraa ja paperia. Nämä tavaralajit muodostavat 48 prosenttia kaikesta meriliikenteen tavaraviennistä. Vilkkaimmat tavaraliikenteen satamat olivat Sköldvik, HaminaKotka, Helsinki, Kokkola ja Rauma. Suurimmat tuontisatamat olivat Sköldvik, Helsinki, Naantali, Raahe ja HaminaKotka. Suurimmat vientisatamat puolestaan olivat HaminaKotka, Sköldvik, Helsinki, Kokkola ja Rauma.

Taulukko 1. Ulkomaan meriliikenteessä kuljetettu tavaramäärä tavaralajeittain vuosina 2017 - 2019

Suunta ja tavaralaji Vuosi
2017 2018 2019
Vienti Raakapuu 379 832 839 970 714 705
Sahatavara 4 183 489 3 749 891 3 962 493
Sellu, puuhioke, jätepaperi 3 339 436 3 600 683 3 874 226
Paperi 8 136 067 8 157 124 7 563 773
Vaneri, muut puulevyt 295 747 259 001 245 719
Malmit, rikasteet 5 386 047 5 001 231 4 367 797
Metallit, metallituotteet 3 223 492 3 338 673 2 887 695
Raakaöljy - 9 40
Öljytuotteet 9 046 997 8 935 661 9 166 173
Kivihiili, koksi 257 972 973 354 1 365 453
Lannoitteet 2 873 173 3 096 333 3 577 862
Kemikaalit 3 291 016 3 403 378 3 557 791
Raakamineraalit, sementti 1 191 530 1 150 091 1 454 668
Vilja 622 442 415 069 547 694
Kappaletavara 8 298 230 9 002 069 8 701 379
Muu tavara 957 470 998 984 1 317 860
Yhteensä 51 482 940 52 921 521 53 305 328
Tuonti Raakapuu 1 506 548 3 167 139 3 022 638
Sahatavara 18 397 36 216 32 219
Sellu, puuhioke, jätepaperi 449 514 430 809 309 255
Paperi 231 709 208 360 212 113
Vaneri, muut puulevyt 38 931 32 547 39 346
Malmit, rikasteet 4 341 494 4 855 165 4 274 233
Metallit, metallituotteet 1 352 950 1 279 761 1 370 915
Raakaöljy 11 270 400 11 889 441 11 939 810
Öljytuotteet 4 617 498 4 767 546 4 658 124
Kivihiili, koksi 4 277 678 4 254 867 3 407 649
Lannoitteet 261 221 256 369 259 915
Kemikaalit 2 712 816 2 815 815 2 669 110
Raakamineraalit, sementti 4 681 539 4 779 894 4 024 729
Vilja 61 261 124 896 62 498
Kappaletavara 9 072 946 9 214 655 8 877 333
Muu tavara 2 399 911 2 744 086 2 823 196
Yhteensä 47 294 813 50 857 566 47 983 083

Tavaraliikenne konteissa ja kuljetusvälineissä

Konteissa kuljetettiin yhteensä 13 miljoonaa tonnia tavaraa Suomen satamien kautta vuonna 2019. Määrä oli 1,4 prosenttia vähemmän kuin vuonna 2018. Kuljetettujen konttien määrä oli 922 471 (1 617 879 TEU-konttia) 1) . Konteissa kuljetetun tavaran vienti kasvoi 1,8 prosenttia tonneissa mitattuna ja tuonti laski 8 prosenttia vuoteen 2018 verrattuna.

Tavaraliikenteen kuljetusvälineissä kuljetettiin tavaraa yhteensä 16 miljoonaa tonnia ja kuljetusvälineitä kuljetettiin kaikkiaan 1,2 miljoonaa kappaletta. Tavaraliikenteen kuljetusvälineistä eniten kuljetettiin kuorma-autoja ja kuorma-autojen perävaunuja, yhteensä 1,1 miljoonaa kappaletta Muita kuljetusvälineitä kuljetettiin 45 966 kappaletta. Kuljetusvälineissä ja konteissa kuljetettu tavaramäärä oli yhteensä 29,5 miljoonaa tonnia, joka on 29 prosenttia kaikesta meriliikenteessä kuljetetusta määrästä.

Ulkomaan meriliikenteen kuljetussuorite

Ulkomaan meriliikenteen kuljetussuorite oli vuonna 2019 yhteensä 231,7 miljardia tonnikilometriä. Viennin kuljetussuorite oli 161,1 miljardia tonnikilometriä ja tuonnin 70,6 miljardia tonnikilometriä. Ulkomaan meriliikenteen tuontitavaroista 73 prosenttia tuotiin Itämeren alueen valtiosta ja vain 5 prosenttia muista kuin Euroopan satamista. Vientitavaroista 48 prosenttia vietiin Itämeren alueen valtioihin ja Euroopan satamien ulkopuolelle 18 prosenttia. Erot tuonti- ja vientimaissa heijastuvat suoraan kuljetussuoritteeseen. Kuljetussuorite kasvoi 12 prosenttia verrattuna vuoteen 2018.

Vienti ja tuonti alueittain vuonna 2019

Vienti ja tuonti alueittain vuonna 2019

Kauttakulkuliikenne

Kauttakulkuliikennettä eli transitoliikennettä kulki Suomen satamien läpi 9 miljoonaa tonnia. Suurin osa tästä oli vientitransitoa, 8,4 miljoona tonnia. Tuontitransitoa oli 0,6 miljoonaa tonnia. Vientitransitosta suurin osa on malmeja ja rikasteita sekä lannoitteita, kemikaaleja ja kivihiiltä ja koksia. Nämä tavararyhmät muodostavat 96 prosenttia vientitransitosta. Tuontitransitosta yli puolet on kappaletavaraa. Transitoliikenne väheni puoli prosenttia verrattuna vuoteen 2018. Vientitransito kasvoi 1,1 prosenttia ja tuontitransito väheni 19 prosenttia.

Taulukko 2. Transitoliikenteessä kuljetettu tavaramäärä tavaralajeittain vuosina 2017–2019

Suunta ja tavaralaji Vuosi
2017 2018 2019
Vienti Raakapuu 745 938 96
Sahatavara 8 499 15 916 27 703
Sellu, puuhioke, jätepaperi 3 351 10 517 3 146
Paperi 4 553 19 245 29 781
Vaneri, muut puulevyt 4 351 2 166 1 437
Malmit, rikasteet 4 392 285 3 947 160 3 147 988
Metallit, metallituotteet 20 834 22 845 28 189
Öljytuotteet 65 306 66 315 94 598
Kivihiili, koksi 62 499 840 139 1 167 260
Lannoitteet 1 450 352 1 707 391 2 122 805
Kemikaalit 1 427 223 1 560 445 1 658 448
Raakamineraalit, sementti 1 315 3 145 883
Vilja 63 2 786 5 044
Kappaletavara 72 274 79 974 93 120
Muu tavara 30 483 24 775 17 013
Yhteensä 7 544 133 8 303 757 8 397 511
Tuonti Raakapuu 183 - 24
Sahatavara 7 052 14 499 23 524
Sellu, puuhioke, jätepaperi 508 1 227 1 056
Paperi 9 765 4 789 1 963
Vaneri, muut puulevyt 3 302 1 582 3 818
Malmit, rikasteet 316 204 592
Metallit, metallituotteet 88 997 72 891 55 518
Raakaöljy 133 - 14
Öljytuotteet 519 235 410
Kivihiili, koksi 2 856 1 101 3 166
Lannoitteet - 1 203 27
Kemikaalit 46 304 53 219 48 403
Raakamineraalit, sementti 3 140 9 515 9 021
Vilja 552 331 313
Kappaletavara 612 009 468 014 316 096
Muu tavara 53 914 97 618 126 797
Yhteensä 829 550 726 428 590 742

Matkustajaliikenne

Matkustajaliikenteessä kuljetettiin vuonna 2019 yhteensä 19,1 miljoonaa henkilöä. Suomen ja Viron välillä matkusti 9 miljoonaa henkilöä ja Suomen ja Ruotsin välillä 8,6 miljoonaa henkilöä. Suomen ja Venäjän välillä kuljetettiin 0,2 miljoonaa matkustajaa ja Suomen ja Saksan välillä 0,2 miljoonaa matkustajaa. Matkustajamäärä kasvoi noin puoli prosenttia vuoteen 2018 verrattuna. Vuonna 2019 Suomeen saapui ulkomaalaisten risteilyalusten matkustajia yhteensä 1,2 miljoonaa kappaletta. Risteilymatkustajien lukumäärä kasvoi edelliseen vuoteen verrattuna 16 prosenttia. Matkustajien henkilöautoja kuljetettiin vuonna 2019 kaikkiaan 2,2 miljoonaa kappaletta ja linja-autoja 40 000 kappaletta. Matkustajien henkilöautojen kuljetukset kasvoivat 1,2 prosenttia ja linja-autojen kuljetukset vähenivät 6,6 prosenttia

Saimaan kanavan kuljetusten määrä

Saimaan kanavan kautta kuljetettiin 980 053 tonnia tavaraa ulkomaan liikenteessä. Ulkomaan liikenteessä olevilla aluksilla kuljetettiin eniten raakapuuta, yhteensä 403 317 tonnia. Seuraavaksi eniten kuljetettiin raakamineraaleja ja sementtiä 293 273 tonnia. Saimaan kanavan kuljetukset vähenivät 20 prosenttia verrattuna vuoteen 2018.


1) Konttiliikenteen perusmittayksikkö TEU tarkoittaa yhtä 20 jalkaa pitkää, 8 jalkaa leveää ja 8,5 jalkaa korkeata konttia.

Lähde: Liikenne ja matkailu, Tilastokeskus

Lisätietoja: Matti Kokkonen 029 551 3770, matti.kokkonen@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Mari Ylä-Jarkko

Julkaisu pdf-muodossa (223,2 kt)

Taulukot

Tietokantataulukot

Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.

Laatuselosteet

Päivitetty

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Ulkomaan meriliikenne [verkkojulkaisu].
ISSN=2670-1987. 2019. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 29.3.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/uvliik/2019/uvliik_2019_2020-08-20_tie_001_fi.html