Tämä sivu on arkistoitu.

5.4.2022 jälkeen julkaistut tiedot löydät uudistetulta sivustolta.

Siirry uudelle tilastosivulle

Julkaistu: 24.1.2020

Työllisyys kasvoi vuoden takaiseen verrattuna

Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työllisiä oli vuoden 2019 joulukuussa 17 000 enemmän kuin vuosi sitten. Työttömiä oli 18 000 enemmän kuin vuoden 2018 joulukuussa. Työllisyysasteen trendiluku oli 73,0 prosenttia ja työttömyysasteen trendiluku oli 6,7 prosenttia. Neljännellä vuosineljänneksellä työttömyysaste oli 6,0 prosenttia, mikä oli saman verran kuin vuoden 2018 loka-joulukuussa. Vuonna 2019 työllisyysaste oli 72,6 prosenttia, kun se vuonna 2018 oli 71,7 prosenttia.

Työllisyysaste ja työllisyysasteen trendi 2009/12–2019/12, 15–64-vuotiaat

Työllisyysaste ja työllisyysasteen trendi 2009/12–2019/12, 15–64-vuotiaat

Työttömyys ja työllisyys vaihtelevat kuukausittain varsin paljon, ja muutos edellisen kuukauden havaintoon kertoo lähinnä kausi-ilmiöstä eikä suhdannekehityksestä. Tämän johdosta tuoreinta tilastotietoa verrataan edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan. Sen sijaan trendisarjan luvut, joista on poistettu kausi- ja satunnaisvaihtelu, ovat keskenään vertailukelpoisia, ja näin aikasarjan trendistä on helpompi havaita pitkän aikavälin kehitykseen ja suhdannevaihteluihin liittyviä ilmiöitä.

Trendi muuttuu yleensä jonkin verran, kun seuraavan kuukauden tiedot tulevat mukaan aikasarjaan. Viimeisimpien trendilukujen ennakollinen luonne on syytä ottaa huomioon päätelmiä tehtäessä. Tässä julkistuksessa ilmoitetut luvut ovat kausitasoittamattomia , ellei erikseen mainita, että kyse on trendistä. Lue lisää trendistä tästä .

Työllisyysasteen trendiluku oli joulukuussa 73,0 prosenttia ja työttömyysasteen trendiluku 6,7 prosenttia. Joulukuun kausitasoitettujen tietojen mukaan työllisyysasteen trendi on hieman noussut ja työttömyysasteen trendi on pysynyt ennallaan viime kuukausina.

Työllisiä oli vuoden 2019 joulukuussa 2 570 000 (virhemarginaali ±33 000), mikä oli 17 000 enemmän kuin vuotta aiemmin. Työllisiä miehiä oli 11 000 vähemmän ja naisia 28 000 enemmän kuin vuoden 2018 joulukuussa.

Työllisyysaste eli työllisten osuus 15–64-vuotiaista oli joulukuussa 73,0 prosenttia, kun se vuotta aiemmin oli 72,1 prosenttia. 15–64-vuotiaiden miesten työllisyysaste laski viime vuoden joulukuusta 0,4 prosenttiyksikköä 73,4 prosenttiin ja naisten työllisyysaste nousi 2,4 prosenttiyksikköä 72,6 prosenttiin.

Työttömiä oli Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan vuoden 2019 joulukuussa 164 000 (virhemarginaali ±18 000), mikä oli 18 000 enemmän kuin vuotta aiemmin. Työttömiä miehiä oli 87 000 ja naisia 77 000.

Työttömyysaste oli joulukuussa 6,0 prosenttia, kun se vuotta aiemmin oli 5,4 prosenttia. Miesten työttömyysaste nousi viime vuoden joulukuusta 1,0 prosenttiyksikköä 6,1 prosenttiin. Naisten työttömyysaste oli 5,8 prosenttia eli se pysyi lähes ennallaan vuoden 2018 joulukuuhun verrattuna.

15–24-vuotiaita nuoria oli joulukuussa yhteensä 611 000. Heistä työllisiä oli 251 000 ja työttömiä 44 000. Työvoimaan, eli työllisiin ja työttömiin, kuuluvien nuorten määrä oli näin ollen 294 000. Nuorten 15–24-vuotiaiden työttömyysaste, eli työttömien osuus työvoimasta, oli joulukuussa 14,8 prosenttia, mikä oli 5,5 prosenttiyksikköä enemmän kuin vuotta aiemmin. Nuorten työttömyysasteen trendi oli 17,3 prosenttia. 15–24-vuotiaiden nuorten työttömien osuus samanikäisestä väestöstä oli 7,1 prosenttia.

Työvoiman ulkopuolella olevia oli vuoden 2019 joulukuussa 1 398 000 eli 31 000 vähemmän kuin vuotta aiemmin. Työvoiman ulkopuolella olevista oli piilotyöttömiä 115 000, mikä oli 5 000 vähemmän kuin vuoden 2018 joulukuussa.

Työllisyyden muutokset 2018/12 – 2019/12 Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan, 15–74-vuotiaat

  Vuosi/Kuukausi Muutos
2018/12 2019/12 2018/12 - 2019/12
1000 henkilöä Prosenttia, %
Väestö yhteensä 4 127 4 132 0,1
Työvoima yhteensä 2 698 2 734 1,3
Työlliset 2 553 2 570 0,7
– palkansaajat 2 225 2 201 –1,1
– yrittäjät ja yrittäjäperheenjäsenet 328 369 12,5
Työttömät 146 164 12,5
Työvoiman ulkopuolella olevat 1 429 1 398 –2,2
– piilotyöttömät  120 115 –4,0
  Prosenttia, % Prosenttiyksikköä
Työllisyysaste, 15–64-vuotiaat 72,1 73,0 1,0
Työttömyysaste 5,4 6,0 0,6
Työvoimaosuus 65,4 66,2 0,8
Muutos-sarake laskettu pyöristämättömistä luvuista.
Tiedot ovat ILO/EU -määritelmän mukaisia.

Työvoimatutkimuksen vuoden 2019 neljännen vuosineljänneksen tiedot

Vuoden 2019 neljännellä neljänneksellä (loka-joulukuussa) työllisiä oli keskimäärin 2 557 000 henkilöä, mikä oli 16 000 enemmän kuin vuoden 2018 vastaavana aikana. Työllisten määrä lisääntyi eniten terveys ja sosiaalipalveluiden (Q) ja hallinto- ja tukipalvelutoiminnan (N) toimialoilla.

Työllisten tekemien työtuntien määrä vuoden 2019 neljännellä neljänneksellä oli 0,2 prosenttia pienempi kuin vuotta aiemmin.

Työttömiä oli vuoden 2019 neljännellä neljänneksellä keskimäärin 164 000, mikä oli 3 000 henkilöä enemmän kuin vuoden 2018 loka-joulukuussa. Vuoden 2019 neljännen neljänneksen työttömyysaste oli 6,0 prosenttia, mikä oli sama kuin vuoden 2018 vastaavana aikana.

Työvoiman ulkopuolella oli vuoden 2019 neljännellä neljänneksellä 1 410 000 henkilöä, mikä oli 15 000 vähemmän kuin vuotta aiemmin. Työvoiman ulkopuolella olevista oli piilotyöttömiä 120 000, mikä oli 8 000 vähemmän kuin vuoden 2018 vastaavana aikana.

Työllisyyden muutokset 2018/IV – 2019/IV Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan, 15–74–vuotiaat

  Vuosi/Neljännes Muutos
2018/IV 2019/IV 2018/IV - 2019/IV
1000 henkilöä Prosenttia (%)
Työvoima yhteensä 2 702 2 721 0,7
Työlliset yhteensä 2 541 2 557 0,6
Työttömät yhteensä 162 164 1,6
– miehet 89 92 3,2
– naiset 72 72 –0,3
Työvoiman ulkopuolella olevat 1 424 1 410 –1,0
– piilotyöttömät  128 120 –6,2
Muutos-sarake laskettu pyöristämättömistä luvuista.
Tiedot ovat ILO/EU -määritelmän mukaisia.

Työvoimatutkimuksen vuoden 2019 vuosikeskiarvot

Työllisiä oli vuonna 2019 keskimäärin 2 566 000, mikä oli 26 000 enemmän kuin vuonna 2018. Vuoden 2019 työllisyysaste oli 72,6 prosenttia, kun se vuonna 2018 oli 71,7 prosenttia.

Työttömyysaste oli vuonna 2019 keskimäärin 6,7 prosenttia, kun se vuonna 2018 oli 7,4 prosenttia. Työttömiä oli vuonna 2019 keskimäärin 184 000, mikä oli 18 000 vähemmän edelliseen vuoteen verrattuna.

Työllisten tekemien työtuntien määrä vuonna 2019 oli 0,2 prosenttia suurempi kuin vuonna 2018. Työpanoksen määrä eli tehty vuosityöaika työllistä kohti laski hieman vuodesta 2018.

Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen vuotta 2019 koskevia vuosikeskiarvoja julkaistaan tämän julkaisun liitetaulukoissa sekä työvoimatutkimuksen tietokantataulukoissa . Yleiskatsaus vuoden 2019 vuositiedoista sekä aikasarjatiedoista vuosilta 2010–2019 julkaistaan 7.5.2020.

Työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston tiedot

Työ- ja elinkeinotoimistoissa oli joulukuun 2019 lopussa kaikkiaan 258 000 työnvälityksen säädösten mukaisesti työttömäksi työnhakijaksi tilastoitua. Työttömien työnhakijoiden määrä oli 1 000 suurempi kuin edellisen vuoden joulukuussa.

Työttömyys laski joulukuussa edellisen vuoden vastaavasta ajankohdasta kuuden elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY) alueella; eniten Etelä-Savossa (–6 %), Kainuussa (–6 %), Lapissa (–5 %) ja Hämeessä (–4 %). Työttömien työnhakijoiden määrä lisääntyi eniten Pirkanmaalla (7 %), Satakunnassa (4 %) ja Pohjois-Pohjanmaalla (3 %). Marraskuun lopussa työ- ja elinkeinotoimistoihin ilmoittautuneita kokoaikaisesti lomautettuja oli 22 000, mikä oli 6 000 enemmän kuin vuosi sitten.

Aktivointiasteeseen laskettavissa palveluissa oli joulukuun lopussa yhteensä 111 000 henkilöä, mikä oli 6 000 vähemmän kuin edellisen vuoden joulukuussa. Palveluiden piirissä oli 4,1 prosenttia työvoimasta.

Työttöminä työnhakijoina työ- ja elinkeinotoimistoissa oli 33 000 alle 25-vuotiasta työtöntä. Heidän määränsä oli 1 000 pienempi kuin edellisen vuoden joulukuussa. Työ- ja elinkeinotoimistoihin ilmoitettiin joulukuussa 55 000 uutta avointa työpaikkaa eli 9 000 enemmän kuin edellisen vuoden joulukuussa.

Muutokset 2018/12–2019/12 työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston mukaan

  Vuosi/Kuukausi Muutos
2018/12 2019/12 2018/12 - 2019/12
1000 henkilöä Prosenttia, %
Työttömät työnhakijat 257 258 0,5
– yli vuoden työttömänä olleet 67 63 –5,7
Palveluissa yhteensä 116 111 –4,8
– työllistetyt 24 23 –4,6
– työvoimakoulutuksessa, valmennuksessa 20 21 2,9
– työ- ja koulutuskokeilussa 8 7 –19,9
– vuorotteluvapaasijaisena, kuntouttavassa työtoiminnassa, omaehtoisessa opiskelussa työttömyysetuudella 64 61 –5,4
Uudet avoimet työpaikat työ- ja elinkeinotoimistoissa 46 55 20,7
Muutos-sarake laskettu pyöristämättömistä luvuista.

Työ- ja elinkeinoministeriön yhteystiedot:
Petri Syvänen, puh. 029 504 8050, Työllisyyskatsaus

Linkit

Työvoimatutkimuksen tietokantataulukot

Kausitasoitetusta trendistä

Lukujen tarkkuudesta ja virhemarginaaleista kerrotaan työvoimatutkimuksen laatuselosteessa

Tilastokeskuksen ja työ- ja elinkeinoministeriön työttömyystilastojen vertailu

Avoimet työpaikat

Uusimmat EU:n julkaisemat kausitasoitetut työttömyysluvut (englanniksi) sekä
uusimmat EU:n julkaisemat tiedot avoimista työpaikoista (englanniksi) löytyvät
Eurostatin kotisivulta http://ec.europa.eu/eurostat .


Lähde: Työvoimatutkimus 2019, joulukuu. Tilastokeskus

Lisätietoja: Kirsi Toivonen 029 551 3535, Joanna Viinikka 029 551 3796, tyovoimatutkimus@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Jari Tarkoma

Julkaisu pdf-muodossa (712,1 kt)

Taulukot

Tietokantataulukot

Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.

Liitetaulukot

Kuviot
Laatuselosteet

Päivitetty 24.1.2020

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Työvoimatutkimus [verkkojulkaisu].
ISSN=1798-7830. joulukuu 2019. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 28.3.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/tyti/2019/12/tyti_2019_12_2020-01-24_tie_001_fi.html